torstai 8. lokakuuta 2009

Nero tottistelee. (ja muita elämän hilpeitä tosiasioita)


Neron kanssa tarmo on suunnattu agilityyn, mutta tottistakin on käyty vääntämässä. Agitreenien jälkeen käytiin Claudian ja Tuikun kanssa ottamassa myöhäisillan paikallaanmakuut, Nero pysyi tosi kivasti minuutin, jonka jälkeen sai puolikkaan iltasapuskan.
Sovittiin, että tulen seuraavana päivänä Claudian ja Saran mukaan treenailemaan taas. Kiitos kun huolitte! Klo 11 treenit eivät vaan menneet ihan niinkuin oli suunniteltu, satoi satoi ja satoi! No, liikkeestä seisomiset saatiin tehtyä, hiukan seuraamista ja Nero sai yksin ottaa paikallaanmakuuta. Ensimmäisestä paikallaanmakuusta Nero karkasi.. Toisessa pysyi loistavasti, vaikka satoi, maa oli märkä ja emäntäkin mokoma vetäytyi sateensuojaan! Hurrja palkka ja kotimatkalle.
Märkä duo löysi sitten kotoa pienen kakkimonsterin, jota äiti oli paennut yläkertaan. n. 50min reipas siivoustalkoo ja kahden uitetun koiran (emäntä ja se oikea karvaturilas) ja yhden kakkipennun pesu.
Anna kävi myös jalkakontrollissa. Jalka on ok, rako on 1mm normaalia suurempi, mutta jalka toimii, liikkuu hyvin ja taipuu normaalisti. Toisenlainen operaatio olisi jäykistänyt ja lukinnut sen. Hauska puoli onkin se, että parinkymmenen vuoden päästä ollaankin sitten taas vastaanotolla nivelrikon kanssa.. oivoi.
Neron kanssa saatetaan lähteä taas ALOttelemaan marraskuussa, katotaan, kestääkö kantti.

sähläpöhlä treffailee

Neva on mahtava tyyppi. Suhtautuu kaikkeen lungisti tai pentumaisella pöhköllä innostuksella. Neva on nyt treffannut aika paljon koiria, pääosin perroja. Suurinpiirtein samanikäiset Noki, Elvis, Mette ja dalmis Miska on olleet kivaa painiseuraa. Kukin on ollut vuorollaan alimmaisena ja päällimmäisenä. Neva on kyllä aika sähäkkä, eikä lannistu vähästä. Isompienkin kanssa neiti leikkii mielellään. Ei ole vielä ainakaan kertonut tulleensa jyrätyksi liian pahasti.

Ainoa paikka mikä on jännittänyt tähän mennessä oli Hakkilan agihalli, mutta seuraavalla kerralla ollaan varmaan jo ihan sujut.

vesikoiratreffeillä 3.10.2009,
kuvat Emilia Kainulainen.


Noki ja Neva

pentupyramidi. päälimmäisenä dalmis Miska, välissä Noki-perro ja alimmaisena Neva.

Kiitti ja purku!

Söpöstelen sukukokouksessa. Neva ja Nero-ukki. Ronja-Nokin-mummi, Remu-Nokin-setä sekä Nokin "isoveikka" Kola ylimmäisenä.

maanantai 28. syyskuuta 2009

tuplasti perroa

Hei, minä olen pieni noitatyttö Neva, Laronja's Blair Witch. Synnyin 31.7.2009 seitsemän pennun pentueeseen. Minulla on kolme siskoa ja kolme veljeä. Isäni on Laronja's Irish Coffee "Kaapo" ja äitini on Jolandan Aquamarina "Lissu". Synnyin Kokkolassa ja kasvattajani on Mari Aaltonen.
27.9.2009 Mari tuuppasi minut ja siskoni tyyppien, joiden nimet taisi olla Anni ja Annana, mukaan johonkin junaan. Pentuliino taisi olla sen junan nimi, se kulki hurjaa vauhtia, mutta minä ja sisko oltiin reippaita ja söpisteltiin minkä kerettiin.
Sisko ja minä junassa.
Helsingissä hypättiin autoon ja ajettiin jonnekin pihalle, siellä oli ihmisiä jotka tykkäsivät kovasti siskostani. Heidän mukaansa sisko sitten lähtikin. Empä ehtinyt olla kauaa "yksin", kun iso karvamörräinen tuli nuuskimaan minua. Minusta se oli kauhean kiva, mutta se ei oikein tykännyt minusta! Ne sanoivat että se on minun ukkini, eli isänisäni.
Nero ja Neva, pieni yötutustuminen. Neron mielipide: palautetaan lähettäjälle!

Meidän pieni musta perhe. Nero-ukki, Anna ja pieni Neva

lauantai 26. syyskuuta 2009

Junaillen

Sunnuntaina, huomenna, lähtee juna 10.06 Helsingistä Ouluun, tän hyypiön olis tarkotus tipahtaa kyydistä pois Kokkolan kohdalla. Paluumatkalla olisi tarkoitus tulla lemmikkivaunussa.
Kuvat kertonee loput.

15.9.2009, ikää 6 viikkoa ja 4 päivää.

lauantai 15. elokuuta 2009

kesä ja kärp- eiku koirat ja hevoset

Nero vahtii oravaa..



.. ja harjoittelee balettihyppyjä




Syksyn toinen tunti, kaverina Puka eli Pikkari on osaava monitoimi
suokki.




Tukka. Tukka! se katosi!
15.8.2009 ja 19.4.2008


4.5.2009 kertaalleen jo n.10-20cm lyhennetty tukka joutui kampaajan saksien alle.


Kaverit ei pahemmin mitään huomannu, vaikka puolet tukasta lähti kävelemään. "No ku se on niin pitkä muutenkin, ni ei sitä huomaa." Joo-o, oli tääkin ihme ilmoitusasia.

Nerokin joutui pari kertaa trimmerin alle keväällä, mutta tätä ei saatu kameralle. Nyt poika on kasvattanut näyttelytukkaa syksylle.




NeRonaldo harhauttaa.. (pallo suussa...)


..kuljettaa..


.. ja ehtii tumma, tulinen espanjalainen futistähti ehtii myös poseeratakin.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Tokokokeessa

Huh, ylitettiin kisakynnys ja marssittiin HAUn Purina areenalla alokasluokan kokeeseen. Ohjaajaa jännitti tuttuun tapaan sen verta paljon, että koiruus oli huolissaan ja joku kirjureista ym. pöydän takana kysyi "hengittääkö toi?" ja tuomari, Hannele Pörsti kysyi "kumpi, koira vai ohjaaja?" "ohjaaja." Kyl se viel hengitti, just ja just.

9.8.2009 Helsinki, tuomari: Hannele Pörsti

Luoksepäästävyys 10 - kerroin 1. - 10p
Paikalla makaaminen 10 - kerroin 3. - 20p
Seuraaminen kytkettynä 6 - kerroin 2. - 12p
Seuraaminen taluttimetta 5 - kerroin 4. - 20p
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5 - kerroin 2. - 13p
Luoksetulo 6 - kerroin 3. -18p
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 - kerroin 2. - 14p
Estehyppy 7,5 - kerroin 2. - 15p
Kokonaisvaikutus 6 - kerroin 1. - 6p

yht. 138p. 3.palkinto

hiukanko säikähdin kun estehyppy 7,5 oli laskettu 13p ja soitin kiiruusti et virhe, mut nuo on kopioitu koneelta ja estehypyn 13p (oik. 15p) oli vain merkattu väärin. Harmi, kyl mulle olis 140p kelvannu. :P

Videot ja lisäselostukset myöhemmin.

maanantai 3. elokuuta 2009

Nerosta isoisä

Kaapon ja Lissun seitsemän lasta syntyivät. Neljä tyttöä ja kolme poikaa. Kaikki mustia pienillä valkoisilla merkeillä. Tytöillä on pitkät hännät, jokainen poika otti omanlaisensa huiskun: yksi pitkä, yksi lyhyt ja yksi töpö.

Täytyy nyt ihan kiusalla sanoa, että pikku-Neroja :) pitkä häntä ja musta valkoisilla merkeillä. Ylpeä isoisä ei innostunut Marin lähettämästä multimediaviestistä yhtä paljon kuin Anna. Tyyppi jatkoi riehumistaan mökillä, jonne oltiin pari tuntia aikaisemmin saavuttu.

Heinäkuun viimeinen on mielestäni hieno päivä syntyä.
-Kaverin häät (onnea!)
-mm. J.K Rowlingin ja Harry Potterin syntymäpäivä
-ensimmäinen heinäkuuta syntyi siskon lapsi ja viimeinen päivä syntyi pennut


Nero-ukki onnittelee Kaapoa-iskää ja Lissu-äiskää hienosta pentueesta