keskiviikko 26. tammikuuta 2011

sylisika aka piruperhana treenaa

Neva oli tänään taas agitreeneissä ja teki todella kivasti töitä. Asenne on mainio, häntä viuhtoo taukoamatta. Pallo kiinnosti viimeviikkoistakin vähemmän.. sen sijaan namit ja painiminen on kivaa. Lelut uudelleen treenipalkaksi projekti on käynnissä, mutta kerrotaan sen vaiheista ajan myötä. Tänään tehtiin Anninan kilpailuvalmiille tarkoitettua rataa. Tajusin, että Nevan kanssa on tehty tajuttoman vähän pöytää, että käskysanakaan ei olla käytetty..
Keppejä tehtiin erikseen, niiden kanssa ollaan edetty, mutta tänään junnattiin vähän paikallaan. Keppien käskysana on pöydän tapaan jäänyt vähän vähälle.
Hypyt 35cm, eikä tuota ongelmaa, eli saadaan edettyä varmaan 40/45cm hyppyihin tässä keväällä, kunhan säät antaa myöden.


Neva 26.1.2011 agitreeneissä
kuvaamisesta kiitos empulle :)

Nero oli myös treenaamassa tänään Saviojan Annen vetämissä treeneissä, intoa oli äijällä taas ihan törkeästi. Tehtiin ensin rataa, jonka jälkeen hiottiin keppejä, välistävetoja ja muutemia radan kohtia. Neron kontaktit on taas hyvässä kunnossa ja äijä itseasiassa keskittyy paremmin kun en juokse ihan kontaktiesteiden vieressä vaan kauempana tai layeröin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kolme vuotta blogausta

Tasan kolme vuotta Annan, Neron ja Nevan elämää. Iloja, paljon heikkoja hermoja, hulluutta, surua, pohdintoja, myötähäpeää ja arkipäivän oivalluksia.

Alku: http://neroperro.blogspot.com/2008/01/nerolle-blogi.html


Lukuja:
eniten postauksia: lokakuu 2009 (11), toiseksi eniten syyskuu 2008 (10)
käytetyin tagi: muuta (46)
eniten blogauksia: 2008 (57)
kuvia: enemmän tai vähemmän
videoita: jaa-a
kirjoittajia: yksi

torstai 20. tammikuuta 2011

Neva the agipossoliini

Neva pääsi pinkomaan keskiviikkotreeneihin, kun Annina on taas vallan kahvassa, eli koutsina, vara-koutsi Anna voi siis keskittyä jälleen osa-aikaisesti myös oman mustan possunsa treenaamiseen. Possoliini siksi, no - sehän on törkeä sika luonteeltaan!
Emppu pyysi kuvaamaan itseään ja Kolaa, joten ilohan otettiin irti kännykän kamerasta ja emppu videoi myös meidän menoamme, suurkiitos Emppu!

Nevalle ehti tulla jo inha kontaktien ylösmenojänskätys, mutta tänään mentiin taas aimo harppaus eteenpäin. Jännityksen alkuperää en ole keksinyt, keinulta ei olla pudottu, eikä miltään muultakaan, yksissä treeneissä himmaili vaan törkeästi ja olisi kiertänyt sivuitse. Keskiosa ja alasmeno olivat ihan ok, kunhan niin pitkälle vaan päästiin. Nyt muuteman treenikerran jälkeen ollaan homma aikalailla selätetty. Puomia treenattiin muutema kerta ja sitten neito hiffas, etteihän tää ollutkaan niin hirmuisaa. Pinkoi jo melko lujaa. A:alla sitten taas kauhisteltiin ja vauhti tippui melkein nollaan Anninan houkutellessa namilla toiselta puolelta ja itse kulkiessani toisella ja toden totta: avitin neitoa työntämällä takapäästä. En välttämättä jokaisen koiran kanssa olisi tuota ratkaisua tehnyt, mutta Nevan kanssa se toimi ja muutemalla lisätoistolla neiti säntäsi kontaktille itse. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Keppejä tehtiin 12 kpl ja oikeinpäin. Liiasta vispaamisesta tyyppi menee vain sekaisin, joten käsi oli namien kanssa aikalailla paikoillaan ja sehän pujotteli!

Nevan kanssa on rimojen nostaminen vihdoin aloitettu. Tänään ja viime viikolla mentiin 35cm, keväällä olis tarkoitus olla medikorkeudet kasassa. Nevan kanssa on menty kaikessa rauhassa matalia, ei ole ollut syytä nostaa ja halusin myös odotella terveystarkastuksia, ennen isompia nosteluita. Myös medi-mini -ryhmässä treenaaminen on antanut mahdollisuuden mennä minihyppyjä, kun Noki ja Neva ovat ainoat ei-minit.
Sitten vähän radanpätkää. En edes itse huomannut ohjaavani äänettömästi.. Nerolla on treenit ennen Nevan treenejä ja aina ei aivan muista, että Nevalla ei vielä kovin suurta estevarmuutta ole, vaikkakin tyyppi kehittyy koko ajan. Nevan kanssa pitää estevarmuuden lisäksi saada myös irtoamisen kanssa tehdä töitä. Kaasunappula on jossain joulukuun aikana löytynyt taas ja ohjaaja alkaakin olemaan taas pulassa. Hyvä vaan!


p.s. Annina on possun paras palkka!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Terveystutkimuksissa

Järjestin kimppatarkastuksen 17.1. Mevettiin, jotta saisin näppärästi sopivana ajankohtana tutkittua myös omat koirat. Tulipa siinä sivussa opittua taas uutta järjestämisestä ja koirien röntgenkuvien otosta, olin apukäsiparina röntgentilassa. Ne suojavaatteet tosissaan painaa!

Nevalta tutkittiin koko paketti: lonkat, kyynärät, polvet, selkä ja silmät. Nero kävi ottamassa epäviralliset kyynärkuvat agilityn takia ja selkä kuvattiin samalla.

Nevan lonkat lähtivät muistaakseni toinen A:na (saattoi olla, että saattaisi olla myös B, en muista varmasti) ja toinen on B tai C. B/B tulivat takaisin. Nevalle puhtaat paperit silmistä, 0/0 polvet ja ok selkä. Terve tyttö! Nerolla selkärangassa muutamia tiiviitä nikamavälejä, muuten ok. Kyynärät myös ok.

Neron selkärankaa...
...ja lantiota
Neron kyynärät

Nevan lonkat lähtivät hapuillen A (tai B) ja B tai C, kennelliitolta B/B
Nevan selkärankaa...
... ja latiota
Nevan kyynärät 0/0