maanantai 3. toukokuuta 2010

Kaarinaan kaahaillen, rally-kisoissa astellen

© Jättitassu. pujottelu

Jjep, Annina tyrkkäsi suden suuhun ja käski hakea viimeisen hyväksytyn tuloksen rally-tokon alokasluokasta itse. Gulps. Seuraaviin kisoihin Nero ilmoitettiin jo valmiiksi Anninan kanssa AVOimeen, että siinäpähän sitten tavoitteita.. sama temppu tehtiin Ronjalle.

Meitä lähti siis kaksi paria tavoittelemaan viimeistä hyväksyttyä tulosta Kaarinasta. Anna&Nero, sekä Katja&Ronja. Pieni kummitteleva ääni sanoi Annan päässä, että yksi RTK1 ja toinen-ei-noussut tulisi kotiin. No, niinhän siinä kävi. Tosin toisin päin kuin kuvittelin..

Paikan päälle tultiin aika tarkasti Katjan navin olettamaan aikaan. Siinä 13 aikoihin, jolloin alkoi olla viimeiset minuutit ilmoittautua. Paikkana ollut Wallas-Marin pakkipaikka/piha oli kohtalaisen tuulinen ja asfaltti paikoitellen muhkuralla tai kuopalla, näin mm. liikkeestä maahan kyltin kohdalla.

© Jättitassu, tässä lähtee Nerolle viimeinen nakki ennen lähtö -kyltin luokse siirtmistä. huomaa panta

Kauheasti ei ehtinyt, ilmeisesti, jännitämään kun koko ajan oli liikkeessä: etsimässä nrolapunpidikettä, pissattamassa Neroa, suurentamassa Nevan pentuaikaista klipsupantaa (Neron oma oli hukassa).
Alokasluokan perrot pääsivätkin starttaamaan peräkanaa, ensin Elli, toisena Nero ja viimeisenä Ronja.


© Jättitassu. Ensimmäinen liike ja heti tyritään.


Omia tuntemuksia radalta on vaikea sanoa, jotenkin sumuisaa, mutta silti kyltit oli kohtalaisen kirkkaina, vaikka en rataa kauheasti harjoitellutkaan.
Rauhaa ei rikkonut edes ensimmäisen kyltin Neron omakeksimä hieno liike kierrä oikealta ohjaajan ympäri perusasentoon. Eli livahti perusasennosta uudelleen sivulle, kun tarkoitus oli tulla eteen istumaan. Uusiksi, vielä rauhallisemmin ja huolellisemmin. Johan tuli eteen! ja siitä vasemman kautta perusasentoon istumaan.

© Jättitassu. Liikkeestä maahan


Ei kompastuttu tai kaaduttu asfaltin muhkuroihin, osattiin laskea kolmeen ja verkkainen vauhti meni varsinaiseksi hiipimiseksi viimeisen tehtäväkyltin, hitaasti, kohdalla. Maaliin oltiin siis selvitty.
Muuteman pompun Nero teki radalla ja meinasi jäädä vähän tielle joissain kohdissa. mutta me oltiin selviydytty maaliin! maalissa oltiin! Eikä jääty nuuskimaan tai seisoskelemaan. Pisteitä en uskaltanut lähteä arvailemaan, mutta kyllä se läpi tuntui menneen ja kirkkaasti.

© Jättitassu. Istu, kierrä koira.

Tuloksia saatiin odotella toinenkin tovi. Odotellessa tuli ostettua arpoja, 2x kangaskassi, naksu, avainkaulanauha "jojolla" ja joku herkkutikku saatiin, arvanmyyjän iloisen pokkuroinnin ja kiitoksien jälkeen. Juteltiin muiden kisaajien ja muuteman vesikoiranomistajan kanssa.

Tuloksien viimein tullessa lähti paperien jako käänteisessä järjestyksessä huonoimmasta kirkkaimmille sijoille. Katja kävi hakemassa arvostelulomakkeen ja hylätyn, 3 uusimista (2 sallittu). Monen monta paperia myöhemmin Petra epäuskoisena kävi pokkaamassa toisen hyväksyttynsä Lucan kanssa, 90p. Itse olin siinä jo monta paperia aikaisemmin ollut valmis liikahtamaan, Hanna Suomista&Hiskiä kutsuttaessa meinasin jo lähteäkkin.

Pari paperia myöhemmin se oma vuoro tulikin, 96p ja 6. sija, RTK1 ja siirto avoimeen. yhden uusimisen lisäksi (-3p) tuli siis vain yksi virhe! Kontr 5. kyltillä, joka tarkoittaa "koira estää tai häiritsee ohjaajaa". 5 oli saksalainen täyskäännös, mutta luulen virheen tulleen oikeasti kyltiltä 4, askel oikealle.
Voiton ja kaksi muutakin sijaa vei Kati laumansa kanssa. 4. ja 5. tulleet saivat Katin 2.&3. tarkoitetut palkintokassit. Nyt hiukan harmittaa, jos oltaisiin sipsutettu 5s nopeammin oltaisiin saatu hieno rally-toko -tekstillä varustettu kangaskassi, höh! :)

ALO
6. Anna ja espves Nero 96p / 2.04.87s RTK1 --> AVO
10. Petra ja barbet Luca 90p / 3.14.24s
19. Hannele ja espves Elli 78p / 2.10.91s
Katja ja espves Ronja HYL

Ronja jäi siis valitettavasti ALOon, kun taas Nero nousi AVOon. Elli ja Lucakin ovat enää yhden hyväksytyn päässä avoimesta. Kotimatkalle lähdettiin aika nopeasti palkintojeanjaon jälkeen, mutta tulospalvelu kertoo mölli-perrojen menneen hyvin.

Herra RTK1 kotona diplomin kanssa.


mölli-ALO
1. Hannele Pirttimaa ja espves Ronja 100p / 2.13.30s sij. I. onnea!
4. Marika Raittinen ja espves Ramo 98p / 1.45.38s
13. Leena Söderholm ja espves Ludde 82p / 1.33.32s

Leena&Ludde olivat Uuraisilla samalla vesikoirien pk-leirillä kesäkuussa 2008.
Rally-rotuhaaste on nähtävästi otettu vastaan: Kaarinassa oli 6 valkoinenpaimenkoiraa! :)

edellinen rally-päivitys on muuten tullut tänään esille, käy kurkkimassa.
Kisojen täydelliset tulokset ja linkki kuviin löytyy rallyfoorumilta.

3 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Onnittelut!
Mä taidan muuten lainailla noita sun PetExpo-kuvia blogiin kunhan ehdin :)

Claudia kirjoitti...

Uu onneaonnea! Tästä se lähtee! Kyllä ne herkkiskoiru ja sätkyemäntä kato pelaa hyvin yhteen jos on tarvis :)

Omaan blogiin en jaksa nyt erikseen käydä vastaamassa (koita elää tän epäjärjestyksen kanssa) että hauvaskista tulee tosiaan Flamma. Se on nyt päätetty juttu :)

Johanna kirjoitti...

Onnea Anna! Nähdään sitten siellä avoimessa luokassa ;)