maanantai 26. lokakuuta 2009

eläinlääkärillä

Neva pompahteli iloisesti tänään eläinlääkärin huoneeseen ekoja rokotuksia hakemaan, eikä namin rouskuttamiselta mitään pistosta tietty ehtinyt huomaamaankaan. Voi kokemattomat pienet koiraparat.. Vaaka oli isopahakamala, mutta muuten neiti oli niin mallikelpoisesti, että huh. Neva todettiin olevan reipas ja terve pieni koiran alku. Mun huomaaman pienen napatyrän ell vahvisti, tätä ei siis oltu pentutarkastuksessa huomattu. Eikös ne ylensä pikemminkin pienene kuin suurene?

Nero lähti myös mukaan, pistävänhajuisen virtsan takia. Nero myös tuntuu juovan paljon (on mielestäni aina juonut), mutta mikä taas olikaan paljon? ½dl x koiran paino, eli 9dl vuorokaudessa olisi Nerolle ok. tuplat, eli n. 2l olisi jo huolestuttava, miksen ole osannut arvioida tarkemmin paljon tuo juo.. Nyt homma meni tietysti vaikeaksi, kun Neva tuli taloon.

Nero sai diagnoosin virtsatietulehdus ja kahden viikon antibiottikuurin, jolla mennään. Soittavat jos ei näytteessä ala toimia toivotulla tavalla. Viikko kuurin loppumisen jälkeen pitäisi toimittaa kontrollinäyte. Neron pistoolinympärys myös ultrattiin, siellä ei näkynyt mitään poikkeavaa.

Häiritsee mun arviointikyvyn totaalinen puuttuminen ja yli- ja"ali"reagointi. Tuntuu etten osaa koiraa ollenkaan lukea, tai arvioida miten asia y on muuttunut aikavälillä n ja mikä on y:n "normaaliraja". Suhteellisuudentaju..

Ei kommentteja: