lauantai 13. elokuuta 2011

Valkeakoski K

13.8. aloitettiin Nevan syksyn lyhyehkö näyttelyturnee, kun jätimme Kuopio KV:n välistä. Näyttelypaikalle sain seurakseni kummisetäni ja ehti poikansakin piipahtaa paikalla, kiitos seurasta!

Kyllä sudenkorento hyönteisbongailijan tunnistaa. Näyttelypaikalla näpätty

Neva esiintyi ensimmäistä kertaa avoimessa. Tuomari oli varsin ystävällinen, mutta ehkä kuitenkin hiukan varovainen koirien kanssa, Neva pisti kunnon shown pystyyn nojautumalla ensin muhun ja sitten haukahtaen epäluuloisesti tuomarille, joka pomppasi n. metrin taaksepäin  yhdellä loikalla. Harmitti, tähänkö oltiin taas palattu.. Neva liikkui aika tahmeasti, mutta muuten esiintyi loppuajan mukiinmenevästi. Sijoitus oli avoimen luokan toinen, SA jäi todennäköisesti (mene ja tiedä) suhtautuminen tuomariin kohdan "väistää" takia saamatta, mikä oli tietty oikeudenmukaista, aika arvottomalta olisi tuntunut sijoittua tuommoisen jälkeen.
© S. And
© S. And

© S. And

© S. And

tuomari Branislav Rajic, Serbia
2y old. Good size and balance. Exc. coat and colour. Slightly __ in elbows and clumsy front movement. Should be better trained for ring. Compact body. Exc. angulation and tail. Just front movement is not so typical.
x väistää
ERI, AVK2

Näyttelyn jälkeen sukuloimaan. Neva sai tiirailla ulkoa muiden syöminkejä, aika epäreilua ilmoitti Neva.
Neva sukuloimassa, miksi mua ei huolittu sisälle?
Ruusuhulluja ja kuvaushulluja koko suku -

- ja kasvimaahullujakin! Itse kasvatetusta tillistä tykkäsi joku muukin.. ja 2x kamera sanoo räps.
 Mainitsematta jäi vielä hyönteistuunistus.. erit. perhoset, sudenkorennotkin käy! (kts. ylhäällä)

Ei kommentteja: