Sillisalatti elämänmenosta, tarjoillaan heti

Paljon asiaa, vähän aikaa. - Lyhyet pätkät sillisalattina tämän hetken elämänmenosta. ja nyt lisäyksenä kuvia!

Kuva HLL ylppäreistä, lakit jaettu ja laitettu päähän. ja kenenköhän tuo 7m pitkä kuva tuossa pöydän takana on? krhm..

Koulu loppui. Tervetuloa kesäloma.
- Ylppäreihin luku alkaa. Kirjoitan kemian syksyn -08 kirjoituksissa. Pakollisena näin btw.
- Tarkoitus olisi lukea myös ruotsia, matematiikkaa ja englantia. (kirjoitan myös nämä, keväällä tai syksyllä -09)
- Pitäisi tehdä Helsingin luonnontiedelukion videovuosikertomus 2007-2008 valmiiksi ennen juhannusta, että koululle vaan takaisin.

Kevyttä kesälukemista?

Opiskelu jatkuu myös autokoulun muodossa.

Nero
- pääsee turkistaan tällä viikolla.
- lähtee vesikoirat ryn PK-leirille Oittisiin kavereiden kanssa.
- matkaa roturaceen vesirokot -joukkueen jäsenenä.
- agilitykurssi alkaa olemaan loppusuoralla. Syksyllä toivottavasti jatketaan jäseninä.
- startataan mahdollisesti tokon alokasluokassa, vähintään möllikisoissa.

Karvamörriäinen, sitä varokaa. Nurmikon se ainakin keräsi mukaansa.

Hevostelurintama
- vakitunnit loppuivat. (kuvia tulossa viimeisiltä tunneilta, kiitos Jennalle)
- Anna lähti Anninan ja kahden tallikaverinsa kanssa tutustumaan Vuonohevostalli Solsikkeen. Tunnilla ratsuna toimi tukkajumala Silvert. Tullaan varmasti käymään toistekin, ihan vaikka vaan moikkaamassa. Harmi, että Vuonohevosyhdistyksen 20-vuotisjuhlaviikonloppu sattuu PK-leirin kanssa päällekäin.

jaa-a..mistähän se tukkajumala nimitys on peräisin? Kuva: J. Kokko

valokuvauksen eri muodot

Kolmas teksti tälle päivälle. Sitä se teettää kun ei tasaisesti kerro kuulumisiansa. Tässä tekstissä keskityn jo vähän pidempään ajankohtaisena olleeseen aiheeseen: valokuvaukseen. Koulun valokuvauskurssi on opettanut paljon uutta. Tässä pieni kokoelma kurssin tuotoksista.

Neulanreikäkamera - solarigrafia - tiivis purkki, jossa yksi pieni reikä. Purkin sisällä valoherkkää paperia.
Yksinkertaisimpia kameroita, pienestä rei'ästä sisään menevä valo muodostaa vastakkaisella sivulla olevalle paperille kuvan väärinpäin ja negatiivisenä. Solarigrafialla tarkoitetaan auringon liikkeiden tallentamista pitemmällä aikavälillä.
Purkki asetettiin paikalleen huhtikuun alussa, jolloin tulevasta kuvasta nähdään, kuinka aurinko tekee yhä pidemmän kaaren taivaan poikki. Ensimmäinen viikko ei tosin ollut kaikista otollisin: jo ensimmäisenä päivänä satoi.


Valokuvaus filmijärjestelmäkameralla mustavalkofilmille
Tehtävänantona ystävän muotokuva. Malleiksi pääsivät Annina ja Kauko. Kuvaus suoritettiin koulusta lainatulla (Minolta?) kameralla 100 asan mustavalkoiselle negatiiville. Käytettävissä oli puoli filmiä. Varmuudeksi oli mukana vielä oma digijärkkäri, mikäli filmi menisi pilalle tai kuvista tulisi muuten epäonnistuneita.

Kuvauspaikaksi valittiin kotimme lähellä sijainnut kallio. Kuvien ottamisen jälkeen iski paniikki, josko yksikään kuvista olisi onnistunut. Kuvaussää oli kirkas ja aurinko oli laskemassa, muistin tarkasti varoa kuvaamasta aurinkoon päin. Myöhemmin negojen kehityksen jälkeen selvisi, että kaikki kuvat olivat valotukseltaan onnistuneet (vähintäänkin kohtalaisesti).

(negatiivi kuivumassa)

Negatiivien kehitys - negat pimeässä purkkiin ja kierrätetään erinäisissä litkuissa
Negojen kehittäminen oli ihan kivaa puuhaa. Negan saaminen ulos purkista vaati hiukan väkivaltaa (opettaja + sakset), mutta ilmeisesti osasin aika lahjakkaasti kelaamaan negan jonkinsortin rullaan, joma laitettiin täysin pimeässä pimiössä kehityspurkkiin. Purkki kiinni ja valot päälle. Tämän jälkeen voitiin aloittaa itse kehitys, laittamalla purkkiin ensin kehite. Sekoittelua ja odottelua, kehite pois, keskeyte sisään (vettä), keskeyte pois, kiinnite sisään ja lopuksi se kiinnitekin pois. Vielä juoksevan veden alle puoleksi tunniksi ja sitten vain negoja kuivaamaan ja tutkimaan.

Negatiivistä kuviksi - värit oikein päin ja isompi kuvakoko

Lisää pimiötyöskentelyä. Suurennuskoneen käyttöä ja kuvien uittamista litkuissa (taas liikaa Koota; kehite, keskeyte ja kiinnite). Suurennuskoneen käyttö oli hauskaa. Näki kuvan suuressa koossa, pääsi säätelemään erinäisiä nippeleitä (mm. aukkoa, aikaa, kokoa ja tarkkuutta). Aukko ja aika vaikuttavat kuvan sävyskaalaan. Omat kuvat tuli 8 aukolla ja suurimpaan osaan ajaksi 8 sekunttia.

Kun nämä oli kohdallaan, valotusnappia vaan painamaan. Yhden kuvan kanssa kävi pieni moka, kun punasuodin jäi osaksi valotusaikaa osittain kuvan päälle.

Viime tiistai-iltapäivä meni lähestulkoon kokonaan pimiössä työskennellessä. Kivaa oli. Taidan jäädä kaipaamaan niitä onnistumisen hetkiä.

Kevään viimeisimpiä ratsastustunteja

Viimeisen viikon aikana on kevät hiipinyt huimin harppauksin eteenpäin ja ratsastustunnilla ollessani olisin voinut vannoa olevan täysin kesä. Lämmintä oli ja kentällä pölisi hiekka.

Maaliskuun vuodatustekstin tunnelmista ollaan taas lähdetty nousuun. Tällä viikolla ei enään ollenkaan jännittänyt tunnilla, vaikka ratsuna ollut poniruuna Roobe vähän pukitteli (raippaa tai ötököitä vastaan). Maaliskuussa olisi reaktio ollut varmaan "hui, apua", nyt ollaan palattu tuttuun järkeilyyn ja rauhalliseen suhtautumiseen. Jyrkkä alamäki on siis saatu käännettyä muuteman mutkan kautta uuteen nousuun.

Tunti meni todella kivasti välillä niin tahmean ja laiskaksikin nimitetyn kaurapalleron kanssa. Eteenpäin sai patistaa, mutta poni oli paljon paremmin hereillä ja avuilla, kuin jollain toisella tunnilla.
Rooben satula jätettiin tylysti paikalleen ja lähdettiin tunnille ilman. Poni tosiaan liikkui aika mukavasti, ensimmäiset laukannostot ja ensimmäisten askelten ylläpito vaati hiukan tarmokkuutta, mutta muuten lämmittely meni aikalailla nappiin. Päivän teemana oli voltit ja avotaivutukset käynnissä ja ravissa. Mitään mielikuvaa volttien pyöreydestä ei ole, mutta avot menivät suhteellisen hyvin. Tunnista jäi aika mukava fiilis. Roobe jatkoi vielä toiselle tunnille, toivottavasti sai ratsastajalta makupalan hyvin tehdystä duunista.
Tallikaveri meni Arska-mussulla, ilman satulaa hänkin. Poni kuulema hölmöili hiukan tunnin aikana.
Saappaat muuten tuppaavat valumaan ilman satulaa mentäessä. Edelliset jäivät reiden kohdalta liian tiukoiksi ja uusia ostaessa sama ongelma iski vastaan. Uudet ovat siis aavistuksen isot. Tunnilla sitten siirsin vähän väliä käyntiin saappaita kiskoakseni ylemmäs..

Viime viikolla menin kaksi tuntia putkeen, ensin sirommalla ja herkällä Spacellä, jolla on todella iso laukka. Tehtävänä oli voltteja keskihalkaisijalta molempiin suuntiin (maks 2 volttia keskihalkaisia). Toinen tunti oli Arskalla, voi miten kankealta ja tahamaiselta veikko tuntuikaan säpsäkän Spacen jälkeen. Tämäkin tunti meni hyvin, eikä työskentely pojan kanssa tuntunut enään yhtään jännittävän. Sama tehtävä, mutta saipi tehdä myös kahdeksikon, eli käännettiin toinen voltti toiseen suuntaan heti ensimmäisen perään.

(19.4. Arskan kanssa tunnin jälkeen)

Nero nuuhkimassa tallin ilmaa

Äippä, mikä toi iso turpaeläin on? Nero pääsi tänään mukaan tallille ensimmäistä kertaa. Olin muuteman kuukauden uhonnut tallikaverille ottaa mustan pedon mukaan ja tulipahan sekin lupaus täytettyä, kun pakattiin koiruus mukaan uuteen toyota corolla farkkuun (argh, pitää saada kuva).

Odottakaa vain kunhan pääsen itse ratin taakse. Nerolla alkaa pikku hiljaa totuttelu auton takaosassa matkustamiseen, tähän asti poika on kulkenut penkillä tai jalkotilassa. Kukaan ei varmaan halua koiraa syliinsä kun itse ajaa? Tästä syystä farmari koiraverkolla on paras ratkaisu.

Alkumatkasta hieman itketti jäädä ihan yksin taakse. Vauhdin kasvaessa otus hiljeni, mutta auta armias jos hidastettiin, Nero oli tikkana ylhäällä ja vinkusirkus aloitettu "häh, mitä, joko ollaan perillä, mitääh?"

Tallilla Nero ei noteerannut hevosia mitenkään, mutta satulahuoneeseen yksin jääminen kävi pojan hermoille. Eli plussat pojalle rauhallisesta käyttäytymisestä hevosten lähettyvillä ja miinukset (ja treeniä) yksinolemisen kanssa.

Myöhemmin isä meni Neron kanssa lenkille. Ensin katseltiin rauhassa Annan ratsastustuntia (jee, fiksu otus!) ja myöhemmin oltiin hienosti remmissä, vaikka yhden tallilla käyvän naisen welsh corgi kävi hiukan äänekkäästi morjestamassa Neroa. Rauhallisesti olivat sitten toisiaan nuuhkineet.

Lopputunnin puolella Nero oli kuulema haukahtanut kahdelle parkkialueen lähellä ratsastaneelle ratsukolle. Satulahuoneessa ölisemistä lukuun ottamatta todella positiivinen kokemus, ehkä uskallan ottaa joskus toistekin mukaan.

Noh, ehkä hevoset on tuttua kauraa sen jälkeen, kun on loikkinut samalla pellolla naapuri-serkun lehmien kanssa. Heh.

(Nero loikkimassa pois pellolta kesällä 2006)

Agiliitoilua

Jeps, tänään pääsimme sitten virallisesti aloittamaan agiliidon Neron kanssa. Teoriahan meillä oli toissapäivänä, jossa käytiin esteet, treenisäännöt ja muuta olennaista läpi.

Meidän 8 koirakon ryhmä jaettiin kahtia, me pääsimme maxi ryhmään Anninan ja Jokun kanssa. Ei ole vielä täyttä varmuutta kumpaan pojat kuuluu, etenkin Nero tuntuu olevan todella rajatapaus.

Harjoittelimme ensin yhtä estettä jättämällä koira toiselle puolelle odottamaan ja kävelemällä itse esteen yli toiselle puolelle ja sitten kutsua koiraa. No, meillä ei mennyt ihan nappiin, Nero vähät välitti siitä tylsästä hippiäisestä joka heilui makkaranpalan kanssa. Ketä nyt mikään mamman kevytnakki kiinnostaa, kun maassa on jonkun toisen nameja ja hyviä hajuja? Kun Herra sitten suvaitsi keskittyä, kaikki meni hyvin, kunnes se kuono oli taas maassa. Huokaus.
Noh, pitää olla sinnikäs. Oli vain hupaisa olo ajatella, että niin pitää hankkia pipo "kyllä se kotona osaa", ja joo-o kyllä ne tokon alokasluokan liikkeetkin on lähestulkoon hanskassa. Eikä muualla treenatessa ole tuollasisia hajujumittautumisia..

Toinen tehtävä oli koiran hypätä este vinossa kulmassa. Samat ongelmat. Muiden suorittaessa sivummalle ja yritys leikkiä patukan kanssa. Tulos, ei kiinnosta. Kyllä itse suoritus sitten meni ihan ok, ne välit vain. Vielä jatkettiin esteen kanssa, koira hyppää esteen yli hakemaan vetäjällä olevan namin ja sitten juosta ohjaajan luokse, joka on siirtynyt esteen vierestä, eli irtoamis- ja luoksetuloharjoitus.

Kolmantena taisi olla putki. Tässä vaiheessa Nero alkoi jo kiinnostumaan yhteistyöstä ja putkeen mentiin suin päin, tosin onhan sitä kotona vähän harjoteltukin. Toisella kertaa laitettiin pieni mutka, mutta se ei menoa haitannut. Palkaksi lelun heitto ja vetoleikki, jes! Tuntui kuin Nero olisi herännyt omasta hajumaailmastaan.

Putken jälkeen kepit ensin ilman koiria. Vetäjä sanoi, että kuivaharjoittelu saattaa tuntua ihan hassulle tai jopa tyhmälle, mutta se auttaa hahmottamaan. No, positiivisella asenteella mentiin ja kyllä ainakin jäi sellainen tunne, että siitä oli tosissaan apua. Nero piti pieniä konsertteja odottaessaan puussa ja meinasipa minutkin syödä, mokoma kun tuolviissiin hylkää! kuuden kepin pujottelu meni ihan ok Neron kanssa. Sama juttu myös ohjaajan ollessa toisella puolella.

Viimeisenä ehdimme vielä harjoitella kahden esteen hyppäämistä peräkkäin, tällä kertaa ohjaajan juostessa vierellä, tosin koiran tarkoitus oli hakea ensin silltä ihanalta vetäjätädiltä taas alustan, "targetin", päältä nameja.

Hyvä fiilis jäi ekasta treenikerrasta, tästä se lähtee. Kotimatkalla pojat saivat hetken riekkua vapaana. Nero tietenkin hyödynsi mahdollisuuden viilentäytyä ja kotiin tullessa oli mahakarvoihin asti märkä ja rapainen koira, pesemiseen meni varmaan lähemmäs 10 min.

Vapiskaa agilitykisat, me olemme tulossa.
Sitten joskus tulevaisuudessa.

Putkia ja puremia

Viimeisimmät tekstit ovat olleet aika surumielisiä ja melankolisia. Silloin tuntui, ettei mikään mene eteenpäin ja maailma on kurja ja ikävä paikka, nyt onneksi viimeisen kuukauden musta putki näyttää loppuneen ja valoisampi kevätkausi näyttää alkavan.

Nero tutkii putken säilytyslaukkua.

Se on upouusi, ihastuttava kankaasta ja metallista tehty rinkula: putki. Ihmeellinen agilityeste oli pakko saada mukaan Hööksin hevosurheiluputiikista. Pääsyä agikurssille odotetaan yhä, mutta putken kanssa touhutaan välillä. Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainostvssä jaksetaan hokea, mukaan tarttui myös talvi-ale rompetta: Annalle uusia ratsastusvaatteita lahjakortin turvin: pitkähihainen paita, musta huppari ja harmaa liivi.Putki oli kieltämättä kallis, mutta ilman 20% alennusta ei olisi putki varmaan mukaan lähtenytkään. Putki ei ole vain Neron nuuhkittavana, vaan Anninalla on osuutensa tästä tyylikkäästä esineestä ja mikäs sen hauskempaa: 4 koiraa samaan aikaan tutkimassa uutta esinettä. Ja himskatti, se meinaa jo ruveta hajoamaan, vartokaamme tässä hetkeä jolloin pitäisi alkaa kaivelemaan ompeluvälineitä esiin.

Putki esiin ja olohuoneen kisat voivat alkaa. Nero testaa uuden putken.

Nero oli myös eilen tokoilemassa. Liikkeet meni tosi kivasti, meidän seuraaminen on parantunut aivan älyttömästi viimeisen puolen vuoden aikana, vau! Ehkä me sittenkin kehdataan startata tänä keväänä mölleissä ja vuoden loppuun mennessä virallisissa kisoissa.

Treeneihin mennessä sattui bussissa taas pieni välikohtaus, kun eräs nainen katsoi asiakseen vinkua vierustoverilleen, kuinka paha ja kauhia omistaja olin, kun en piipittävää koiraa yhtään rahoitellut ja kertoili mitä hän tekisi. Lähtiessämme sitten avasi suunsa suoraan meillekin "voitko pitää sen koiras hiljaa!?" ja aika äkkiä sieltä vilahti esiin se kaunis kansainvälinen käsimerkki, johon kohteliaasti tietenkin vastasin ja huikkasin takaisin, että haluaisiko hän koiran vinkuvan vielä kahden vuoden päästäkin?

Kyllä siinä alkoi sappi kiehua, ei ole mukavaa jos koira vinkuu, mutta tiedän ja tunnen oman koirani paremmin kuin tämä nainen esimerkiksi. Jep, olisi juu kannattanut rahoitella ja syöttää namia: koiran huomioinninhaku -tavoite saavutettu ja piippaus olisi kahta kovempaa. On se niin mukavaa, kun ihmiset luulevat tietävänsä paremmin.. ja sinappikoneet saavat itkeä, mutta koirat eivät saa päästää ääntäkään, silti molemmat ne ovat eläviä olentoja. On se elämä niin vaikeaa..

ja toissaviikollahan emme päässeet bussiin koirien kanssa kun kuljettaja vinkui jotain käsittämätöntä, tiedä häntä tarkoittiko, että koiria ei oteta bussiin, vai sitä että bussissa oli jo yksi koira, ennempää ei oteta. Ikävä ihminen kun olen, valitus lähti HKL:lle aika ripeästi..

Nerolle ongelmia tuottaa yksin kiinni jääminen: säikähtänyt pomppiminen ja riekkuminen alkaa heti, kun sivistynyt herramme tajuaa jäävänsä yksin kiinni aitaan. Voi kauhistus! Hakiessani Neron toisen kerran aidasta se aloitti taas shown, eikä mitään "jee, kiva kun tulit takaisin ihanaa" -liehakointia vaan "älä jätä mua enään ikinä" ja kirosanoja lenteli herralta. Suurin järkytys oli mulle se, että seisoessani suorassa äijä otti ja loikkasi päin (hyppii kyllä muutenkin, kaikki jotka Neron tuntevat allekirjoittavat varmasti koiran olevan jojo tai koripallo) ja näykkäsi mua nenästä, auh! ja nenäparka on vielä tänäänkin kipeä ja hyvin hyvin loukkaantunut.

Tämän pikku episodin jälkeen kuitenkin rahoituttii, kunhan durasell -koripallo saatiin ensin kiinni. Ohitus- ja luoksepäästävyysharjoitukset menivät tämän jälkeen ihan hyvin.

elämän sietämätön itsestäänselvyys

Kaiken kun kadotat

suruun kaiken hukutat

ja ymmärrät

pieniä hetkiä arvosta

Tuntuu pahalle, ja ymmärtää kuinka tärkeää onkaan kadotettu ja menetetty. Terveys, ystävät, rakkaat. Opi arvostamaan niitä, nyt - älä sitten kun olet ne menettänyt. Moni oppii lähestulkoon liian myöhään.

Kun olet sairas, ymmärrät kuinka mahtavaa on olla terve. Hassua, pidit sitä itsestäänselvyytenä. Kumpa se olisikin.

Itselläni on allergioita ja olen tukossa useamman kerran vuodessa. Tänä keväänä koivujen kukinta tulee ilmeisimminkin olemaan runsasta. Pian on aika kaivaa allergialääkkeet ja lisää nenäliinoja kaapista - nenäliinoja kun on nykyisinkin aina mukana. Kävin kolme vuotta siedätyshoidossa koivuallergian takia. Siitä ei ollut minulle apua. Parhaimmillaan tämä tarkoitti viikottaista käyntiä, joka kesti n. 45min. Eikä koivu ole ainoa allergisoiva, vaan listaan kuuluu myös kissat, koirat, muut eläimet ja heinät. Toiset selvästi heikompina, toiset vahvemipina. Kissa ja koivu ovat pahimmat. Myös heikompia ja satunnaisesti ilmeneviä ovat mm. kiivi, omena, tomaatti jne. useinmiten pystyn kuitenkin näitä syömään.
Pärskivä ja lujaa niistävä Anna ei ole kauhean viehettävä. Vakavia sairauksia minulla ei kuitenkaan ole ja olen harvoin todella kipeä.
Lähipiiriini ja tuntemiini ihmisiin kuuluu eri tavalla sairaita, silti he kulkevat eteenpäin. Masennus, syöpä, nuoruusiän diabetes, eriläiset häiriöt elimistön toiminnassa. Ne rajoittavat elämääsi. Miksi, miksi ihimisille käy näin?

Koirarintamallakaan ei eletä rauhan aikaa, vaan salakavalia ja yllättäviä hyökkäyksiä iskeytyy kasvoihisi, juuri kun luulet olevasi turvassa. Nero on ollut terve ja toivon ettei mitään ilmene tulevaisuudessakaan. Nyt ymmärrän sen, minulla on ollut onnea matkassa, olen välttynyt haavoittavalta tulitukselta. Kuitenkaan kaikki eivät ole selvinneet vammoitta: kilpirauhasen vajaatoiminta, silmäsairaudet, kasvaimet, rakenneviat niin elimissä kuin luustossakin, eikä lista lopu tähän. Osa haavoista on ollut tappavia. Tulituksen kohteeksi ovat joutuneet aivan liian nuorena pois viety Demi 18.12.2007-22.3.2008 ja Voro 1.6.1999 - 23.3.2008.
Lämmin osaanottoni.

Monelta muultakin on varmasti lähtenyt oma rakas aival liian aikaisin. Äiti, isä, sukulainen, isovanhempi, ystävä, koira, kissa. Omat isovanhempani ovat kaikki jättäneet minut, ehdin tavata ja tuntea jokaisen, mutta nyt minulla on vain muistot. Pelottaa, josko huomenna, ylihuomenna, vuoden päästä menetän jonkun minulle todella rakkaan.

Hyväksy asia, ymmärrä, että huomenna on ehkä jo liian myöhäistä. Sinä et voi hallita kaikkea. Opi iloitsemaan asioista jotka sinulla on hyvin. Nauti läheistesi seurasta, kerro että välität heistä. Anna surulle aikaa, sillä aika parantaa haavat, mutta jättää ikuiset arvet. Ymärrä se, hyväksy se, nauti tästä hetkestä ja elä eteenpäin, vaikka se onkin vaikeaa.