sunnuntai 8. elokuuta 2010

Mikkeli R 7.8.2010

Terveisiä aurinkoisesta Mikkelistä. Neva debytoi junioriluokassa ja törmättiimpä tutunoloiseen koirarouvaan, kehenkäs muuhun kuin Nevan emään Lissuun!
Pakollinen perhepotretti: Lissu-emä ja Neva.
Jolandan Aquamarina ja Laronja's Blair Witch
Huolehtivan emän rooli oli jätetty taakse, eikä Lissu tunnustanut riiviötä omakseen. Lissu oli edellisenä päivänä kuulemma pyörähtänyt Kuopiossa hakemassa ERIn ja AVK1, mutta PN kehässä jylläsivät valiot sertinkin oli vienyt valioluokan narttu.
Terkut Lissulle perheineen, oli kiva turista ja toivottavasti nähdään taas jossain! :)
Perrot olivat iloisesti myöhässä ja aikataulukirjeessäkin luki perrojen määrä väärin: kuuden sijaan olikin 9. Kolme urosta ja kuusi narttua.
Neva esiintyi ihan hyvin, liikkuminen parani loppua kohden. Antoi nätisti katsoa hampaat, eikä tällä kertaa mönkinyt tuomarin tai allekirjoittaneen syliin vaan pysyi paikallaan, ainoastaan arvostelua sanellessa Neva ei olisi halunnut pitää jalkoja niin takana, vaan veti niitä enemmän alleen. Mokoma auringonpaiste häikäisi jo uroksien nauhoja tiiratessa ja omaa punertavansävyistä piti katsoa aika läheltä, enne kuin laatumaininta varmistui, vaaleanpunainen, erinomainen!
Nevalla oli yksi kilpakumppani luokassa, musta vanhempi junnunarttu Nefertiti de LaBahia, joka sai myös ERIn. Neva jäi toiseksi, perusteluna voittajan vankempi runko.



Nevan emä Lissu kärsi enemmän kuumuudesta, eikä jaksanut oikein esiintyä täysillä, EH AVK1.



Paras narttu kehään tiensä selvitti 5 narttua, Neva ja toinen junnu, kaksi nuorta ja valioluokan narttu. Kaikki kisasivat sertistä, sillä valionartulla ei ollut suomesta sertiä. Oli muuten LV MVA Jolandan Blueberry, Heta, joka oli kisannut Nevan isää Kaapoa vastaan Latviassa.

Tuomari pyöritteli ympäri, siirsi nuorten luokan voittajan ensimmäiseksi, pohti ja siirsi valionartun nuorten kakkosen eteen ja totesi näin olevan hyvä. Neva oli siis selvittänyt tiensä kolmanneksi!
Arvostelua hakiessani tuomari totes Nevan olevan tosi lupaava ja olisi kamppaillut kärjestä, jos olisi valmiimpi. Teki myös saman huomion kuin tein itse, liikkui ja esiintyi paremmin loppua kohden.
Me siis palataan kotiin kasvattelemaan rauhassa runkoa. Lissu-emäkin kuulemma oli valmis vasta vähän vanhemmalla iällä. Hiljaa hyvä tulee :)
Kiitos Marille älykkäästä ja kauniista neidistä!

tuom. Paavo Mattila
"Hyvin rakentunut nuori narttu, jolla kaunis pää, hieman kevyt runko, hyvä ylälinja, erittäin hyvät raajat, hyvä karva, liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä luonne."
ERI, JUK2, PN3

2 kommenttia:

Sanna ja Kaapo kirjoitti...

Onnittelut hienosti menneestä ekasta virallisesta näyttelystä...siitä se lähtee!:) Kiva kun olitte nähneet Lissuakin ja muita tuttuja.

Anonyymi kirjoitti...

On se Neva nätti tyttö! Tästä on hyvä jatkaa näyttelyuraa. :) Kuvissa tuo Lissun turkki näyttää vielä kauheammalta kuin luonnossa. :/ Onneksi se on nyt poissa. Mukavaa syksyä teille ja toivottavasti tavataan toistekin. Käydään Lispetin kanssa täällä katselemassa teidän kuulumisianne. t.Sanna ja Lissu