Agilitykurssin hallittavuustesti on ohitse. Koiruus makoilee tyytyväisenä ja ilmeisesti vähän väsynä maton päällä. Anna on huojentunut. Huhtikuun alussa tiedetään päästäänkö. Sanoivat kyllä, että kaikilla meni ihan hienosti.
Jep, tänään oli se testihirviö. Jännitti aika lailla ennen kentälle pääsyä. Jännitys meni onneksi ohi ja saatiin tehtyä tehtävät ihan kivasti. Olimme suoritusvuorossa toisia, Annina ja Joku ensimmäisiä. Nero pääsee nyt itse ääneen, kunhan pääsee ylös tuolta lattialta, väsyttää jo vähän.
Jep, elisiistotajoo. Ekana piti morjestaa niitä testaajatätejä, ne oli kivoja ja mä hurmasin ne olemalla söpö ja ihana. Ja ne rapsutteli mua. Kyl siit tuli täydet pisteet mulle.
Toinen tehtävä oli seurata tota äiskää ilman remmia ja pujotella sen vieressä jotain tsydeemejä. Mä tietty tapitin sitä tosi nätisti ja sain vähän palan lihapullaa kun oli niin hieno. Äiskä kehui mua kovasti, mut se ei ihan ymmärtänyt kun piti vähän tarkistella niitä hajuja siellä kentällä ja pomppia ilosesti.
Kolmanneksi oli tarkotus kiertää ne muut koirakot, sanottiin et se oli jotain "seuraamista häiriön alla", ai mikä se häiriö on? Mä seurasin äippää taas tosi kiltisti ja odotin äipän vieressä kun ne muut kiersi meidän ohi.
Paikallamakuu ja luoksetulo oli vähän tylsiä, maassa oli niiin ihania hajuja, sanoivat et oli ollut juoksuinen neito kentällä aikaisemmin, joo se tuoksui kyllä niin ihanalle. Mitä se äipää yritti sitä lelua siellä näyttää ja puhui mulle koko ajan jotain, mut ei se kyl ollut niin kiinnostava. Kyl mä sit maltoin mennä maahan ja odotin tosi hienosti luoksetulokäskyä. Tulinkin sit tosi hienosti luokse, mut sen jälkeen piti taas niitä hajuja tutkia.
Sit uutena tilanteena meil oli putki, on se äiskä kotona jotain tunnelia kyhännyt, mut se oli siis ihan kunnon putki. Ainakin kaks metriä pitkä, yritin kattoo et jos olis voinut mennä äipän perään sen putken vierestä, mut sit se äippä huhuili sieltä putken toisesta päästä ja testaajatäti piti remmistä kiinni, ettei päässy toista kautta. Sithän mä tietty menin ja sain kehuja. Hyvä minä.
Silloin kun ne muut koirakot teki niitä tehtäviä, me ventattiin ja piti mun välillä vähän sanoa sille ihmiselle Hau, kun se oli ihan tylsä. ja yksi karvamurre haukkui meille puistosta, sille piti kans sanoo vähän takaisin. Ja mä näin Loviisan, joo se on tosi nasta tyyppi, se tuli varta vasten katsomaan mua ja mun hodokasta suoritustani. Ja sit siel oli Tuikku ja sen emäntä. Kerrankin pääsi morjestaan Tuikkua lähempää, ei hullumpi kaveri.
Mut hei, nyt rupee tassut väsyyn, eikä jaksa kirjotella, tahtoo nukkumaan.
Näin Nero siis kommentoi meidän testiä. Eikä taida olla mitään lisättävää. Nyt se äijä simahti jo, tuhinaa kuuluu ja nyt ensimmäiset vinkaisut. Hassu. Tassutkin väpättää hieman. Nyt me molemmat kaivataan unta.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
lauantai 15. maaliskuuta 2008
Peruttetaan takaisin ratsastuksen alkeisiin
Annan elämää, siitä taas vuodatus. Ratsastus. Tämä kevät ja viime syksy, siinä on kitkerän kurjuuden avainajankohdat. Tätä on hiukan hankala selittää täysin järkevästi, anteeksi.
Kevätkauden alussa tuli mentyä takapakkia vuoden, kahden verran. Ratsastustaito tuntuu kadonneen sen sileän tien.
Syy lienee vakiokaverini Arskan kanssa sattuneista epäonnistumisista. Arska satutti jalkansa syksyllä ollessani sen kanssa seurakisoissa, poika joutui sairaslomalle. Ilmeisesti kavioon oli kolahtanut kivi ja vanha halkeama kaviossa kipeytyi, mikäli muistan oikein. Alkutalvesta Arska pääsi taas tunneille.
Joulun alla leikkitunnilla Arska kävi ylikierroksilla ja kiitolaukat ilman satulaa maneesin päästä päähän säikäyttivät hieman.
Varsinainen säikähdys taisi kuitenkin tulla estetunnilla, kun ratsuni Rella kävi tekemässä äkkikippauksen maneesin kulmaan ja sen jälkeen kaahotti irrallaan maneesissa useamman minuutin. Eteen ei kannattanut mennä. Miksi, miksi? Olimme jo lopettaneet hypäämisen. Tunti oli lähestulkoon ohi. Olin selvinnyt jo ryöstöyrityksestä ja ohjille painamisesta. Tunnin jälkeen olo oli rauhallinen, ehkä luikertelin säikähdyksestäni irti puhumalla. Mutta se jäi kytemään.
Arskan kanssa alkoi mennä huonosti. Oliko se yhdistänyt jalkakivun minuun? Työmäärän vähennyttyä Arska oli reippaampi tunnilla, mutta vanha kenkuttelu oli noussut pintaan.
Arska on tunnettu kenkkuilemisesta ja etenkin alotteijoiden viemisestä 5-0. Meillä oli Arskan kanssa hyvä suhde ja yhteistyö. Suurimman osan tunneistani olen mennyt Arskan kanssa, meillä on ollut aikaa hioa suorituksia, tunnen Arskan tavat, vahvuudet ja heikkoudet. Ei ollut alkusyksystä puhettakaan, että Arksa olisi yrittänyt viedä mua tai pelleillyt, mitä nyt hieman huumorimielessä.
Kevät, itsetuntonsa ja rohkeutensa menettänyt Anna ei ollut kovin hyvä yhdistelmä Arskan kanssa. Tunnit menivät huonosti. Säikyin itse joka ikistä asiaa. Eikä meidän hienosta yhteistyöstä ollut jäljellä oikeastaan mitään. Mulla ei ollut rohkeutta puuttua, pelkäsin. Muilla hevosilla meneminen oli hiukan helpompaa, mutta niidenkin kanssa toilailin. Se tuntuu pahalta, niin muiden, kuin hevosenkin puolesta. Tunti ilman satulaa Arskan kanssa ei ollut mitenkään fiksu valinta. En voi syyttää Arskaa, virheet ovat täysin omiani.
Estetunti Pukan kanssa meni jännittäessä, mutta yllättävän hyvin, joten hyppäämisestä ei ole jäänyt traumoja. Koulu on silti enemmän oma lajini.
Hevosten kanssa on ollut kiva touhuta ja nyt voisi myös tehdä hyvää saada vain olla tallilla. Tehdä kaikenlaista sieltä maasta käsin. Hassua, ainoastaan se selässä roikkuminen Arskan kanssa jännittää. Kun sieltä on tullut alas, on kaikki taas kuin ennen. Rapsutteluja, harjaamista ja jutustelua ennen tuntia ja sen jälkeen, kuin mikään ei olisi muuttunut.
Kaksi viimeisintä koulutuntia, ovat olleet parempaan päin. Viimeviikolla Loken kanssa oli häseltämistä, mutta olo ei ollut yhtä epätoivoinen kuin ennen. Tämänä päivän tunti meni hyvin. Tunti lähti hieman kankeasti liikkeelle, mutta päivän tehtävät menivät jo paremmin. Pohkeenväistöt ja vasta-asetukset kulmissa lähtivät sujumaan. Päätehtävä, eli vastalaukassa pitkä sivu ja kulma, menivät yllättävän hyvin.
Ehkä mulla on on vielä toivoa, ehkä lähden taas kapuamaan ylös. Sota ei ole ohi, mutta yksi taistelu on jo voitettu.
Kevätkauden alussa tuli mentyä takapakkia vuoden, kahden verran. Ratsastustaito tuntuu kadonneen sen sileän tien.
Syy lienee vakiokaverini Arskan kanssa sattuneista epäonnistumisista. Arska satutti jalkansa syksyllä ollessani sen kanssa seurakisoissa, poika joutui sairaslomalle. Ilmeisesti kavioon oli kolahtanut kivi ja vanha halkeama kaviossa kipeytyi, mikäli muistan oikein. Alkutalvesta Arska pääsi taas tunneille.
Joulun alla leikkitunnilla Arska kävi ylikierroksilla ja kiitolaukat ilman satulaa maneesin päästä päähän säikäyttivät hieman.
Varsinainen säikähdys taisi kuitenkin tulla estetunnilla, kun ratsuni Rella kävi tekemässä äkkikippauksen maneesin kulmaan ja sen jälkeen kaahotti irrallaan maneesissa useamman minuutin. Eteen ei kannattanut mennä. Miksi, miksi? Olimme jo lopettaneet hypäämisen. Tunti oli lähestulkoon ohi. Olin selvinnyt jo ryöstöyrityksestä ja ohjille painamisesta. Tunnin jälkeen olo oli rauhallinen, ehkä luikertelin säikähdyksestäni irti puhumalla. Mutta se jäi kytemään.
Arskan kanssa alkoi mennä huonosti. Oliko se yhdistänyt jalkakivun minuun? Työmäärän vähennyttyä Arska oli reippaampi tunnilla, mutta vanha kenkuttelu oli noussut pintaan.
Arska on tunnettu kenkkuilemisesta ja etenkin alotteijoiden viemisestä 5-0. Meillä oli Arskan kanssa hyvä suhde ja yhteistyö. Suurimman osan tunneistani olen mennyt Arskan kanssa, meillä on ollut aikaa hioa suorituksia, tunnen Arskan tavat, vahvuudet ja heikkoudet. Ei ollut alkusyksystä puhettakaan, että Arksa olisi yrittänyt viedä mua tai pelleillyt, mitä nyt hieman huumorimielessä.
Syksyllä, 1.9.-07 kun meidän yhteistyö vielä pelasi.
Kevät, itsetuntonsa ja rohkeutensa menettänyt Anna ei ollut kovin hyvä yhdistelmä Arskan kanssa. Tunnit menivät huonosti. Säikyin itse joka ikistä asiaa. Eikä meidän hienosta yhteistyöstä ollut jäljellä oikeastaan mitään. Mulla ei ollut rohkeutta puuttua, pelkäsin. Muilla hevosilla meneminen oli hiukan helpompaa, mutta niidenkin kanssa toilailin. Se tuntuu pahalta, niin muiden, kuin hevosenkin puolesta. Tunti ilman satulaa Arskan kanssa ei ollut mitenkään fiksu valinta. En voi syyttää Arskaa, virheet ovat täysin omiani.
Estetunti Pukan kanssa meni jännittäessä, mutta yllättävän hyvin, joten hyppäämisestä ei ole jäänyt traumoja. Koulu on silti enemmän oma lajini.
Hevosten kanssa on ollut kiva touhuta ja nyt voisi myös tehdä hyvää saada vain olla tallilla. Tehdä kaikenlaista sieltä maasta käsin. Hassua, ainoastaan se selässä roikkuminen Arskan kanssa jännittää. Kun sieltä on tullut alas, on kaikki taas kuin ennen. Rapsutteluja, harjaamista ja jutustelua ennen tuntia ja sen jälkeen, kuin mikään ei olisi muuttunut.
Kaksi viimeisintä koulutuntia, ovat olleet parempaan päin. Viimeviikolla Loken kanssa oli häseltämistä, mutta olo ei ollut yhtä epätoivoinen kuin ennen. Tämänä päivän tunti meni hyvin. Tunti lähti hieman kankeasti liikkeelle, mutta päivän tehtävät menivät jo paremmin. Pohkeenväistöt ja vasta-asetukset kulmissa lähtivät sujumaan. Päätehtävä, eli vastalaukassa pitkä sivu ja kulma, menivät yllättävän hyvin.
Ehkä mulla on on vielä toivoa, ehkä lähden taas kapuamaan ylös. Sota ei ole ohi, mutta yksi taistelu on jo voitettu.
hallinta, ja kuinka se katoaa
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä. Toivoin, että elämä olisi palannut tutuksi, turvalliseksi ja rauhalliseksi jo viikko sitten. Toisin kuitenkin kävi. Varsinaista vuoristorataa, koskaan et voi sanoa milloin tulee jyrkkä alamäki.
Torstaina tokossa meillä meni vielä hyvin. Nero käy välillä kierroksilla ja turhautuneena haukkuu. Ulkopuolisen silmissä voi tuntua ihmeelliseltä, että päivän aihe paikallaanmakuu on Nerolle aika varma liike. Katso hetki koiraa joka louskuttaa. Hetkeä myöhemmin se makaa paikallaan hiljaa, mutta kuitenkin tarkkaavaisena. Jep, kyllä se osaa - useinmiten. Pari viikkoa sitten täysin hukassa ollut liikkeestä maahanmeno on palannut entistä ehompana. Epävarma ja hukassa ollut koira seuraa vieressä iloisesti ja tapittaa naamaani. Mistä tuo uskomaton kontakti sinä iltana tuli? Katse eteen, napakka "maahan" -käsky ja suoraan eteenpäin samaa tahtia, ilman ylimääräisiä kehonliikkeitä. Koira menee maahan varmasti. Odottaa kunnes olen taas vierellä ja pyydän istumaan. Vapautan. Salamana taskusta tullut uusi patukka päätyy saalistettavaksi. Tuntuu hienolta, me osataan sittenkin. Epäonnistumiset ovat jo melkein unohtuneet. Ehkei se tokon alokasluokka olekaan niin kaukana, saavuttamattomissa. Eipä sitäkään ilontunne kestänyt kuin seuraavaan päivään.
Eilen, perjantaina pääsin todistamaan kahta tappelua. Nero ja kaverin koira Patu eivät tule keskenään toimeen, vaan pelkkä näkeminen aiheuttaa kahakan. Kumpikin selvisi muutemalla haavalla korvassa, täällä nyt syynätään ja putsataan korvaa. Korvassa olevat haavat kuulema paranevat hiukan huonosti.
Myöhemmin alkoi ilman mitään varoitusta tappelu Kaukon ja Patun välillä, kymmenen jälkeen. Kolmella ihmisellä oli täysi työ saada koirat toisistaan irti. Koirat olivat toisissaan kiinni yli minuutin. Annina oli ainoa joka sai hampaasta. Sydän oli kyllä kurkussa ja epäuskoinen olo. Ensijärkytyksen jälkeen tuli vapina, eikä se mennyt ohi ihan heti.
Patulla ei ollut yhtä hyvä tuuri tällä kertaa: sillä oli reikä kaulassa ja silmäluomessa haava nopealla tutkimisella, Kauko sen sijaan selvisi lähestulkoon naarmuitta. Käsi yhä täristen etsimään netistä Hertan päivystyksen numeroa.
Soitto päivystykseen ja Hertan eläinklinikalle. Eläinlääkäri tutki Patun ja totesi silmän alle päässeen ilmaa, mikä sai silmän ympäryksen näyttämään turvonneelta. Silmä piti ommella ja korvassa oli uusia puremajälkiä, osa mennyt ilmeisesti läpi. Pahin haava oli kuitenkin kaulassa, syvä 3-4mm leveä reikä, ilmeisesti kulmahammas rikkonut ihon. Patu sai rauhoittavia ja pojalle laitettiin neljä tikkiä, kolme alaluomeen ja yksi yläluomeen.
Patu ei ollut ainoa potilas eilen, vaan neljä muutakin purematapausta oli illan aikana sattunut. Eräs terrierinarttu oli myös saanut samassa perheessä asuvalta koiralta köniinsä. Silmään hänkin, silmä oli pitänyt ommella kiinni, eikä oltu varmoja pitääkö silmä poistaa, vai näkeekö sillä enään koskaan. Tuli niin hillittömän surullinen olo toisten puolesta, pikaista paranemista kaikille ja toivotaan parasta.
Kotona haukuttiin yöllä yhden jälkeen kotiin tullutta emäntää ja vinguttiin säälittävästi, kun se samainen kurjimus putsasi korvan haavat. Mokoma.
Meillä pannan laitto sattuu korvaan, joten väliaikaisesti siiryimme taas valjaisiin ja pitää kaivaa lukollinen panta tavarakorin uumenista.
Pääsemme agilitykurssin hallittavuustestiin. Jännittää. Asiat eivät ole meille outoja, vaan uskoisin Neron selviytyvän niistä hyvin. Silti pelottaa. Jos kaikki meneekin päälaelleen, entä jos tuleekin rähinöintiä muille koirille tai kiinnostus ihmiseen menee nollan alapuolelle. Jos namit ja lelut ovat yhtä kiinnostavia kuin tyhjyys. Miten selviän koulupäivästä ennen testiä, kun nytkin jännittä niin paljon.
Tässä olikin viikon sekasortosoppa, höystettynä omilla ihmissuhdeongelmilla.
Torstaina tokossa meillä meni vielä hyvin. Nero käy välillä kierroksilla ja turhautuneena haukkuu. Ulkopuolisen silmissä voi tuntua ihmeelliseltä, että päivän aihe paikallaanmakuu on Nerolle aika varma liike. Katso hetki koiraa joka louskuttaa. Hetkeä myöhemmin se makaa paikallaan hiljaa, mutta kuitenkin tarkkaavaisena. Jep, kyllä se osaa - useinmiten. Pari viikkoa sitten täysin hukassa ollut liikkeestä maahanmeno on palannut entistä ehompana. Epävarma ja hukassa ollut koira seuraa vieressä iloisesti ja tapittaa naamaani. Mistä tuo uskomaton kontakti sinä iltana tuli? Katse eteen, napakka "maahan" -käsky ja suoraan eteenpäin samaa tahtia, ilman ylimääräisiä kehonliikkeitä. Koira menee maahan varmasti. Odottaa kunnes olen taas vierellä ja pyydän istumaan. Vapautan. Salamana taskusta tullut uusi patukka päätyy saalistettavaksi. Tuntuu hienolta, me osataan sittenkin. Epäonnistumiset ovat jo melkein unohtuneet. Ehkei se tokon alokasluokka olekaan niin kaukana, saavuttamattomissa. Eipä sitäkään ilontunne kestänyt kuin seuraavaan päivään.
Eilen, perjantaina pääsin todistamaan kahta tappelua. Nero ja kaverin koira Patu eivät tule keskenään toimeen, vaan pelkkä näkeminen aiheuttaa kahakan. Kumpikin selvisi muutemalla haavalla korvassa, täällä nyt syynätään ja putsataan korvaa. Korvassa olevat haavat kuulema paranevat hiukan huonosti.
Myöhemmin alkoi ilman mitään varoitusta tappelu Kaukon ja Patun välillä, kymmenen jälkeen. Kolmella ihmisellä oli täysi työ saada koirat toisistaan irti. Koirat olivat toisissaan kiinni yli minuutin. Annina oli ainoa joka sai hampaasta. Sydän oli kyllä kurkussa ja epäuskoinen olo. Ensijärkytyksen jälkeen tuli vapina, eikä se mennyt ohi ihan heti.
Patulla ei ollut yhtä hyvä tuuri tällä kertaa: sillä oli reikä kaulassa ja silmäluomessa haava nopealla tutkimisella, Kauko sen sijaan selvisi lähestulkoon naarmuitta. Käsi yhä täristen etsimään netistä Hertan päivystyksen numeroa.
Soitto päivystykseen ja Hertan eläinklinikalle. Eläinlääkäri tutki Patun ja totesi silmän alle päässeen ilmaa, mikä sai silmän ympäryksen näyttämään turvonneelta. Silmä piti ommella ja korvassa oli uusia puremajälkiä, osa mennyt ilmeisesti läpi. Pahin haava oli kuitenkin kaulassa, syvä 3-4mm leveä reikä, ilmeisesti kulmahammas rikkonut ihon. Patu sai rauhoittavia ja pojalle laitettiin neljä tikkiä, kolme alaluomeen ja yksi yläluomeen.
Patu ei ollut ainoa potilas eilen, vaan neljä muutakin purematapausta oli illan aikana sattunut. Eräs terrierinarttu oli myös saanut samassa perheessä asuvalta koiralta köniinsä. Silmään hänkin, silmä oli pitänyt ommella kiinni, eikä oltu varmoja pitääkö silmä poistaa, vai näkeekö sillä enään koskaan. Tuli niin hillittömän surullinen olo toisten puolesta, pikaista paranemista kaikille ja toivotaan parasta.
Kotona haukuttiin yöllä yhden jälkeen kotiin tullutta emäntää ja vinguttiin säälittävästi, kun se samainen kurjimus putsasi korvan haavat. Mokoma.
Meillä pannan laitto sattuu korvaan, joten väliaikaisesti siiryimme taas valjaisiin ja pitää kaivaa lukollinen panta tavarakorin uumenista.
Pääsemme agilitykurssin hallittavuustestiin. Jännittää. Asiat eivät ole meille outoja, vaan uskoisin Neron selviytyvän niistä hyvin. Silti pelottaa. Jos kaikki meneekin päälaelleen, entä jos tuleekin rähinöintiä muille koirille tai kiinnostus ihmiseen menee nollan alapuolelle. Jos namit ja lelut ovat yhtä kiinnostavia kuin tyhjyys. Miten selviän koulupäivästä ennen testiä, kun nytkin jännittä niin paljon.
Tässä olikin viikon sekasortosoppa, höystettynä omilla ihmissuhdeongelmilla.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Sekasorron takana on kaipaus kesästä
Huh, kulunut viikko on ollut älyttömän kiireinen ja todella sekava, onneksi se on ohi. Tätä sekasortoa kuvaa myös erinomaisesti pyötäni. Nyt on kasaanutunut niin paljon kerrottavaa, ettei kaikkea edes muista. Sama koskee pöytää, sille on kasaantunut paljon tavaraa hujan hajan, ettet enään tiedä mitä sieltä löytyy. Ja kun hetkeksi pysähtyy miettimään, kaipuu kesästä iskee jälleen.
Nero täytti neljä vuotta 1.3., synttärisankarista pari kuvaa.
Herra neljävee joutui myös muutamaa päivää myöhemmin rokotettavaksi ja punnituksessa selvisi Neron todella lihonneen hieman, jes! Eläinlääkäri vahvisti myös oman epäilykseni: hammaskiven poisto alkaa pikkuhiljaa olemaan ajankohtaista.
Nerosta otettiin näyte geenitestiä varten, PRA eli etenevä verkkokalvon surkastuminen. Optigeniltä tuli tänään testin tulos, normaali/terve, eli Nero ei periytä sairautta jälkeläisilleen. Neron ja Pennin Laronja's I -pentue on siis näinollen terve vanhempien perusteella. (Penni on terve vanhempiensa perusteella) Aiheesta lisää.
Nyt odotetaan sitten tietoa pääsemmekö agility -kurssin hallittavuustestiin.
Lauantaina olimme vesikoiraporukan kanssa Aptuksen koirakylpylässä. Nero ui hienosti, mutta rampilta veteen meneminen oli kyllä aika arveluttavaa hänen mielestään. Meillä oli okein kivaa ja varmaan menemme käymään siellä myös toisen kerran.
Tokossa pääsimme Anninan kanssa taas vetämään ohjaajapulan vuoksi, tosin ihan tokoa näyttelytreenien sijaan. Musta oli ainakin kiva katsella ja ohjata (parhaan kykyni mukaan..). Neronkin kanssa ehdin hieman treenata estehyppyä, mikä etenee vielä hitaasti, mutta lisää treeniä niin saadaan liike valmiiksi ja lisää varmuutta. Suurimman osan ajasta Nero sai kuitenkin maata paikallaan, mikä meni todella hyvin. Vau, tästä on kyllä tullut meille aika varma liike. Pitkiä pätkiä jaksoi pysyä paikallaan rauhallisena ja innostui kovasti kun palkkasin ja vapautin välillä. Neron sitominen kiinni ei ole kovin hyvä idea kaikuvassa pommisuojassa, se tuli todistettua treenien alussa.. No, paikallaanmakuu sujuu, joten jos saisi vielä sen odottamisen kiinni sidottuna toimimaan. Eli meidän BH-koe ajatukset eivät ole vielä ajankohtaisia.
Odotan ja kaipaan jo kovasti kevättä ja kesää, pitkiä lenkkejä kesäisessä metsässä, lämmintä ja treenejä kuivalla hiekkakentällä.
Sekä jokakeväistä ulkonamöyrimissessiota kameran kanssa kevään ensimmäisten kukkien kimpussa; rauhallista kävelyä hevosen kanssa tunnin jälkeen hiekkatiellä; istuskelua laiturilla katsellen Maamerkin ja Siriuksen siluetteja, kun aurinko on laskemassa; uintia meressä; samoilua omassa metsässä; keräämässä oman pihan, sekä metsän marjoja syksyn lähestyäessä.
Niin, minä kaipaan pieniä asioita, pieniä hetkiä jotka tekevät minut onnelliseksi.
Nero täytti neljä vuotta 1.3., synttärisankarista pari kuvaa.
saako jo syödä? no joko?
Kynttilä puhallettu omaan petiin ja kuppi karkasi hallinnasta
Herra neljävee joutui myös muutamaa päivää myöhemmin rokotettavaksi ja punnituksessa selvisi Neron todella lihonneen hieman, jes! Eläinlääkäri vahvisti myös oman epäilykseni: hammaskiven poisto alkaa pikkuhiljaa olemaan ajankohtaista.
Nerosta otettiin näyte geenitestiä varten, PRA eli etenevä verkkokalvon surkastuminen. Optigeniltä tuli tänään testin tulos, normaali/terve, eli Nero ei periytä sairautta jälkeläisilleen. Neron ja Pennin Laronja's I -pentue on siis näinollen terve vanhempien perusteella. (Penni on terve vanhempiensa perusteella) Aiheesta lisää.
Nyt odotetaan sitten tietoa pääsemmekö agility -kurssin hallittavuustestiin.
Lauantaina olimme vesikoiraporukan kanssa Aptuksen koirakylpylässä. Nero ui hienosti, mutta rampilta veteen meneminen oli kyllä aika arveluttavaa hänen mielestään. Meillä oli okein kivaa ja varmaan menemme käymään siellä myös toisen kerran.
Ja mä uin, uin ja uin - pois altaasta.
Tokossa pääsimme Anninan kanssa taas vetämään ohjaajapulan vuoksi, tosin ihan tokoa näyttelytreenien sijaan. Musta oli ainakin kiva katsella ja ohjata (parhaan kykyni mukaan..). Neronkin kanssa ehdin hieman treenata estehyppyä, mikä etenee vielä hitaasti, mutta lisää treeniä niin saadaan liike valmiiksi ja lisää varmuutta. Suurimman osan ajasta Nero sai kuitenkin maata paikallaan, mikä meni todella hyvin. Vau, tästä on kyllä tullut meille aika varma liike. Pitkiä pätkiä jaksoi pysyä paikallaan rauhallisena ja innostui kovasti kun palkkasin ja vapautin välillä. Neron sitominen kiinni ei ole kovin hyvä idea kaikuvassa pommisuojassa, se tuli todistettua treenien alussa.. No, paikallaanmakuu sujuu, joten jos saisi vielä sen odottamisen kiinni sidottuna toimimaan. Eli meidän BH-koe ajatukset eivät ole vielä ajankohtaisia.
Odotan ja kaipaan jo kovasti kevättä ja kesää, pitkiä lenkkejä kesäisessä metsässä, lämmintä ja treenejä kuivalla hiekkakentällä.
Sekä jokakeväistä ulkonamöyrimissessiota kameran kanssa kevään ensimmäisten kukkien kimpussa; rauhallista kävelyä hevosen kanssa tunnin jälkeen hiekkatiellä; istuskelua laiturilla katsellen Maamerkin ja Siriuksen siluetteja, kun aurinko on laskemassa; uintia meressä; samoilua omassa metsässä; keräämässä oman pihan, sekä metsän marjoja syksyn lähestyäessä.
Niin, minä kaipaan pieniä asioita, pieniä hetkiä jotka tekevät minut onnelliseksi.
tiistai 19. helmikuuta 2008
Eksoottisia makuja, tanssia ja lenkkeilyä
Vanhat ovat nyt ohi, onneksi. Se oli hienoa, mutta kyllä nyt on huojentunut olo kun se on ohi. 91 paria tanssimassa samaan aikaan. Luulimme että olisi ollut vielä ahtaampaa mitä oli, ihan hyvin mahduimme loppujen lopuksi tanssimaan. Puku on kolmen naisen yhteistyön tulos, mallin suunnittelin itse, ideoinnissa oli myös mukana siskoni, joka puvun teki. Apuna myös äiti. Tukan laittoi sisko, kiitos! ja äiti perjantaina. 
Ilmoittauduin Neron kanssa I-HAH agilityn alkeiskurssille. Toivtoaan, että pääsisimme karsintoihin ja mahdollisesti sitä myöten myös itse kurssille.
Onko teidän koirillanne outoja ruokamieltymyksiä? Meille tuli taas muistutus Neron ötökkämieltymyksestä. Äijä huomasi katosta roikkuvan hämähäkin ja aivoissa kävi ilmeisesti ajatus aah, karkki iltapalaksi. Parin loikan ja vierestä kuuluneen "EI" -karjahduksen jälkeen proteiinimakupala ilmeisesti katosi herkuttelijan kitaan. Huokaus.
Sunnuntaina kävimme treffaamassa Anninan ja Jokun kanssa muita vesiäisiä Jakomäessä. Lenkki meni mukavasti, muutamaa pikku kahakkaa lukuunottamatta. Neron toki piti vanhempana käydä Joku littaamassa pusikkoon ja olla välillä äänitorvi, mutta muuten käyttäydyttiin herrasmiesmäisesti. Ei ahdistellut Panda-neitostakaan erityisemmin. Ehkä meillä on toivoa julkisen käyttäytymisen suhteen.
Kävelimme kokeeksi kotiin, normaalisti menemme bussilla tai jonkun autokyydillä, kiitos kyyditsijöille. Matkasimme Kivikon lenkkipolkuja ja Kontulan läpi. Matkaan meni aika reippaasti aikaa, mutta tulipahan hoidettua päivälenkki samalla. Emäntä oli täysin kuitti kun pääsimme kotiin ja Nero kurainen, mikä ei kyllä mustasta turkista päälle päin näy. Onneksi tuli mahanalus tutkittua, muuten olisi päässyt pesemään vähän muutakin kuin pelkän koiran..
maanantai 11. helmikuuta 2008
Tanssia, tähtösiä ja tunnelmia
Varoitus. Tästäkin tekstistä tulee arvatenkin pitkä. En vain osaa kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi, kun on paljon asiaa.
Wanhojen tansseihin aikaa: 2vrk 23h 31min. Tämänpäiväiset treenit nostivat pienen kauhuntunteen pintaan: apua osaanko mä yhtään mitään? Puku on yhä kesken, ja huomenna on kenraaliharjoitukset. Päänsärky hakkaa kallon sisäseinämää.
Korkokengät ovat onneksi istuneet hyvin jalkoihin, mitä tuntuvat venyneet hieman, ei niin hyvä. "Ihmeen tukevat", totesi se kaksijalkainen, jolle nämä ovat toiset korkokengät sen koko elämän aikana. Ensimmäisiä se on käyttänyt kaiketi vain kerran oopperassa.
Se samainen otus on muodostanut myös jonkunsorttisen riippuvuuden Punnitse&Säästä -putiikista löytyviin pähkinöihin ja kuivahedelmiin. Neron syödessä possunkorvaa, ihmisotus mupeltaa kuivattua ananasta.
Neron kanssa on viimepäivinä treenattu kohtalaisen hyvän sään turvin, kuiva maa, tokoa. Syynissä on ollut seuraaminen, liikkeestä pysähtyminen ja tempon vaihtelut. Pysähtyminen on tuottanut ongelmia: Nero tuntuu unohtaneen vielä jokin aika sitten hyvinkin varman käskyn. Takapakkia ja tehty tehtävästä helpompi. Tarkoitus olisi myös kokeilla palkata välillä liikkeen jälkeen; keskittyminen herpaantuu useinmiten namin saatuaan. Säämiskä-patukka on myös hankinnassa, jos sillä saisi motivoitua. Kotoa löytyvä suhteellisen iso ja kova juuttikankainen ei innosta ja on hieman hankala muutenkin.
Treenit siis jatkuvat Neron kanssa, tarkoitus olisi olla valmiita möllikisoihin loppukeväästä, kuitenkin viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä, sitten mietitään vasta niitä virallisia kisoja.
Paluu vuoden takaisiin tapahtumiin. Sunnuntai 11.2.2007, Anna kiiruhti tallille ensimmäisiin seurakisoihinsa. Ulkona oli kylmä, mutta kisat pidettiin. Kisakaverina oli tunneilta hyvin tutuksi tullut Arkas, eli Arska. Arska on omapäinen ja osaa tuntihevosen kujeista yhden jos toisenkin. Verryttely pidettiin maneesissa ja meidän vuoromme oli heti toisen verryttelyryhmän jälkeen. Muut poistuivat ja jäimme odottamaan lupaa aloittaa rata. Arska kuitenkin hoksasi erittäin pelottavan näköisen pressun maneesin laidalla ja keksi, että tuotahan nyt ilmiselvästi täytyy vähän säikähtää. Rauhoittumisen jälkeen kuului aloitusmerkki. Rata meni kunnialla läpi ja se riittikin 4. sijaan, samoilla pisteillä kuin 3. sijoittunut, joka ratsasti myös Arskan kanssa. Kotona on tänäänkin ruusuke muistuttamassa kivasta päivästä ja hienosta yhteistyöstä rakkaan ruunikon hevosystäväni kanssa. Hyvä tulos taisi yllättää myös tallin opettajan ja vaikutti tyytyväiseltä kisojen tuloksiin.
Wanhojen tansseihin aikaa: 2vrk 23h 31min. Tämänpäiväiset treenit nostivat pienen kauhuntunteen pintaan: apua osaanko mä yhtään mitään? Puku on yhä kesken, ja huomenna on kenraaliharjoitukset. Päänsärky hakkaa kallon sisäseinämää.
Korkokengät ovat onneksi istuneet hyvin jalkoihin, mitä tuntuvat venyneet hieman, ei niin hyvä. "Ihmeen tukevat", totesi se kaksijalkainen, jolle nämä ovat toiset korkokengät sen koko elämän aikana. Ensimmäisiä se on käyttänyt kaiketi vain kerran oopperassa.
Se samainen otus on muodostanut myös jonkunsorttisen riippuvuuden Punnitse&Säästä -putiikista löytyviin pähkinöihin ja kuivahedelmiin. Neron syödessä possunkorvaa, ihmisotus mupeltaa kuivattua ananasta.
Neron kanssa on viimepäivinä treenattu kohtalaisen hyvän sään turvin, kuiva maa, tokoa. Syynissä on ollut seuraaminen, liikkeestä pysähtyminen ja tempon vaihtelut. Pysähtyminen on tuottanut ongelmia: Nero tuntuu unohtaneen vielä jokin aika sitten hyvinkin varman käskyn. Takapakkia ja tehty tehtävästä helpompi. Tarkoitus olisi myös kokeilla palkata välillä liikkeen jälkeen; keskittyminen herpaantuu useinmiten namin saatuaan. Säämiskä-patukka on myös hankinnassa, jos sillä saisi motivoitua. Kotoa löytyvä suhteellisen iso ja kova juuttikankainen ei innosta ja on hieman hankala muutenkin.
Treenit siis jatkuvat Neron kanssa, tarkoitus olisi olla valmiita möllikisoihin loppukeväästä, kuitenkin viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä, sitten mietitään vasta niitä virallisia kisoja.
Paluu vuoden takaisiin tapahtumiin. Sunnuntai 11.2.2007, Anna kiiruhti tallille ensimmäisiin seurakisoihinsa. Ulkona oli kylmä, mutta kisat pidettiin. Kisakaverina oli tunneilta hyvin tutuksi tullut Arkas, eli Arska. Arska on omapäinen ja osaa tuntihevosen kujeista yhden jos toisenkin. Verryttely pidettiin maneesissa ja meidän vuoromme oli heti toisen verryttelyryhmän jälkeen. Muut poistuivat ja jäimme odottamaan lupaa aloittaa rata. Arska kuitenkin hoksasi erittäin pelottavan näköisen pressun maneesin laidalla ja keksi, että tuotahan nyt ilmiselvästi täytyy vähän säikähtää. Rauhoittumisen jälkeen kuului aloitusmerkki. Rata meni kunnialla läpi ja se riittikin 4. sijaan, samoilla pisteillä kuin 3. sijoittunut, joka ratsasti myös Arskan kanssa. Kotona on tänäänkin ruusuke muistuttamassa kivasta päivästä ja hienosta yhteistyöstä rakkaan ruunikon hevosystäväni kanssa. Hyvä tulos taisi yllättää myös tallin opettajan ja vaikutti tyytyväiseltä kisojen tuloksiin.
(kuva on 27.5.2007 olleista kisoista, mutta Arskan kanssa nämäkin)
Samalle päivälle osui myös toinen yllättävä tapahtuma, etten olisi sitä mennyt mutisemaankin aamulla. Penni synnytti 3 poikaa ja 3 tyttöä, tehden Nerosta kuuden karvaturrin isän. Viesti tästä oli tullut joskus kisojen loppuvaiheilla, mutta huomasin sen vasta kotona.
Miten kaksi näin uskomatonta ja hienoa tapahtumaa osuivat samalle päivälle?
Paljon Onnea Laronja's I-pentue, Ronja, Kira, Inka, Kaapo, Zimba ja "Ice Cool", 1 vuotta!
tiistai 5. helmikuuta 2008
Tanssii wanhojen kanssa
Nyt sitä satunnaisesti esiteltävää "emännän elämää." Jalat vähintäänkin rasittuneet ja väsyneet, mustat tanssikengät huoneen nurkassa, ompelukoneen vieressä seisovalla mallinukella "Lyylillä" on päällään keskeneräinen punainen tanssiaispuku, koneella väsynyt lukiolainen ja vieressä koira tuhisemassa. Päivä on kääntymässä iltaa kohti ja on sopivaa aikaa kelata päivän tapahtumia.
Nero on ollut päivän kotona, Anna on juossut aamulla bussipysäkille ja rynnännyt koululle tajutakseen olevan lähes tunnin aikaisessa. Tietokoneluokkaan pääsee kuitenkin jo koetta, atk1, tekemään, siellä kuluukin seuraavat pari tuntia kahlatessa ympäri nettiä, tehden "koetta" ja lueskellessa kirjaa. 11 aikoihin on koe palautettu ja poistuttu luokasta, ravattu kolme kerrosta alemmas ja ruokalaan syömään.
Ruokalassa syömisen ohella tulee juteltua muutaman muun 2. kanssa. 5 vaille 12 rynnätään ulos koulusta ja juostaan Märskyn urheiluhallille. Vähän yli 12 aikoihin napataan tanssikengät mukaan ja mennään jumppasaliin. Suurin osa vanhoista on jo paikalla. Kysytään mitä tanssia halutaan kerrata vielä ennen varsinaisia treenejä. Kengät jalkaan, etsitään pari ja sipsutetaan piiriin Lambeth Walkia varten, joka aloittaa päivän tanssiharjoitukset. Sen jälkeen vielä wienervalssi ja sitten aloitetaan katsomaan tanssijärjestystä, jäimme loppupäähän. Sitten vain ahtautumaan kapeaan käytävään ja alkupoloneesia harjoittelemaan.
Kolmen tunnin kuluttua on kaikki tanssit käyty, paikat selvillä, jalat väsyneet, tanssien jälkeinen ruokailu maksettu, tavarat haettu n.20 ihmiselle mitoitetusta pukuhuoneesta, jossa kuitenkin on lähemäs 80 ihmisen tavarat. Kenkien vaihto, takki päälle ja bussipysäkille, kohti kotia.
Annina on tullut vastaan Jokun kanssa ja menemme yhdessä bussilla kotiin. Nuori mies osaa käyttäytyä julkisissa oikein hienosti. Harjoittelua kaipaa pikemminkin se rakas rekku joka odottaa kotona. Kamat viskataan sisälle ja napataan remmi tilalle, Nero on jo innoissaan lähdössä ulos. Lenkin jälkeen luetaan postissa tullut Tieteen Kuvalehti, viimevuoden puolella kesken jäänyt Maameren tarinat päätyy käteen ja sitä lueskellessa aika hiipii taas tunnin eteenpäin.
Ja viimein; tietokoneelle ihmettelemään mihin tämäkin päivä yksinkertaisesti katosi.
Nero on ollut päivän kotona, Anna on juossut aamulla bussipysäkille ja rynnännyt koululle tajutakseen olevan lähes tunnin aikaisessa. Tietokoneluokkaan pääsee kuitenkin jo koetta, atk1, tekemään, siellä kuluukin seuraavat pari tuntia kahlatessa ympäri nettiä, tehden "koetta" ja lueskellessa kirjaa. 11 aikoihin on koe palautettu ja poistuttu luokasta, ravattu kolme kerrosta alemmas ja ruokalaan syömään.
Ruokalassa syömisen ohella tulee juteltua muutaman muun 2. kanssa. 5 vaille 12 rynnätään ulos koulusta ja juostaan Märskyn urheiluhallille. Vähän yli 12 aikoihin napataan tanssikengät mukaan ja mennään jumppasaliin. Suurin osa vanhoista on jo paikalla. Kysytään mitä tanssia halutaan kerrata vielä ennen varsinaisia treenejä. Kengät jalkaan, etsitään pari ja sipsutetaan piiriin Lambeth Walkia varten, joka aloittaa päivän tanssiharjoitukset. Sen jälkeen vielä wienervalssi ja sitten aloitetaan katsomaan tanssijärjestystä, jäimme loppupäähän. Sitten vain ahtautumaan kapeaan käytävään ja alkupoloneesia harjoittelemaan.
Kolmen tunnin kuluttua on kaikki tanssit käyty, paikat selvillä, jalat väsyneet, tanssien jälkeinen ruokailu maksettu, tavarat haettu n.20 ihmiselle mitoitetusta pukuhuoneesta, jossa kuitenkin on lähemäs 80 ihmisen tavarat. Kenkien vaihto, takki päälle ja bussipysäkille, kohti kotia.
Annina on tullut vastaan Jokun kanssa ja menemme yhdessä bussilla kotiin. Nuori mies osaa käyttäytyä julkisissa oikein hienosti. Harjoittelua kaipaa pikemminkin se rakas rekku joka odottaa kotona. Kamat viskataan sisälle ja napataan remmi tilalle, Nero on jo innoissaan lähdössä ulos. Lenkin jälkeen luetaan postissa tullut Tieteen Kuvalehti, viimevuoden puolella kesken jäänyt Maameren tarinat päätyy käteen ja sitä lueskellessa aika hiipii taas tunnin eteenpäin.
Ja viimein; tietokoneelle ihmettelemään mihin tämäkin päivä yksinkertaisesti katosi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)