perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi vuosikymmen

Sellainen sitten alkoi.
Palataan kuitenkin vielä sen viimevuosikymmenen ja viimevuoden puolelle.



Kiltit lapset sai lahjoja.

Nero
- musta hurtta pro -mantteli
- vihreä narulelu
- vihreä suojakypärä, eikun kilpikonna
- noutokapula (..?)
- possunkorvia

Neva
- puna-musta-ruskea hurtta sport polar -mantteli
- pinkki narulelu
- vinkujalkanallemonsteri -lelu
- possunkorvia

Sekä lisää nameja (joista Neva verotti osan jo ennen joulua.. suoraan pöydältä), riehuntalenkkejä metsässä, rapsutuksia ja sylissä/sohvalla köllimistä.
30.12. Nero on asunut meillä tasan 5v
31.12. Neva täytti 5kk
Uudenvuoden aattona. (Satunnaisia paukahduksia kuultiin jo muutemia päiviä ennen, yksi kerta metsässä, jolloin koirat olivat irti, ei reaktiota) Sisällä eivät reagoineet paukkeeseen mitenkään, ulkona pienet pamaukset eivät haitanneet, mutta kovaäänisemmät stressasivat Neroa ja Nevaa kauhistuttivat. Neva ei mennyt täysin lukkoon, mutta kova kiire pois paukkeesta oli, tuli kuitenkin kutsuttaessa remminmitan päästä viereen.



Nero ja Neva kävivät kuokkimassa Anninan uudenvuoden pippaloissa, mutta palasivat kotiin aika pian vuoden vaihtumisen jälkeen, musiikki soi aika lujaa ja ihmiset pitivät lievästi sanottuna ääntä. Puhumattakaan siitä, etten halunnut jättää koiria tilanteeseen, jossa ihminen+alkoholi+ jotain tyhmää aiheuttaa jotain traumatisoivaa tai laukaisee koiran puolustautumisreaktion.

Nero olisi aika varmasti jonkun uhatessa käynyt käteen kiinni ja Neva taasen olisi sattanut mennä lukkoon ja yrittää paeta. Olivat lopun iltaa/yötä kaksistaan kotona, pahimmat paukkeet olivat ohi ja tullessani kotiin, molemmat olivat rauhallisesti loikoilemassa, mitään ei oltu tuhottu.






Hyvää Uutta Vuotta 2010!

4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta!! Käytiin aattoiltana kävelyllä ja aika lailla paukkui. Inka ei ollut moksiskaan, enempikin oli utelias että mitäs nuo on? :) (Helpotus, kun entinen koiramme oli aina aivan kauhuissaan.)

Sanna ja tytsit kirjoitti...

Aargh, täältä tulee huonon koiranomistajan tunnustus:

Olen aivan liian huoletta ottanut molemmat tytöt mukaan kaiken sortin pirskeisiin ja hulinoihin, joissa myös alkoholi on osallisena... hoh hoijaa, kaiken kruunu on kyllä meidän häät vuodelta 2008 jolloin paikalla oli kymmenittäin ihmisiä ja vanhan hirsitalon lattia suorastaan tärisi tanssin vaikutuksesta... Myös uuden vuoden pauketta ovat molemmat olleet seuraamassa suorana livenä *nolonolottaa*

Moukan tuuria on ollut, että kumpikin on selvinnyt koettelemuksista tervepäisenä! Tänä uutena vuotena pidin jo enemmän varaani illan viimeisellä lenkillä. On meinaan kestänyt näin kauan tajuta, että joku idiootti voi ihan oikeasti heitellä niitä paukkuja suoraan koirien tielle :/

Onnea ja menestystä uuteen vuoteen toivottavat Sanna ja molemmat tytöt! :)

Sanna Lehtonen kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Annalle ja koiruuksille!! :)

Lisäsin blogiini ottamasi hauskan kuvan Seran Rosi-siskosta venyttelemässä PMV-näyttelyssä kuukausi sitten (http://seriosa.vuodatus.net/blog/2322173/vuodenvaihteen-vapaat-in-memoriam/). OK?

Toivottavasti nämä 20-pakkaset hieman hellittäisivät, että voisi vihdoin mennä ulos ilman kuusinkertaista vaatetusta :)

Viikonloppuja!

T: Sanna, Sera ja Saaga

Anna kirjoitti...

Sanna, ihan vapaasti.