torstai 25. syyskuuta 2008

Aamu-usvassa

Kuten jo aiemmin sanoin, elämäni kulkee aikalailla samoja raiteita. Kamerakin on ollut pitkään paikoillaan. Tänään otin sen mukaan koulumatkalle. Aiemmat kuvat ovat olleet kesän varastoista, nämä kaksi tänään otettuja. Tuntuu hyvältä saada kamera jälleen käteen.

Koeviikko alkoi. Mulla se tarkoittaa pe-ma vapaata. Sitten vielä matikkaa ja historiaa. Kemiantuloksia odotellessa.

Vein Neron ensimmäistä kertaa lenkille jalan hajoamisen jälkeen. Siitä on nyt kulunut kuukausi. Tuntui hyvältä päästä liikkumaan Neron kanssa. Varsinaisestihan se ei ollut lenkki, vaan nopea pissitysreissu, mutta sauvojen kanssa sekin on jo saavutus.

Kiitos kaikille jotka olette tukeneet. Olen myös lukenut muiden onnettomuuksista ja selviytymistarinoista. Paljon pahemmista kuin omani.

Tänään oli pentutokoa. Pennut kehittyvät silmissä. Ohjelmassa oli tänään istumista ja uutena sivulletulon alkeita, siitä jatketaan taas ensi viikolla.

Ei kommentteja: