Kenttäraportti

Agilityn kevätkausi kolkuttelee jo ovia, mutta ennen sitä olisi tarkoitus saada mm. Purinan kilpailuiden - ennen käyttökieltoa siis - aiheuttamia rästejä pois alta. Jännitystä on herättänyt se, että onko kenttä ajoissa sula, joten päätimpä käydä kurkkaamassa iltalenkkinä tämän hetkistä tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin.

I-HAHin kenttä 12.4.2011

I-HAHin kenttä 12.4.2011

Vertailuksi I-HAHin kenttä ja Neva 29.3.2011
hiekkaisesta kohdasta näkyy, missä maantaso menee

Uutukainen sähkökaappi ja aidan takana näkyvät kasaan painuneet kinokset 29.3.2011

No, aika hyvinhän tuo näyttää sulaneen. Myös kentälle vievä tie ja ympäröimä maa on sulanut - vähän liiankin kanssa. Kentän ajoluiska on katkennut kahtia ja siinä astellessani kenkä upposi jo hiukan hiekamutavelliin. Takaisinpäin lähtiessäni päätin kulkea aidan vierustaa ja etsiä mahdollisimman kuivan näköistä paluureittiä - luulinkin löytäneeni sellaisen.

Arvatenkin ajattelet minun olleen väärässä - ja oikeassahan sinä oletkin. Muutama askel ja hetkonen, tämähän upottaa, voi elämä. Äkkiä eteenpäin. Ei oikeasti, ei oo totta. Splurps kuului kun kiskaisin jalan ylös mutahaudasta. Slurps sanoi maa-aines, joka ahmaisi mokkaisen talvinilkkurini. Siinä rämpiessäni ne n. 5 askelta upottavassa maassa ainoa ajatus oli, pysykää jalassa kengät, älkää jääkö mutaan! Kengät ovat tunnetut siitä, että niiden vetoketju tuppaa valumaan kulkiessa ja vähän väliä saa olla vetoketjua vetämässä taas kiinni. Pääsin taas kantavammalle maalle. Mustat kengät olivat ruskeat ja vihreät housunlahkeetkin vähemmän vihreät. Koiria en ollut edes ehtinyt ajatella. Siinähän ne vieressä ihmettelivät, että jaa, mitäs me tähän jäätiin seisoskelemaan.

Lenkki jäikin oletettua lyhyemmäksi ja suuntasimme takaisin autolle, vähän lumiputsausta kengille ja autoon. Paluumatka olikin miellyttävä, kun kentältä autolle ei löytynyt läheltä roskista, vaan kakkapussit matkustivat pelkääjän paikan jalkotilassa. Enpä osannut sanoa haisiko muta mille, kun kakkapussien tasainen tuoksu kulki nenääni.

Viimein kotona. Kakkapussit roskikseen ja kotiavainta etsimään. No, nehän olivatkin takin vasemmanpuoleisessa taskussa, joka olikin epänormaalisti puoliksi kiinni - ja tietenkin puoliksi rikki. Vedin vetoketjua enemmän kiinni, josko sen saisi vaikka aukeamaan paremminl. lopputulos oli se, että se oli nyt kokonaan kiinni. Hienoa. Otin takin pois päältäni ja lysähdin maahan istumaan, yrittäen varoa sotkemasta itseäni enemmän mutaan. Vetoketju ei suostunut aukeamaan. Ei millään. Sisällä olisi tietysti hakaneula ja muita välineitä millä taskun saisi todennäköisesti helposti auki, mutta koska avaimet olivat edelleen taskussa, ei tietenkään päässyt sisälle.

 Jokseenkin Viiru&Pesosmainen tilanne. Auton avaimenperän avulla sain viimein taskun auki ja kotiavaimet esiin. Koirat autosta ja sisälle. Kuoriuduin housuista ja kengistä yhteen menoon. Odotin jo mielenkiinnolla mitä tapahtuisi seuraavaksi. Päätin käydä kopistelemassa enimpiä mutia ulkona ja vedettyäni oven kiinni tajusin, että ohi oli juuri mennyt russeli ja Neron nököttäneen selkäni takana ovensuussa. Russeli, avoin ovi ja Nero. Hetken aikaa aivoni käsittelevät tätä tietoa. Huh! Kompeastipa olisi kruunaantunut ilta, kun Nero olisi syöksynyt ulos ärjymään koiralle, jollaisia inhoaa yli kaiken (nuorempana yksi lähiseudun russeli on karannut muuteman kerran iholle). Siinä olisin sitten juossut pitkissä kalsareissa Neron perään.

Onneksi ei tarvinnut.