torstai 14. toukokuuta 2009

Koiramme lehdestä löytyy..

Koiramme lehti kolahti luukusta, Bosta ja jenkkiläisten portugeesiharrastajien mielipiteitä Obaman rotuvalinnasta tuli luettua. Hiukan tuntui etusivun otsikko kuin ilta-lehdestä repäistyltä, skandaalihakuiselta.

Tokokisoja tuli tutkailtua, ilmoittaudu huutaa se ääni päässä!
Tietty piti myös mennä sille sivulle. Silmät jatkavat riviltä toiselle. Toisella palstalla silmät pysähtyvät äkisti tuijottamaan kahta riviä. Hymy. Jes!

Anotut kennelnimet -sarakkeen alla


sieltä löytyi samalta palstalta myös toisen perroharrastajanuoren nimi..


Ajankohtainen asiahan nimi ei ole todennäköisesti vielä pariin vuoteen, mutta kumminkin. Nyt odotellaan, että nimi lähtee valitusajan jälkeen FCI:lle, jotka myöntävät kennelnimet.
Sitten voisi kirjoittaa tulevan kasvattajan mietteitä kasvattamisesta useamman kymmentä blogausta..

(ja miksi juttu tulee myöhässä näkyviin. No, niin suurin osa näistä muistakin. mutta tälle on vielä oma plussansa, ettette te voi iloisesti lähettää valituksia, etten mie saisi nimeä. No, ei vainetkaan. Eipä kellään taida olla syytä näin tehdä.)

1 kommentti:

Salla ja vesiäiset Mocca ja Diiva kirjoitti...

Jeps. Meidän kennelnimianomushan se..:)