maanantai 29. syyskuuta 2008

pala karkkia - pieni maistiainen entisestä

Huomasin jo n. viikko sitten, että olen ollut aktiivisempi syyskuussa, kuin muissa, eikä kuu ollut edes lopussa. En silti uskonut saavani aikaiseksi vielä 10. tekstiä tämän kuun sisään. Tulipa sekin ihme todettua.



Muusa varmisti, että kuvaajakin on valmiina

Päästiin Neron kanssa ulos tästä talosta. Kyllä sitä alkaa tuntemaan itsensä pölyiseksi, kun on yli kuukauden täällä nurkissa nyhjännyt. Lousku, Lotta ja Muusa huolivat meidät seurakseen treenailemaan agia ja juoksuttamaan koiria.

Tuntui puhdistavalta olla lähes normaalielämässä hetken. Nero pääsi harjoittelemaan Louskun ohjauksessa, mun tuellani.



Neron kanssa harjoiteltiin eteenlähetystä, mutta myös ihan normaalilla ohjauksella, tehtävänä vaikeimmillaan aita - aita - putki - aita. Tämä rakennettiin pala palalta, alkuun vain aitaa ja putkea, sitten 2 aitaa ja putki, lopuksi vielä viimeinen aita mukaan.


Toisena harjoituksena A:ta, jossa olin itse Neroa vastaanottamassa. Sujuu muuten hyvin, nätisti ja vauhdikkaasti, mutta varmistellaan kontakteja, Nero ei malttaisi jäädä odottamaan alastulossa 2 on 2 off -meiningillä.

Muusa meni myös aika hienosti. Vaikeimmillaan aita - pituus - rengas.


Treenien jälkeen sitten pelloille juoksentelemaan. Empä ole koskaan kävellyt niin pitkää matkaa keppien kanssa, mutta nautin joka sekunnista. tai no, lähes jokaisesta :)

Pellolla Muusa ja Nero sitten porhalsivat tuhatta ja sataa. Tosin Nero väsähti paljon nopeammin kuin Muusa, jolla riitti virtaa vielä matkalla autolle. Kuukauden hihnalenkit alkavat näkyä koiruuden kunnossa..

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Kirjoitetaanko Joutsenlampi uusiksi?

Nerolla on selvästi luontaisia kykyjä baletin saralla, mutta koska en ole saanut balettipukua tehtyä, piti nyt ihmisten päivää hiukan piristää (toivoakseni!) alla olevalla piirustuksella. Kuvasta ei tullut aivan sellainen kuin piti, mutta kaipa se välttää. Tossutkin unohtu..

Neron balettiura sai alkunsa kesällä 2008, kun tokotreeneissä osoitti hallitsevansa saut de basquen, pas de bourrée couruen, eikä pas chassé en tournantinkaan tuota vaikeuksia. Vahvistuksia toi blogikirjoitus ja kommentit.

Annan lyhyt balettiura on yhdellä balleromme vaivattomalla loikkauksella pois pyyhkäisty, on siis selvää, että Nero on perheen balettitoivo.

Vapise maailma, täältä tulee Nero - koripallomainen ballerokoira!

torstai 25. syyskuuta 2008

Aamu-usvassa

Kuten jo aiemmin sanoin, elämäni kulkee aikalailla samoja raiteita. Kamerakin on ollut pitkään paikoillaan. Tänään otin sen mukaan koulumatkalle. Aiemmat kuvat ovat olleet kesän varastoista, nämä kaksi tänään otettuja. Tuntuu hyvältä saada kamera jälleen käteen.

Koeviikko alkoi. Mulla se tarkoittaa pe-ma vapaata. Sitten vielä matikkaa ja historiaa. Kemiantuloksia odotellessa.

Vein Neron ensimmäistä kertaa lenkille jalan hajoamisen jälkeen. Siitä on nyt kulunut kuukausi. Tuntui hyvältä päästä liikkumaan Neron kanssa. Varsinaisestihan se ei ollut lenkki, vaan nopea pissitysreissu, mutta sauvojen kanssa sekin on jo saavutus.

Kiitos kaikille jotka olette tukeneet. Olen myös lukenut muiden onnettomuuksista ja selviytymistarinoista. Paljon pahemmista kuin omani.

Tänään oli pentutokoa. Pennut kehittyvät silmissä. Ohjelmassa oli tänään istumista ja uutena sivulletulon alkeita, siitä jatketaan taas ensi viikolla.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

päivä. toinen. kolmas.

Viikonloppu oli aikalailla kaksijakoinen, toisaalta todella mahtava, toisaalta taas voisi repiä hiuksia.

En ehtinyt lukea kasvattajan peruskurssin opusta loppuun perjantaina. Syyllisistä olemme selvillä, mutta eipä niitä oikein voi moittia..
Järjästivätpä nimittäin parane-pian -yllärijuhlat. Monasti meinasivat joutua ojasta allikkoon, mutta säilyipä kuitenkin salaisuutena loppuun asti. Varsinaisia kehveleitä.
Kiitos kaikille, olitte ihania!

Kyllä, minä olen siellä kepin takana (toisen jalan varassa) ja huomioikaa hieno kakku, jota tein itselleni tietämättäni.. että näin.


Lauantai ja sunnuntai menikin sitten kasvattajakurssilla, oli todella mielenkiintoista. Seuraava kysymys lienee selvä? Juu, kyllä, pääsin läpi. Jes!

Koulun kanssa sen sijaan ei mene niin hyvin, paljon hommia rästissä ja aika tikittää armottomasti.

Nero näyttää pärjäävän hyvin, vaikkei ole päässytkään suuremmin treenaamaan. On tykännyt lenkkeillä isän kanssa.
Tajusin tänään todella kaipaavani viikottaisia yhteislenkkejä isän ja Neron kanssa. Nekin on olleet jotenkin niin itsestäänselvyyksiä. Muistuu mieleen muutemaa viikkoa ennen kuin satutin jalkani, teimme lenkin Vartiokylän Linnavuorelle. Korkeimmilta kohdilta näkee aika pitkälle. Maisema on aika kiva, pitää joskus käydä siellä kameran kanssa.

Pentutokon kurssi alkoi viime torstaina, koirakkoja oli paikalla 13. Kaksi vetäjää. Huh, aika rankkaa, mutta samalla mielenkiintoista. Toivottavasti kurssi koetaan hyödylliseksi. Olenkohan nyt takonut varmasti tarpeeksi perusasioita pennunomistajien kalloihin? Toivon kehittyväni kouluttajana, ihmisenä ja koirien lukijana.
..ja kun pääsisi itsekkin treenaamaan oman karvaturrin kanssa.






Päivä kerrallaan. päivä kerrallaan. päivä kerrallaan. sitä se on.



tiistai 16. syyskuuta 2008

Sydäntenmurskaajan hovikuvaajana

Hei, minä olen Graína.

Anninalle on saapunut taloon väliaikaisesti hoitoon irlanninvesispanielipentu, pikkuneiti Graína(lausutaan Granja, eli siis näin suomalaisittain Tanja, ehkä lienee jatkossa helpompaa kutsua Tanjaksi.).


Tapasimme Graínan kanssa eilen ensimmäistä kertaa ja typykkä kyllä hurmasi avoimella ja reippaalla luonteellaan. Neidin maistellessa hiuksiani kymmenen jälkeen illalla, kysäisin mitä hän tuumaisi jos alkaisin neidin hovikuvaajaksi, mihin sain pienen vinkaisun vastaukseksi, oletamme sen olevan myöntävä vastaus.

Nero katsoo ihmeissään mua, siis: "kerrotko mikä tuo pieni otus on?"

Nerokin tosiaan pääsi tutustumaan pikkuiseen ja suhtautui todella rauhallisesti, toisin kuin aikoinaan Jokuun, jolle Nero ei lämmennyt pariin ensimmäiseen viikkoon..

-> masentunut Joku pönttö päässä, Annina ja Grannía, sekä Nero

Epämääräistä liikettä

Elämä jatkuu. Välillä taas tuntuu, että kaikki pysähtyy. Arki alkaa kulkea jo suhteellisen rutiininomaisesti uutta uraansa. Eikä huominenkaan näytä niin kurjalta. Olen saanut asioita järjestykseen.
Soitettua autokouluun ja tallinpitäjälle pidentyneestä tauosta, ilmoittanut Neron erikoisnäyttelyyn, rämpinyt kirjoituksista hengissä ulos ja odottelen varsinaisen pentutoko -kurssin alkamista.

Piti muuten muuttaa blogin tietoa minusta -saraketta. Nero on saanut aika ahkerasti jakaa palstatilaa kanssani.

Koulu. Siinä ikävä pala, katsotaan miten se tästä muovautuu. Jo unohtunut kysymys pomppasi jälleen esiin, 3 vai 3,5 vuotta?

Elämä jalan kanssa alkaa tosiaan rutinisoitua, ahdistus hälvenee jonkin verran ja alan taas tekemään asioita yhä enemmän itse, mitä pystyn. Elämä helpottuu, kun kantaa jotain laukkua koko ajan mukana, tavarat mitä ennen kantoi sujuvasti käsissä, onkin yllättäen aika hankalia kuljetettavia.

Nero on ottanut tilanteen ihmeen rauhallisesti. Jonkinlaista aivotoimintaa yritän pitää yllä, mm. avaimia etsitään ahkerasti. Nero löytää ne jo helpoista piiloista, kuten lehtien välistä tai avonaisesta laukusta.

Vähemmän hauskoja asioita, koulupäivän kohokohta: mitenkä haet ruokaa, kun kummatkin kätesi ovat varattuja. Huonosti.

Mikä on päivän inhottavin tilanne tämän hetken arkielämässä, verenohennuslääke neulalla vatsanhakaan? Ei, vaan se hiivatin kouluruokailu.
No, moni asia kyllä menee sen ohi,

on syvältä, ettei saa/pysty
- lenkkeillä koiran kanssa
- harrastaa koiran kanssa
- ajokorttia
- ratsastaa
- juosta
- uida
- kuljettamaan tavaroita


Eikä Neron balettipukukaan edisty. Himskatti.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Neljän seinän ympäröimänä?

Neron kilppariarvot tulivat postissa. Arvot ovat normaalit, vaikka Nero onkin testattu kerran aikaisemmin "terveeksi" (T4, TSH ja T4/TSH), oli silti jännitys nähdä ovatko arvot yhä ok. Neron suku on espanjassa, joten niitä ei olla testattu, eikä Nerolta ole otettu TGAA -tutkimusta, joten koen tärkeäksi tutkia arvot silloin tällöin.

Eilen olin toista kertaa vetämässä vesikoirien pentutottista. Tuli vaan mietittyä olenko täysin tumpelo kouluttajana, no ehkä en ainakaan täysin.
Vetäjäkaverinahan on Kolan emäntä Emppu, joka teki kaikille info-paketin tottiksesta ja käytännön jutuista. Kiitos Emppu, ei se ope taida monisteistaan eroon päästä, ehkä hyvä niin.
Porukka jaettiin kahteen 4 koirakon ryhmään. Tällä kertaa oli myös apuvetäjät Annina (joka otti meikäläisen Neron mukaan, toinen on ollut aikalailla remmilenkityksen varassa.) ja Katja, joilla oli molemmilla vapaata omista treeneistään.
Treeneihin tulleet pennut oli mielettömän reippaita ja suloisia. Yksikään ei pelännyt kävelykeppejäni tai ihmeellistä jalkapakettiani, vaikka olinkin niiden kanssa hyvin varovainen ja jätin ne (kepit) aina sivummalle kyykistyessäni. Useimmat pennut kävivät innoissaan tutkimassa, ja mikäli mahdollista vähän maistelemassa, keppejä ja nuuhkimassa jalkaani (se tuoksuu ilmeisen mielenkiintoiselle).
Ensi viikolla alkaa sitten viiden kerran kurssi. Pysyyköhän porukka samanlaisena, vai tuleekohan uusia koirakoita mukaan. Sitä odotellessa.


Maanantaina on kemian ylioppilaskirjoitukset. Sinne sitten jalka- ja keppiviritelmien sekä särkylääkkeiden kanssa. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee. Yritän vielä laskea viikonlopun aikana vähäsen Anninan MAOL apunani, omanihan jäi jo kouluun.

Elämäni on viimeiset pari viikkoa kulkenut tasan samaa rataa. Joka päivä tulee tehtyä samat asiat, joka päivä on samat ongelmat. Normaali päiväni näyttää tältä.
Herään aamulla, syön ja isä hakee autolla, että pääsen kouluun toiselle puolelle kaupunkia (normaalisti menen kolmella eri kulkuneuvolla).
Koulun jälkeen isä hakee, menen kotiin ja olen lopun päivää neljän seinän sisällä.
Poikkeukset koko aikana: kirppari tallilla, katsomassa Anninan ja Jokun agitreenejä, kahdesti pentutottis ja käynti itäkeskuksessa kaverin kanssa. Ei kovin kaksista?

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Jalka

Jalkaterä on useilla selkärankaisilla eläimillä oleva rakenne, joka sijaitsee jaloiksi kutsutun raajan osan kärjessä. Jalkaterä on monimutkainen rakenne, joka muodostuu luista, lihaksista ja muista pehmytkudoksista. Ihmiset käyttävät jalkateriään kahdella jalalla liikkumiseen eli kävelemiseen. Wikipedia.




Jalka. Se otti ja jätti. Sen avulla mä pysyin pystyssä, kävelin, hölkkäsin, juoksin, uin, eikä se ratsastaessa ole vain mukana maisemia katselemassa. Nyt se ei ole "väline" jonka avulla siirytään paikasta A paikkaan B. Nyt se on taakka, kuin painava rinkka, tikari kylkiluiden välissä, kiviriipa, jota raahaat mukanasi.


Jalka vielä mukana..

Nerokin moittii jalkaa.

en juokse tänäänkään

Mun tarinani, kaksi viimeisintä viikkoa mun elämästäni. Kuinka jalkasta; joka on mulle tärkeä, sen avulla mä liikun, juoksen, uin, ratsastan, tulee taakka.
Koko tarina tiivistettynä - tai sitten ei niin tiivistetysti (mutta lupaan, että olisin saanut tästä vielä tuplasti pidemmänkin). Varoitus. Kertomus sisältää ironiaa ja melankoliaa.

la 23.8. Tapaturma ja yöllä lääkäriin (elämäni pisimmät 50 metriä, pomppien, hyppien ja nilkuttaen).
Lääkäri lähettää kotiin reseptillä: 3 viikon urheilukiellon, puukenkä jalkaan (yms. muu kovapohjainen jalkine), buranaa ja voltaren emulgel voidetta jalkaan ja lähete seuraavaksi aamuksi röntgeniin. Jos jalassa ei ole murtumaa niin jatketaan tällä.

su 24.8. Röntgeniin, ei murtumaa, mutta röntgenhoitaja kehottaa silti menemään lääkärille näyttämään kuvat.
Kassalla oleva hoitaja hoksaa helvetillisen kipeän jalan ja tajuaa antaa sauvat (uskokaa pois, ette halua nilkuttaa, kompastella ja pomppia kaksinkertaiseksi turvonneen jalan kanssa yhtään ylimääräistä askelta).
Toinen lääkäri, toteaa jalssa olevan kuitenkin jotain pahempaa häikkää: lähete ortopedille, joka kas, ei ole paikalla sunnuntaisin.

ma 25.8. Ortopedin diagnoosi: Lisfranc Injury of the Foot: A Commonly Missed Diagnosis. Nimikin on varsin piristävä, eikö? Tästä voit lukea hiukan lisää aikaisemmasta blogitekstistäni. Vamma on siis harvinaislaatuinen, eikä hoidostakaan olla täysin yksimielisiä. Valitsimme tosiaan vaihtoehdon kipsi ja aika kipsinvaihdolle 12.9.
Hiljainen kausi, jalka rauhoittuu ja turvotus laskee ja kipsi alkaa tuntumaan hyvin isolta. Soitto lääkäriin: mitä sanoo ortopedi? Ei ollut saatavissa puhelimeen, mutta lupasi soittaa, eikä soitanut. Kiitos tästäkin. Aika toiselle ortopedille.

ti 2.9. Ortopedille. Tämä vinkaisee leikkauksesta ja taisi nähdä röntgenkuvassa murtuman ja luunsiruja. Lähete jalkakirurgille ja tietokonetomografiaan.

ke 3.9. koulupäivä jäi välistä. Tietokonetomografia, parin tunnin odotus ja jalkakirurgille: tämä katsoo kuvat ja toistaa jutut murtumasta ja siruista, kertoo ettei jalka parane ilman sirujen poistoa vaan jalka voi ruveta vaivaamaan myöhemmin. Siinä itse nieleskellessä totuutta lääkäri soittaa leikkausosastolle ja varaa ajan perjantaille, 12.30. Hitaasti se yltää tajuntaani asti: leikkaus perjantaina. ikään kuin ajatus ei olisi tarpeeksi kauhea, tajuan Neron lääkärikäynnin olevan samana päivänä. Sitähän ei peruta, sellaisella vaivalla ja säätämisellä se saatiin varattua.

torstai meni kohtuullisen normaalisti, kouluun tunniksi, äidinkieltä ja ruokailu. kotiin. vetämään pikkupentujen tokotreeniä (vai onko normaalia, että raajarikko vetää tokotreenejä?).

pe 5.9. Nero lähti isän ja Anninan kanssa eläinlääkäriin, Anna ja äiti myöhemmin Töölöön päiväkirurgia -osastolle. Leikkaus. ja takaisin pimeydestä, kipeytyvään todellisuuteen. Tuli lähetettyä enemmän viestejä kuin ikinä yhden vuorokauden sisään. Päätös jäädä yöksi osastolle, (lääkkeet saa suonensisäisesti, helpompaa ja kivuttomampaa kaikkien kannalta). Siirto osastolle, isä tuli morjenstamaan, lähtivät äidin kanssa. Iltapalan sai seitsemän jälkeen. Tuli siinä tuijotettua tipan ja 10mg kipulääkeputelin tyhjentymistä. Ystävä kävi katsomassa illalla, suuret kiitokset Katja, oli ihanaa puhua kanssasi. Ilotulitukset kuuluivat, vaan eivät näkyneet huoneeseen. Käytävällä kuului imurin ääni. Kemiankirja lojui pöydällä, pelikortit käytössä ja tapitin samalla televisiosta Armageddonia. Nukkumaan.

Luantaina tapitin aamupalan aikaan taas telkkaa. piirettyjä. Pokemonia, eivät ole päässeet parissa vuodessa vanhoista kaavoista eroon. Huoneeseen pelmahtaa tuttu hahmo jakson puolivälin paikkeilla. Iloisesti hymyilevä isosiskoni. ja äiti. ja muutemaa minuuttia myöhemmin isäkin. Lääkäri ei tulekkaan itse paikalle, vaan hoitaja antaa kotiinlähtöluvan ja taas uuden pinkan papereita.


Sunnuntai, tervetuloa mun tänhetkiseen todellisuuteen. 5 eri lääkäriä, 5 lääkärissäkäyntiä ja leikkaus. Pieni kompastuminen ja tajuton määrä aikaa ja rahaa kadonnut jonnekin. Ja juuri nyt alkoi leikkaushaavaa särkeä enemmän. Nyt pitäisi vain olla ja odottaa. jatkaa elämää. Seuraavat neljä kuukautta mun elämäni on pysähtynyt paikoilleen.
Vielä kaksi viikkoa sitten juoksin, juoksin niinkuin aina, tajuamatta kuinka tärkeää se mulle oikeastaan on. Nyt mä en juokse, enkä tule juoksemaan vähään aikaan. Joka päivä on selviytymistarina, eikä vain mun, vaan myös perheen.
Mä olen sanonut jo ihan liian monta kertaa viimeisimmän kolmen vuorokauden aikana seuraavaa.


Mua ei naurata.

Lääkärin luona

Lääkäriin meno ei ollut vain toisen meistä etuoikeus, vaan molempien. Nero raahattiin Apexiin uutta silmäpeilausta varten ja samalla otettiin verikoe kilppareita varten. Silmät ok, kilpparituloksia odotellaan. Samalla reissulla Nero myös punnittiin ja pojan paino oli noussut puolitoista kiloa, eli painoa nyt 17,5kg, jes.

Ihmisotus taas häädettiin Töölön Mehiläiseen jalkaleikkaukseen. Jeps, eli kipsi ei ollutkaan hyvä vaihtoehto, vaan kahden uuden lääkärissäkäynnin jälkeen Annalle ilmoitettiin, että ylihuomiseksi on varattu leikkausaika. Anteeksi mitä? No, olihan siellä sittenkin murtuma ja luunsiruja välissä, eli jalka ei olisi parantunut pelkällä odottelulla.
Tuloksena kaksi pirun kipeää leikkaushaavaa, kolme ruuvia, walker-saapas
ja piiitkä "sairasloma".