lauantai 23. huhtikuuta 2011

Aurinkoiset agilitytreenit

Ulkokentille on ihmisen mieli vetänyt - unohtamatta kahta mustaa remmissä tempovaa petoa. Niimpä agilityn kevätkausi on kaverien kanssa alkanut jo, vaikka ohjatut treenit alkavat vasta toukokuun alussa.

Tänäänkin suunnattiin Ojankoon treenaamaan. Molempien petojen kanssa tehtiin pääasiassa keppejä ja kontakteja. Nevan kanssa myös spurttailtiin matalia hyppyjä ja treenattiin saksalaista. Ehkä sekin alkaa löytää estehakuisuutta pikkuhiljaa.


Neron kanssa kepit ja kontaktit meni vähän miten sattui, saas nähä miten kisoissa menee. Oman mokailun osuutta tänään ja sitten kisoissa ei toki sovi unohtaa.. Neva teki kontakteja ihan kivasti. Kun irtosin sivusuunnassa alkoi pientä hiukan hämmentää ja hirvittää. Ihan kivasti tuo kuitenkin tekee. Treeniä me kuitenkin tarvitaan, siitä ei päästä mihinkään - ja tylsäksihän tää käviskin jos ei tarttis.

Neron kepit

Nevan&Neron puomitreeni

Nahkaturkki-Neva nauttii keväästä

Neva kävi jo lämppävaiheessa ojassa polskimassa, muut 6 matkassa ollutta perroa pääsivät jakomäen hiekkakuopille polskimaan. Oli myös hiukan hassu fiilis kävellä osittain lumisessa metsässä t-paidassa ja collegehousuissa. Kotona oli pieniä naatteja keräeläimiä kainalossa.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kenttäraportti

Agilityn kevätkausi kolkuttelee jo ovia, mutta ennen sitä olisi tarkoitus saada mm. Purinan kilpailuiden - ennen käyttökieltoa siis - aiheuttamia rästejä pois alta. Jännitystä on herättänyt se, että onko kenttä ajoissa sula, joten päätimpä käydä kurkkaamassa iltalenkkinä tämän hetkistä tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin.

I-HAHin kenttä 12.4.2011


I-HAHin kenttä 12.4.2011

Vertailuksi I-HAHin kenttä ja Neva 29.3.2011
hiekkaisesta kohdasta näkyy, missä maantaso menee


Uutukainen sähkökaappi ja aidan takana näkyvät kasaan painuneet kinokset 29.3.2011

No, aika hyvinhän tuo näyttää sulaneen. Myös kentälle vievä tie ja ympäröimä maa on sulanut - vähän liiankin kanssa. Kentän ajoluiska on katkennut kahtia ja siinä astellessani kenkä upposi jo hiukan hiekamutavelliin. Takaisinpäin lähtiessäni päätin kulkea aidan vierustaa ja etsiä mahdollisimman kuivan näköistä paluureittiä - luulinkin löytäneeni sellaisen.

Arvatenkin ajattelet minun olleen väärässä - ja oikeassahan sinä oletkin. Muutama askel ja hetkonen, tämähän upottaa, voi elämä. Äkkiä eteenpäin. Ei oikeasti, ei oo totta. Splurps kuului kun kiskaisin jalan ylös mutahaudasta. Slurps sanoi maa-aines, joka ahmaisi mokkaisen talvinilkkurini. Siinä rämpiessäni ne n. 5 askelta upottavassa maassa ainoa ajatus oli, pysykää jalassa kengät, älkää jääkö mutaan! Kengät ovat tunnetut siitä, että niiden vetoketju tuppaa valumaan kulkiessa ja vähän väliä saa olla vetoketjua vetämässä taas kiinni. Pääsin taas kantavammalle maalle. Mustat kengät olivat ruskeat ja vihreät housunlahkeetkin vähemmän vihreät. Koiria en ollut edes ehtinyt ajatella. Siinähän ne vieressä ihmettelivät, että jaa, mitäs me tähän jäätiin seisoskelemaan.



Lenkki jäikin oletettua lyhyemmäksi ja suuntasimme takaisin autolle, vähän lumiputsausta kengille ja autoon. Paluumatka olikin miellyttävä, kun kentältä autolle ei löytynyt läheltä roskista, vaan kakkapussit matkustivat pelkääjän paikan jalkotilassa. Enpä osannut sanoa haisiko muta mille, kun kakkapussien tasainen tuoksu kulki nenääni.

Viimein kotona. Kakkapussit roskikseen ja kotiavainta etsimään. No, nehän olivatkin takin vasemmanpuoleisessa taskussa, joka olikin epänormaalisti puoliksi kiinni - ja tietenkin puoliksi rikki. Vedin vetoketjua enemmän kiinni, josko sen saisi vaikka aukeamaan paremminl. lopputulos oli se, että se oli nyt kokonaan kiinni. Hienoa. Otin takin pois päältäni ja lysähdin maahan istumaan, yrittäen varoa sotkemasta itseäni enemmän mutaan. Vetoketju ei suostunut aukeamaan. Ei millään. Sisällä olisi tietysti hakaneula ja muita välineitä millä taskun saisi todennäköisesti helposti auki, mutta koska avaimet olivat edelleen taskussa, ei tietenkään päässyt sisälle.

 Jokseenkin Viiru&Pesosmainen tilanne. Auton avaimenperän avulla sain viimein taskun auki ja kotiavaimet esiin. Koirat autosta ja sisälle. Kuoriuduin housuista ja kengistä yhteen menoon. Odotin jo mielenkiinnolla mitä tapahtuisi seuraavaksi. Päätin käydä kopistelemassa enimpiä mutia ulkona ja vedettyäni oven kiinni tajusin, että ohi oli juuri mennyt russeli ja Neron nököttäneen selkäni takana ovensuussa. Russeli, avoin ovi ja Nero. Hetken aikaa aivoni käsittelevät tätä tietoa. Huh! Kompeastipa olisi kruunaantunut ilta, kun Nero olisi syöksynyt ulos ärjymään koiralle, jollaisia inhoaa yli kaiken (nuorempana yksi lähiseudun russeli on karannut muuteman kerran iholle). Siinä olisin sitten juossut pitkissä kalsareissa Neron perään.

Onneksi ei tarvinnut.

II-erkkarissa


Suuntasimme Nevan kanssa Spanieliliiton II erikoisnäyttelyyn, joka oli Kennelliiton uusissa tiloissa Lohjalla. Tilaan mahtui juuri kaksi kehää ja ihan hyvä, että en vaivautunut ottamaan häkkiä mukaan. Perroja oli ilmoittautunut 7, mutta junnu-uros ei tullut paikalle. Uroksia oli kolme, samoin narttuja. Nuorten luokassa oli tuontiuros Augusto de las Eles, jolle H. Avoimessa oli viimeista Sertiä metsästi Osmo, Caraydan Dioniso nappasi ERIn ja SAn. Valioluokassa esiintyi Osmon veli Romeo, Caraydan Dios Mio, jolle myös ERI ja SA. PU kehässä vastakkain veljekset, Romeolle PU1 ja Osmolle PU2, SERT ja FI MVA.

Kuvausavusta kiitos Elina Salolle ja Suvi Veikkaselle!
Augusto de las Eles
Caraydan Dioniso
Kun kaikki pojat olivat eri luokassa, olivat tytöt samassa. Gotcha Happy Go Lucky sai ERIn, jonka jälkeen oli Nevan vuoro. Hyvin jaksoi neiti seistä ja olla tuomarin ja harjoitusarvostelijan käsiteltävänä. Osan arvostelua ja harjoitusarvostelijan kanssa jutustelua kuulin, osaa en. Olin jo kuulevinani EH, mutta punaisen nauhan sain käteeni, jes! Viimeisenä oli Nartsukan Herundina, jolle H.

Gotcha Happy Go Lucky, Laronja's Blair Witch ja Nartsukan Herundina
Poseeraus, muutema kierros ympäri, Neva siirrettiin eteen, ympäri ja ykköseksi. Jes, mahtavaa! Sitten tajusin, että tässähän jaetaan SA vielä. Yritin kuulostella tuomarin ja kehäsihteerin puheita, enkä meinannut saada tolkkua, seuraavaksi tyrkättiin käteen SERTi. Jes! Kakkonen ei saanut SA:ta, eli vara-sertiä ei jaettu.


Neva jatkoi siis ROP-kehään ja lyhyen mietinnän jälkeen Romeolle osoitettiin puna-keltainen ruusuke ja Nevalle vihreä-valkoinen. Ei siis yhtään hullummin!

ROP Caraydan Dios Mio ja VSP Laronja's Blair Witch
tuomari Elena Ruskovaara
ERI, SA, NUK1, PN1, SERT, VSP
 
Ehdin jo karata kotimatkalle, kun mietin, että pääerkkarissa valitaan BIS-VSP, etteikös II-erkkarissakin? Näyttelykirjeessä sitä ei kylläkään mainittu (eikä nettisivuilla).. Onneksi Elina, Romeon emäntä, soitti perään ja vahvisti epäilykseni, joten täyskäännös ja takaisin näyttelypaikalle.

BIS-VSPn valinta käynnissä.

VSP koiria oli paikalla vain 6, osa oli varmaankin lähtenyt kotimatkalle. Ensin käteltiin ulos fieldsinspanieli ja toisena Neva, eli aika lähellä oli, ettei oltaisi sijoituttu. Katseltiin vielä miten Romeolle kävi BIS-kehässä ja lähdettiin kotimatkalle. Nyt taitaa lähteä turkki ja katsotaan jos mennään syksyllä taas juoksemaan ympyrää avoimeen luokkaan.