tiistai 11. marraskuuta 2008

miun pyyhe <3

Nero on alkanut ihan erilailla kiinostua liikkuvista esineistä ja kanniskelusta. Ennen ei koskenut oikein mihinkään muuhun kuin omiin leluihinsa.
Nykyään Nero kantelee omaa hihnaansa jos hyvin sattuu, mutta uusin ihanuus on yhdessä treenattu pyyhkeiden kantaminen.


Tänäänkin Nero märkänä iltalenkin jälkeen yritti pienen maton päällä kiehnätä.. huonolla menestyksellä. -> Ihminen hakee pyyhkeen ja ojentaa Nerolle ja Nero kantoi sen tyytyväisenä (piti sitä nyt tietty retuuttaa ja viskellä) toiseen huoneeseen ihmisen perässä ja sillä sai sitten leikkiä ja kiehnätä. Lopuksi käydä lepäilemään sen päälle. Hienoa.
Tätä tullaan hyödyntämään jatkossa.



treenaamaan, jipii!

Eilen oltiin pommarissa treenaamassa. Koirissa jylläsi poikavoima; Nero, Kola, Remu ja Robin. Hyvin tulivat pojat toimeen keskenään, mutta surkuhupaisaa oli, kun Nero - reilusti muita vanhempana - juoksi karkuun ja louskutti, kun pienehkö Robin lähenteli. Eikä sitten sanonut yhtään painavaa sanaa, että nyt riitti kakara.. toivoton.

Tietty kun jalka on jotenkinpäin kävelykunnossa, on siitä otettava kaikki ilo irti: Nerokin pisti pitkän tauon jälkeen parastaan.
Alokasluokan liikkeitä hinkattiin.

Seuraaminen ilman hihnaa: Nero on tsempannut mielettomästi! Ei nyt mitään BH-kaavioita kyetä menemään, mutta suunta on selvästi ylöspäin.
Käännökset on myös ihan ok. Täyskäännökset menee ihan kivasti, kunhan Nero on skarppina, muutoin jää haahuilemaan, näiden kanssa jatketaan. Nero on myös oppinut aika helposti saksalaisen täyskäännöksen. Ehkä pitäisi kuitenkin keskittyä tavalliseen, kun ei ALOn hihnaseuraamisessa sitä kuitenkaan pysty käyttämään.

Paikallaanmakuu: tätä otin juttelemisen, sekä ohitusharjoitusten lomassa, hyvin pysyi.

Liikkeestä seisominen: kerran tarjosi maahanmenoa, muuten meni hyvin. Alkaa tämäkin taas sujua lähestulkoon täydellisesti. (tätä treenattu myös lenkeillä9

Liikkeestä maahanmeno: jätin tämän vähemmälle ja seisomisen pääjutuksi. Hyvin ja nopeasti menee maahan, mutta vinoon..

Estehyppy: Tätäkin on treenailtu lenkillä, matalalla betonimötikällä. Neron malli: "Hyppy" Nero: *tuijotus* mitähitsiä? "Hyppy" -> 10 arvoinen suoritus..
Että tästä treenattiin sitten eroon, mistä lie tullut!? Kehonkielellä en suostu antamaan apua, kun osaa hyvin ilmankin.
Alkoi pikkuhiljaa sujua. Tosin sitten alkoi tarjota istumista suoraan hypyn jälkeen.. pari onnistunutta suoritusta ja riehumaan patukan kanssa.

Jalat oli aika muusia, kun lopetin treenaamisen ja kävelin vain. Olin niin keskittynyt, etten meinannut huomata jalkakipua. Ärtyihän ne sitten loppuillaksi..
Torstaina jatketaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Isänpäivä

Isänpäivä meni mukavissa, joskin sateisissa merkeissä. Perheen iskät, Jorma ja Nero kävivät tänään yhdessä lenkillä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Pienenpieni porokoira

Keskiviikkona alkoi tapahtumasarja, joka kasvoi päivä päivältä ja lopputulos on tämä.
Tervetuloa Kuru!

Turhauttaa

Turhautuminen. Netin uumenissa kolutessani koirajuttuja läpi sisälläni ollut turhautumisen tunne kasvoi. Eikö pääsisi jo liikkeelle. Tahtoisi jo lenkkeilemään ja tokoilemaan. Näin alkuun, jooko?
Perjantaina on lääkäri, silloin selviää jatko. Kumpa pääsisi jo kävelemään..

tiistai 21. lokakuuta 2008

Pysyykö jalkatapaturmainen paikallaan?

Pysyykö jalkatapaturmainen paikallaan? - No ei pysy. Se sauvoo vauhdilla sinne sun tänne ja Walker-saapaskin on joutunut ääriolosuhteisiin: sade, muta ja irtoruoho. Ja eteenpäin porskutetaan.
Aktiivinen kausi - to-su. Torstaina pentutoko, lauantaina vesikoirat ryn syyskokous ja agilityä tiimin Muusa ja Nero kanssa. Sunnuntaina Spanieliliiton erikoisnäyttely.

Pentutoko on nyt tältä erää loppu. Oli mukavaa vetää reipasta ja oppivaista porukkaa.

Viimeinen kerta olikin kaikista kerroista se, jolloin sää suosi vähiten. Koko kurssi oli enemmän tai vähemmän märkä, mutta viimeinen kerta oli täyttä sadetta koko ajan, mikä näkyikin koirakkokatona. Sadekin vaikeutti kurssitodistusten jakamista.. jotka kyhäsi kasaan allekirjoittanut..
Toivon kaikkien kurssilaisten jatkavan tokoilua, tulkaa nykimään hihasta jos on jotain mikä askarruttaa mieltä.

Lauantaina päästiin taas agiliitoilemaan Neron kanssa. Anna heilui kameran kanssa, kun Loviisa ja Nero, sekä Lotta ja Muusa treenailivat aita - mutkaputkiyhdistelmiä.
Pomppaa tooodella kaukaa...

sukkula-Nero.

Sunnuntaina suuntana oli Hyvinkää ja Spanieliliiton erikoisnäyttely. Tuomarina oli Vicente Piñero-Lopez rodun kotimaasta espanjasta. Tuomari tykkäsi erityisesti Neron hyvästä väristä, eikä löytänyt pojasta oikein mitään moitittavaa arvostelun perusteella, mitä nyt loppuun tokaisi hännän olevan parempi, mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää.. Tuloksena AVO-ERI!

Kauko oli AVK1 ja jatkoi PU kehään, jossa kahden valion perässä PU3, eli kolmas SERTi tuli, joten Kaukosta tuli upeasti FIN MVA! Upeaa Kauko :)

Kauko keskellä, PU-kehä.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Syyslomalla

Syysloma. Mikä ihana sana. Pieni tauko kaikesta myrskystä. Saa vain olla, ihanaa.

En ole tainnut viettää yhtään näin stressaavaa syksyä ikinä, tai mitään muutakaan vuodenaikaa. Koulu, jalka, organisointi ja kaikenmaailman paperityö. Olempa iloinen kun se kaikki on ohi.

Torstain pentutottiskurssi on kohta ohi. Kaikki ovat olleet innolla mukana, mikä on todella hienoa. Toivon, että kaikki jatkavat tokon harrastamista.

Oltiin tänään Katjan kanssa viikin pelloilla koirien kanssa. Ronjan ja Remun lisäksi oli hoitoon tulleet Dora ja Lino. Oli hauska katsella sisarusten ja äidin leikkiä, sekä Remun hiivintää. Nero ja Lino vähän pörisivät, eivätkä oikein osanneet leikkiä, hassut jätkät.