en juokse tänäänkään

Mun tarinani, kaksi viimeisintä viikkoa mun elämästäni. Kuinka jalkasta; joka on mulle tärkeä, sen avulla mä liikun, juoksen, uin, ratsastan, tulee taakka.
Koko tarina tiivistettynä - tai sitten ei niin tiivistetysti (mutta lupaan, että olisin saanut tästä vielä tuplasti pidemmänkin). Varoitus. Kertomus sisältää ironiaa ja melankoliaa.

la 23.8. Tapaturma ja yöllä lääkäriin (elämäni pisimmät 50 metriä, pomppien, hyppien ja nilkuttaen).
Lääkäri lähettää kotiin reseptillä: 3 viikon urheilukiellon, puukenkä jalkaan (yms. muu kovapohjainen jalkine), buranaa ja voltaren emulgel voidetta jalkaan ja lähete seuraavaksi aamuksi röntgeniin. Jos jalassa ei ole murtumaa niin jatketaan tällä.

su 24.8. Röntgeniin, ei murtumaa, mutta röntgenhoitaja kehottaa silti menemään lääkärille näyttämään kuvat.
Kassalla oleva hoitaja hoksaa helvetillisen kipeän jalan ja tajuaa antaa sauvat (uskokaa pois, ette halua nilkuttaa, kompastella ja pomppia kaksinkertaiseksi turvonneen jalan kanssa yhtään ylimääräistä askelta).
Toinen lääkäri, toteaa jalssa olevan kuitenkin jotain pahempaa häikkää: lähete ortopedille, joka kas, ei ole paikalla sunnuntaisin.

ma 25.8. Ortopedin diagnoosi: Lisfranc Injury of the Foot: A Commonly Missed Diagnosis. Nimikin on varsin piristävä, eikö? Tästä voit lukea hiukan lisää aikaisemmasta blogitekstistäni. Vamma on siis harvinaislaatuinen, eikä hoidostakaan olla täysin yksimielisiä. Valitsimme tosiaan vaihtoehdon kipsi ja aika kipsinvaihdolle 12.9.
Hiljainen kausi, jalka rauhoittuu ja turvotus laskee ja kipsi alkaa tuntumaan hyvin isolta. Soitto lääkäriin: mitä sanoo ortopedi? Ei ollut saatavissa puhelimeen, mutta lupasi soittaa, eikä soitanut. Kiitos tästäkin. Aika toiselle ortopedille.

ti 2.9. Ortopedille. Tämä vinkaisee leikkauksesta ja taisi nähdä röntgenkuvassa murtuman ja luunsiruja. Lähete jalkakirurgille ja tietokonetomografiaan.

ke 3.9. koulupäivä jäi välistä. Tietokonetomografia, parin tunnin odotus ja jalkakirurgille: tämä katsoo kuvat ja toistaa jutut murtumasta ja siruista, kertoo ettei jalka parane ilman sirujen poistoa vaan jalka voi ruveta vaivaamaan myöhemmin. Siinä itse nieleskellessä totuutta lääkäri soittaa leikkausosastolle ja varaa ajan perjantaille, 12.30. Hitaasti se yltää tajuntaani asti: leikkaus perjantaina. ikään kuin ajatus ei olisi tarpeeksi kauhea, tajuan Neron lääkärikäynnin olevan samana päivänä. Sitähän ei peruta, sellaisella vaivalla ja säätämisellä se saatiin varattua.

torstai meni kohtuullisen normaalisti, kouluun tunniksi, äidinkieltä ja ruokailu. kotiin. vetämään pikkupentujen tokotreeniä (vai onko normaalia, että raajarikko vetää tokotreenejä?).

pe 5.9. Nero lähti isän ja Anninan kanssa eläinlääkäriin, Anna ja äiti myöhemmin Töölöön päiväkirurgia -osastolle. Leikkaus. ja takaisin pimeydestä, kipeytyvään todellisuuteen. Tuli lähetettyä enemmän viestejä kuin ikinä yhden vuorokauden sisään. Päätös jäädä yöksi osastolle, (lääkkeet saa suonensisäisesti, helpompaa ja kivuttomampaa kaikkien kannalta). Siirto osastolle, isä tuli morjenstamaan, lähtivät äidin kanssa. Iltapalan sai seitsemän jälkeen. Tuli siinä tuijotettua tipan ja 10mg kipulääkeputelin tyhjentymistä. Ystävä kävi katsomassa illalla, suuret kiitokset Katja, oli ihanaa puhua kanssasi. Ilotulitukset kuuluivat, vaan eivät näkyneet huoneeseen. Käytävällä kuului imurin ääni. Kemiankirja lojui pöydällä, pelikortit käytössä ja tapitin samalla televisiosta Armageddonia. Nukkumaan.

Luantaina tapitin aamupalan aikaan taas telkkaa. piirettyjä. Pokemonia, eivät ole päässeet parissa vuodessa vanhoista kaavoista eroon. Huoneeseen pelmahtaa tuttu hahmo jakson puolivälin paikkeilla. Iloisesti hymyilevä isosiskoni. ja äiti. ja muutemaa minuuttia myöhemmin isäkin. Lääkäri ei tulekkaan itse paikalle, vaan hoitaja antaa kotiinlähtöluvan ja taas uuden pinkan papereita.


Sunnuntai, tervetuloa mun tänhetkiseen todellisuuteen. 5 eri lääkäriä, 5 lääkärissäkäyntiä ja leikkaus. Pieni kompastuminen ja tajuton määrä aikaa ja rahaa kadonnut jonnekin. Ja juuri nyt alkoi leikkaushaavaa särkeä enemmän. Nyt pitäisi vain olla ja odottaa. jatkaa elämää. Seuraavat neljä kuukautta mun elämäni on pysähtynyt paikoilleen.
Vielä kaksi viikkoa sitten juoksin, juoksin niinkuin aina, tajuamatta kuinka tärkeää se mulle oikeastaan on. Nyt mä en juokse, enkä tule juoksemaan vähään aikaan. Joka päivä on selviytymistarina, eikä vain mun, vaan myös perheen.
Mä olen sanonut jo ihan liian monta kertaa viimeisimmän kolmen vuorokauden aikana seuraavaa.

Mua ei naurata.

Lääkärin luona

Lääkäriin meno ei ollut vain toisen meistä etuoikeus, vaan molempien. Nero raahattiin Apexiin uutta silmäpeilausta varten ja samalla otettiin verikoe kilppareita varten. Silmät ok, kilpparituloksia odotellaan. Samalla reissulla Nero myös punnittiin ja pojan paino oli noussut puolitoista kiloa, eli painoa nyt 17,5kg, jes.

Ihmisotus taas häädettiin Töölön Mehiläiseen jalkaleikkaukseen. Jeps, eli kipsi ei ollutkaan hyvä vaihtoehto, vaan kahden uuden lääkärissäkäynnin jälkeen Annalle ilmoitettiin, että ylihuomiseksi on varattu leikkausaika. Anteeksi mitä? No, olihan siellä sittenkin murtuma ja luunsiruja välissä, eli jalka ei olisi parantunut pelkällä odottelulla.
Tuloksena kaksi pirun kipeää leikkaushaavaa, kolme ruuvia, walker-saapas
ja piiitkä "sairasloma".

Vihreän mötikän tulo taloon

Hän on aika tarkalleen 30cm korkea, karvapeitteeltään vihreä, pienin valkoisin merkein ja hänet voi luokitella kovaksi, eikä hän pidä vedestä.

Tapasimme tänään ja hän lähti lyhyen tutustumisen jälkeen matkaamme, varsinaisena takiaisena jalassani.

Hän aikoo olla seurassani seuraavat kuusi viikkoa ja syrjäyttää Neron aseman perheen yksinoikeutettuna huomion keskipisteenä. Hän on kipsi.

Jalalleni sattunut tapaturma on harvinainen (n 1-2 tapausta vuodessa), pöytälevyn nivelsiteiden repeämä ja vaihtoehto kipsille olisi ollut leikkaus, mutta olimme lääkärin kanssa samaa mieltä: mieluummin ei.

Kaverina kävelysauvat.

Liikaa vauhtia. Pysähdy.

Eilinen oli aika mielenkiintoinen päivä: paljon kivoja hetkiä - ja sitten niitä vähemmän hienoja.

Ensimmäiseen kastiin lasken ratsastustunnin: tunti meni todella hyvin, tunnilla opettanut sijainen oli osaava opettaja ja sai skarppaamaan ja yrittämään parhaansa. Toiseksi tunnilla oli vain kaksi muuta, oli vaihteeksi kiva ratsastaa pienemmällä porukalla.

Kaverilla oli iltapäivällä 18-vuotissyntymäpäivät, oli todella kivaa.

Iltapuolella vaan tuli satutettua juostessa jalka; alkuun ajateltiin ettei se olisi mitään vakavaa. Illalla lähdettiin kuitenkin näyttämään jalkaa. Lähetettiin kotiin apteekin kautta ja komennettiin röntgeniin.

Tänään röntgenissä: ei murtumia, mutta ilmeisesti revähtänyt. Näillä näkymin 3 viikon urheilukielto ja kepeillä kynkätään eteenpäin. Huomenna ortopedille, lähettäisikö se vielä mut jonnekin eteenpäin?

Meni sitten suunitelmat uusiksi: agility, autokoulu ja ratsastus jäihin, muista menoista puhumattakaan. Kouluun on vaikea matkata: bussi - metro - bussi -yhdistelmä ei houkuta. Koulun tappavat kierreportaat on pannassa, ne ovat vaaralliset terveellekin. Onneksi on toiset portaat ja hissi.

Entä miten selviää energinen Nero? Musta ei ole hirveästi lenkkeilemään tällä hetkellä.

Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

Papereissa lukee koira, mutta sainko sittenkin koripallon?

Nero on vauhdikas otus, se sinkoilee joka suuntaan: ylös, oikealle, vasemmalle, eteen, taakse ja alas. Nero onkin saanut monia lempinimiä, joista yksi merkittävimmistä on koripallo.

koripalloni mun..

Nerolla on tapana pomppia suoraan maasta ylös - alas - uudelleen ylös, ottamatta tukea mistään.

Siinä sitten olet ja tuijotat koomista otusta joka hönkii naamallesi joka hypyllä - ja hei vaatteesi ovat vielä puhtaat, luksusta eikö?

Pallon perässä pomppiminen on myös kivaa.

Kehäkäytöstä ja kulkuoppia

Hämäävä, mielenkiinnon herättävä otsikko, eikö? No, se jääköön jokaisen itse päätettäväksi. Köh.

Olimme siis tänään, match showssa koneen kentällä. Matkassa mukana parivaljakot Anna&Nero, Annina&Kauko ja Ben&Joku.

Tässä tapahtumassa houkutteli erityisesti möllitoko, johon ilmoittauduimme Neron kanssa. Tämä oli siis ensimmäinen tokokisamme.

Ilmoitimme koko perropörrö laumamme myös isojen koirien kehään. Annina ja Ben ilmoittautuivat myös junior handleriin.

Kehien kanssa oli hirmuista säätämistä, mutta ehdimmepä kaikki kaikkeen.

Ensin olimme Neron kanssa möllitokossa: piti päättää kumpaan osallistuu mölli-alokasluokkaan vai mölliluokkaan. Valitsin kisoihin tähtäävän alokasluokan, jossa mentiin periaatteessa oikeilla säännöillä, tosin helpommalla arvostelulla.

Alkuun oli luoksepäästävyys, josta kaikki saivat 10. Paikallaanmakuu meni Neron ja viereisen koiran (tuli juteltua koiran omistajan kanssa myöhemmin, olemme olleet samalla 4H-dogsitterkurssilla) kanssa mönkään, kun molemmat keksivät ampaista samaan aikaan paikaltaan. Siinä sitten otettiin luokse tullut koira monttu auki vastaan: liike on ollut meille varma, Nero on pysynyt häiriön alla paikallaan ja liikettä on tehty kokeenomaisesti isommassa ryhmässä. Jaaha, eipäs ollutkaan niin varma.. laitan osasyyn vieraan paikan ja treenitauon piikkiin.

Sieltä sitten isoihin odottamaan vuoroa, joka tulikin muuteman parin jälkeen. Saimme sinisen nauhan, jonka jälkeen Kauko ja Joku menivät kehään. Kaukolle punainen, Jokulle sininen. Vielä oli yksi pari, josta toinen oli 11kk perro.

Tämän jälkeen oli siniset, monta kierrosta ympäri ja Nero ja Joku pääsivät molemmat jatkoon! Tuomari karsi vielä jatkoon päässestä muuteman ja kierrätti vielä ympäri. Nero sijoittui sinisten neljänneksi ja Joku sinisten toiseksi, vau!

Samaan aikaan Annina oli junior handlerissa ja vaihtoi lennossa punaisten kehään: Kauko sijoittui punaisten toiseksi! Käsittämätöntä..

Itse olin lähtenyt takaisin tokopaikalle yksilöarvosteluun. Nero oli hieman muissa maailmoissa ja sivulle tuleminen oli hiukan hakusessa. Suurin osa liikkeistä meni ihan kohtalaisesti, mutta tarvitsemme reippaasti lisää treeniä. Saimme myös hyviä vinkkejä tuomarilta. Jatkamme harjoituksia. Estehypylle on tapahtunut jotain outoa: ennen meni hyvin yhdellä käskyllä, nyt vaatii kaksi.. Mistä lie tullut..? Tuomari kehui eleettömyyttäni liikkeessä, toisella käskyllä Nero meni ihan kympin arvoisesti.

Takaisin tukikohtaamme, häkin luo jossa näkyy kaksi uutta ruokapussia ja rusuketta: Kaukon PUN2 ja Annina oli ollut voittanut Junior Handlerin! Ben oli karsiutunut jo aikaisemmin pois, mutta kisan taso oli kuulema kohtuullisen kova.

Odottelimme kyytiä ja tuloksia tokosta. Kyyti tuli ensin, kamat kasaan ja autoon. Muilla alkoi olla jo kiire, mutta päätin sitkeästi odottaa palkintojenjakoon asti, vaikka olin melko varma ettemme sijoittuisi. Saimme arvostelulapun odotellessa: 130p. Lopulta viimeinenkin koirakko sai suoritettua kokeensa loppuun ja odotimme viimeisiä pisteitä ja lopullisia tuloksia.

Tuomari katsoi tuloksia ja sanoi päivän viidennen olevan Anna Kokko ja Nero, tiedusteli vielä onko koirakko paikalla, siinä sitten hieman hämilläni menin kättelemään tuomaria ja sain ruusukkeen. Mitä kummaa tapahtui? Mäykky-kaimamme Nero sijoittui myös, jaetulle 2. sijalle.

Heitin ruokapussin ja ruusukkeen muiden kamojen sekaan takakonttiin ja pääsimme sitten lähtemään kotiinpäin. Korjasimme näköjään koko potin..

Saldona siis: Nero SIN4, Joku SIN2 ja Kauko PUN2. Annina JH1, Anna&Nero mölli-ALO2 sij. 5.

Palkintokasa: Nero: 2x 4kg Royal Canin koiranruokaa ja kaksi ruusuketta. Annina& co.: 3x 4kg samoja kuivamuroja, kolme ruusuketta ja JH-pokaali. + koiraaiheiset kännykkäkorut.

Voittajan on helppo hymyillä - ei kun tuulettaa ja retuuttaa ruusuketta

Neron tokotulokset:

Luoksepäästävyys 10 - kerroin 1. - 10p
Paikalla makaaminen 0 - kerroin 3. - 0p
Seuraaminen kytkettynä 5 - kerroin 2. - 10p
Seuraaminen taluttimetta 7½ - kerroin 4. - 30p
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - kerroin 2. - 20p
Luoksetulo 8 - kerroin 3. - 24p
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9½ - kerroin 2. - 19p
Estehyppy 8 - kerroin 2. - 16p
Kokonaisvaikutus 7½ - kerroin 1. - 7½p

tuloksena 130p, mutta laskiessani pisteet uudelleen tuloksena 136,5p.

Nero palkintojen kanssa.

Vesikoiratreffit 2.8.2008

Olimme Neron, Anninan, Jokun ja isäni kanssa vesikoiratreffeillä, tai kuten isäni sanoisi vesikoirien kokoontumisajoissa, heh.

Nero pulahti tällä kertaa ihan kunnolla uimaan, kun alkukesästä uiminen oli taas vähän hakusessa. Hakipa Keppiäkin ihan nätisti, mutta mulle ei äijä sitä tuo. Joku oli varsinainen sukeltajapeto, koko koira katosi pinnan alle kepin perään. Anninan sukelluskurssille pääsivät myös Ronja ja Nero.

Rankan lenkin jälkeen märkä Nero, joka joutui muuten uimisen jälkeen vielä pesulle, oli ihan naatti.

Sitä oppii muuten arvostamaan toimivaa kameraa. Kameroita mulla on siis kaksi, digi Panasonicin Lumix DMC-FZ3 ja digijärkkäri Canon EOS400D. Vanhempi kamerani, Lumix, on siis rikki kuvien siirron suhteen, vika ei ole piuhassa, vaan kamerassa. Pitäisi varmaan hankkia kortinlukulaite, tällä hetkellä lainaan kaverin tai isän kameraa saadakseni kuvat koneelle. Siitä syystä nämäkin kuvat tulevat vasta nyt..