keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Robur Cup III

Haastavan radan oli suunitellut ja tuomaroi Tuija Hyvättinen. Radalla oli puomin alla houkuttimena putki ja radalla oli myös okseri. Myös yhdeltä hypyltä oli kiva näkymä uudelleen puomi-putkihässäkän eteen, kun piti kääntyä tiukasti vasemmalle. Alkuun rataa miettiessä tutustumisen jälkeen meinasi tulla ihmeellisiä blackoutteja, että montako hyppyä siinä oli ja mitä mä aattelin tuossa jne. Palikat saatiin kuitenkin paikalleen.
Yllätin itseni, etten ajatellut liikaa ennen lähtöä, tulosta, ratavirheetöntä suoritusta, keskityttiin tekemään yhdessä. Käskytys oli välillä jäljessä -> nenä tippui maahan, kaksi kieltoa kun en ollut kartalla ja ohjannut hyvin. Monelle muulle alun puomi-putki -ansa tuotti ongelmia koiran valitessa putken puomin sijaan. Nevalle tilanne oli edullinen, kun kontakteja on tehty sen verran paljon ja Nevahan tarjoaisi kontakteja alvariinsa. Toisinpäin oltaiskin todennäköisesti oltu enemmän tai vähemmän pulassa, tai ainakin varmisteluksi olisi mennyt.

Toisella radalla vältettiin kieltopaikat ja kontaktillakin luotin Nevaan vahvasti. Ei sujahtanut putkeen ja pysähtyi kauniisti alasmenolle. Loppusuoralla tajusin, että nyt on kiskottava jaloista uusi vaihde esille, jos meinaan varmistaa, että loppusuoralta ei sujahdeta minkään esteen ohi ja uusi nahka-Neva osaa ilmeisesti juosta aika lujaa.. Hui! Ja se taisi olla nolla..

Ohjaaja on tosiaan kunnonkohotuksen ja juoksutreenin tarpeessa.. Meinattiin joutua kolmanteen starttiin heti perään, mutta onneksi seuralainen otti vielä yhden startin ja tuli Nevan suoritusten väliin, sellaisen spurtin jälkeen ei olisi millään pystynyt starttaamaan heti uudelleen.

Viimeisellä radalla sählättin kunnolla, vissiin 3 kieltoa ja kaksi hyllyä. Lopetin tosin ohjaamisen kiellon jälkeen ja pingottiin vähän oma rata sitten. Nevakin taisi jo vähän väsyä. Alku oli tässäkin taas hieno. Istumista tosin pitää harjoitella, tuppaa menemään vähän suolapatsasteluksi.
 Neva ei tänään käynyt moikkaamassa yhtään ratatyöntekijää kesken yhdenkään suorituksen, jei :)

I startti, 10vp. aika 41,xxs

II startti, tulos 0vp, 39,xxs

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että pitkän odottelun jälkeen päästiin taas palkintopallille, vieläpä sille korkeimmalle!
Pienestä söpöilyn jalon taidon varaan nojaavasta sohvasiasta taitaa sittenkin vielä tulla agilitykoira.

Ensimmäisestä sijasta ropisi taas 6p cup -pisteitä. Eli kaikista kolmesta kisasta tuli seuraavasti pisteitä: 1. sija, 3. sija, 1. sija = 6p+4p+6p=16p., mikä riitti voittoon!


Nevasta tuli siis ensimmäisen järkätyn Robur Cupin medimöllien voittaja!

p.s. ristittiin Robur Cup muutaman seurakaverin kanssa uudestaan Sade Cupiksi. Jep, sade ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan oli seuranamme maxikisaavien aikana. Ei onneksi satanut yhtä paljon ja yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmilla kerroilla.

Ei kommentteja: