hallinta, ja kuinka se katoaa

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä. Toivoin, että elämä olisi palannut tutuksi, turvalliseksi ja rauhalliseksi jo viikko sitten. Toisin kuitenkin kävi. Varsinaista vuoristorataa, koskaan et voi sanoa milloin tulee jyrkkä alamäki.

Torstaina tokossa meillä meni vielä hyvin. Nero käy välillä kierroksilla ja turhautuneena haukkuu. Ulkopuolisen silmissä voi tuntua ihmeelliseltä, että päivän aihe paikallaanmakuu on Nerolle aika varma liike. Katso hetki koiraa joka louskuttaa. Hetkeä myöhemmin se makaa paikallaan hiljaa, mutta kuitenkin tarkkaavaisena. Jep, kyllä se osaa - useinmiten. Pari viikkoa sitten täysin hukassa ollut liikkeestä maahanmeno on palannut entistä ehompana. Epävarma ja hukassa ollut koira seuraa vieressä iloisesti ja tapittaa naamaani. Mistä tuo uskomaton kontakti sinä iltana tuli? Katse eteen, napakka "maahan" -käsky ja suoraan eteenpäin samaa tahtia, ilman ylimääräisiä kehonliikkeitä. Koira menee maahan varmasti. Odottaa kunnes olen taas vierellä ja pyydän istumaan. Vapautan. Salamana taskusta tullut uusi patukka päätyy saalistettavaksi. Tuntuu hienolta, me osataan sittenkin. Epäonnistumiset ovat jo melkein unohtuneet. Ehkei se tokon alokasluokka olekaan niin kaukana, saavuttamattomissa. Eipä sitäkään ilontunne kestänyt kuin seuraavaan päivään.

Eilen, perjantaina pääsin todistamaan kahta tappelua. Nero ja kaverin koira Patu eivät tule keskenään toimeen, vaan pelkkä näkeminen aiheuttaa kahakan. Kumpikin selvisi muutemalla haavalla korvassa, täällä nyt syynätään ja putsataan korvaa. Korvassa olevat haavat kuulema paranevat hiukan huonosti.
Myöhemmin alkoi ilman mitään varoitusta tappelu Kaukon ja Patun välillä, kymmenen jälkeen. Kolmella ihmisellä oli täysi työ saada koirat toisistaan irti. Koirat olivat toisissaan kiinni yli minuutin. Annina oli ainoa joka sai hampaasta. Sydän oli kyllä kurkussa ja epäuskoinen olo. Ensijärkytyksen jälkeen tuli vapina, eikä se mennyt ohi ihan heti.
Patulla ei ollut yhtä hyvä tuuri tällä kertaa: sillä oli reikä kaulassa ja silmäluomessa haava nopealla tutkimisella, Kauko sen sijaan selvisi lähestulkoon naarmuitta. Käsi yhä täristen etsimään netistä Hertan päivystyksen numeroa.

Soitto päivystykseen ja Hertan eläinklinikalle. Eläinlääkäri tutki Patun ja totesi silmän alle päässeen ilmaa, mikä sai silmän ympäryksen näyttämään turvonneelta. Silmä piti ommella ja korvassa oli uusia puremajälkiä, osa mennyt ilmeisesti läpi. Pahin haava oli kuitenkin kaulassa, syvä 3-4mm leveä reikä, ilmeisesti kulmahammas rikkonut ihon. Patu sai rauhoittavia ja pojalle laitettiin neljä tikkiä, kolme alaluomeen ja yksi yläluomeen.
Patu ei ollut ainoa potilas eilen, vaan neljä muutakin purematapausta oli illan aikana sattunut. Eräs terrierinarttu oli myös saanut samassa perheessä asuvalta koiralta köniinsä. Silmään hänkin, silmä oli pitänyt ommella kiinni, eikä oltu varmoja pitääkö silmä poistaa, vai näkeekö sillä enään koskaan. Tuli niin hillittömän surullinen olo toisten puolesta, pikaista paranemista kaikille ja toivotaan parasta.

Kotona haukuttiin yöllä yhden jälkeen kotiin tullutta emäntää ja vinguttiin säälittävästi, kun se samainen kurjimus putsasi korvan haavat. Mokoma.
Meillä pannan laitto sattuu korvaan, joten väliaikaisesti siiryimme taas valjaisiin ja pitää kaivaa lukollinen panta tavarakorin uumenista.

Pääsemme agilitykurssin hallittavuustestiin. Jännittää. Asiat eivät ole meille outoja, vaan uskoisin Neron selviytyvän niistä hyvin. Silti pelottaa. Jos kaikki meneekin päälaelleen, entä jos tuleekin rähinöintiä muille koirille tai kiinnostus ihmiseen menee nollan alapuolelle. Jos namit ja lelut ovat yhtä kiinnostavia kuin tyhjyys. Miten selviän koulupäivästä ennen testiä, kun nytkin jännittä niin paljon.

Tässä olikin viikon sekasortosoppa, höystettynä omilla ihmissuhdeongelmilla.