Kolme vuotta blogausta

Tasan kolme vuotta Annan, Neron ja Nevan elämää. Iloja, paljon heikkoja hermoja, hulluutta, surua, pohdintoja, myötähäpeää ja arkipäivän oivalluksia.

Alku: http://neroperro.blogspot.com/2008/01/nerolle-blogi.html


Lukuja:
eniten postauksia: lokakuu 2009 (11), toiseksi eniten syyskuu 2008 (10)
käytetyin tagi: muuta (46)
eniten blogauksia: 2008 (57)
kuvia: enemmän tai vähemmän
videoita: jaa-a
kirjoittajia: yksi

Neva the agipossoliini

Neva pääsi pinkomaan keskiviikkotreeneihin, kun Annina on taas vallan kahvassa, eli koutsina, vara-koutsi Anna voi siis keskittyä jälleen osa-aikaisesti myös oman mustan possunsa treenaamiseen. Possoliini siksi, no - sehän on törkeä sika luonteeltaan!

Emppu pyysi kuvaamaan itseään ja Kolaa, joten ilohan otettiin irti kännykän kamerasta ja emppu videoi myös meidän menoamme, suurkiitos Emppu!

Nevalle ehti tulla jo inha kontaktien ylösmenojänskätys, mutta tänään mentiin taas aimo harppaus eteenpäin. Jännityksen alkuperää en ole keksinyt, keinulta ei olla pudottu, eikä miltään muultakaan, yksissä treeneissä himmaili vaan törkeästi ja olisi kiertänyt sivuitse. Keskiosa ja alasmeno olivat ihan ok, kunhan niin pitkälle vaan päästiin. Nyt muuteman treenikerran jälkeen ollaan homma aikalailla selätetty. Puomia treenattiin muutema kerta ja sitten neito hiffas, etteihän tää ollutkaan niin hirmuisaa. Pinkoi jo melko lujaa. A:alla sitten taas kauhisteltiin ja vauhti tippui melkein nollaan Anninan houkutellessa namilla toiselta puolelta ja itse kulkiessani toisella ja toden totta: avitin neitoa työntämällä takapäästä. En välttämättä jokaisen koiran kanssa olisi tuota ratkaisua tehnyt, mutta Nevan kanssa se toimi ja muutemalla lisätoistolla neiti säntäsi kontaktille itse. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Keppejä tehtiin 12 kpl ja oikeinpäin. Liiasta vispaamisesta tyyppi menee vain sekaisin, joten käsi oli namien kanssa aikalailla paikoillaan ja sehän pujotteli!

Nevan kanssa on rimojen nostaminen vihdoin aloitettu. Tänään ja viime viikolla mentiin 35cm, keväällä olis tarkoitus olla medikorkeudet kasassa. Nevan kanssa on menty kaikessa rauhassa matalia, ei ole ollut syytä nostaa ja halusin myös odotella terveystarkastuksia, ennen isompia nosteluita. Myös medi-mini -ryhmässä treenaaminen on antanut mahdollisuuden mennä minihyppyjä, kun Noki ja Neva ovat ainoat ei-minit.

Sitten vähän radanpätkää. En edes itse huomannut ohjaavani äänettömästi.. Nerolla on treenit ennen Nevan treenejä ja aina ei aivan muista, että Nevalla ei vielä kovin suurta estevarmuutta ole, vaikkakin tyyppi kehittyy koko ajan. Nevan kanssa pitää estevarmuuden lisäksi saada myös irtoamisen kanssa tehdä töitä. Kaasunappula on jossain joulukuun aikana löytynyt taas ja ohjaaja alkaakin olemaan taas pulassa. Hyvä vaan!

p.s. Annina on possun paras palkka!

Terveystutkimuksissa

Järjestin kimppatarkastuksen 17.1. Mevettiin, jotta saisin näppärästi sopivana ajankohtana tutkittua myös omat koirat. Tulipa siinä sivussa opittua taas uutta järjestämisestä ja koirien röntgenkuvien otosta, olin apukäsiparina röntgentilassa. Ne suojavaatteet tosissaan painaa!

Nevalta tutkittiin koko paketti: lonkat, kyynärät, polvet, selkä ja silmät. Nero kävi ottamassa epäviralliset kyynärkuvat agilityn takia ja selkä kuvattiin samalla.

Nevan lonkat lähtivät muistaakseni toinen A:na (saattoi olla, että saattaisi olla myös B, en muista varmasti) ja toinen on B tai C. B/B tulivat takaisin. Nevalle puhtaat paperit silmistä, 0/0 polvet ja ok selkä. Terve tyttö! Nerolla selkärangassa muutamia tiiviitä nikamavälejä, muuten ok. Kyynärät myös ok.

Neron selkärankaa...

...ja lantiota

Neron kyynärät

Nevan lonkat lähtivät hapuillen A (tai B) ja B tai C, kennelliitolta B/B

Nevan selkärankaa...

... ja latiota

Nevan kyynärät 0/0

Seuran kisoissa - Saviojan radalla taas

I-HAH järkkäsi Hyvinkäällä 21.11. 1- ja 2-luokille agilitykisat, joihin osallistuimme Neron kanssa. Matkaseurana oli Annina ja Joku. Tuomarina molemmilla radoilla oli Anne Savioja, joka oli meitä talven treeneissä patistanut kisaamaan. Rataprofiili oli aika mukava ja ihan suoritettavissa, vaikkakin muutema kohta aiheuttikin päänvaivaa. Ensimmäisellä radalla alku meni hienosti, kepeillä Nero paineistui ja jymähti nuuskimaan, hyllyn jälkeen kepit loppuun ja taas nokka maahan. Päästiin jatkamaan (tarkoitus oli saada hyvä fiilis loppuradasta) ja pienen ajatushäiriön takia Nero pääsi kontaktista, sain läpi renkaasta ja äimistyksekseni herra katosi nuuhkuttelemaan odotuskarsinaan. Harmitti aika pahasti ja totta puhuakseni itketti ja kiukuttikin. Toiseen starttiin piti nollata fiilikset, mikä tuntui mahdottomalta, mutta useamman seurakaverin kanssa puhuttua mentiin kuitenkin toiselle radalle.

Toinen rata olikin pienoinen yllätys. Alun ohjaus oli aika karmaisevaa. Sitten jännittävät kepit, määrätietoinen ohjaus ja oikeaan väliin sujahti, jes! Siinä tulikin hihkuttua ja innostettua Neroa jatkamaan kepit loppuun asti. Loppusuoran puomi otettiin aika vauhdikkaasti, jolloin aloin jo jäädä jälkeen, onneksi rengas on Nerolle melko varma este, sinne sujahti ja "eteenEteen!" Maalissa. Selvittiin koko rata yhtä kyytiä läpi, ilman että herra katosi mihinkään. Kepitkin saatiin suoritettua ensimmäisellä. Oli voittajafiilis. Rehellisesti sanottuna ei tuloksella olisi ollut mitään väliä, vaikka moisen alamäen jälkeen nolla olikin hieno juttu. -5,52 ja toinen LUVA. Viimeisen nousunollan metsästys on edessä, mutta päässä on pyörinyt onko luokalla edes väliä meille, ollaanko me valmiita 2-luokkaan? Jos halutaan nousta, pitää radan olla jonkun muun kuin Saviojan ja agilityrata, ensimmäinen nousunolla kun on hyppyradalta.

Ensin ollut B-rata, hyl

A-rata, 0

rally-kisat ja puutteellinen hermorakenne

Perropojat Nero, Kauko ja Joku pääsivät - tai joutuivat Janakkalaan 20.11. rally-tokokisoihin allekirjoittaneen ja Anninan kanssa. Joku teki jälleen historiaa starttaamalla ensimmäisenä perrona voittajaluokassa Suomessa. Voittajaluokka oli myös Suomen ensimmäinen. Kysymys kuuluneekin, milloin pääsen "ensimmäinen" -jorinoista. Tuskin ihan hetkeen. Aiheeseen sopii varmaan kruunata Nero&allekirjoittanut tämän hetken eniten hylättyjä tai keskeytyksiä tehneeksi perropariksi.


Kauko&Annina repäisivät ja voittivat avoimen luokan ja siirtyi voittajaluokkaan. Neron kanssa ei mennyt ihan nappiin vaan stressaantunut emäntä laski Neron nokan maahan ja stressitason pilviin.

Varsinainen hylkäys tuli, kun Nero lirautti halliin. Ajattelin että hengitän syvään, kutsun Neroa rauhassa, en ärähdä.. ei toiminut ei. Niitä hermoja sekä koiralle, että etenkin ohjaajalle, etsitään yhä.

Tiedä sitten, kiusaanko vain koiraani? Toisaalta pääseekö jännityksestä eroon välttelemällä sitä? Ehkä muitakin tapoja onja raaka harjoittelu ei koskaan teekisi pahaa. No, koitetaan porskuttaa eteenpäin.

Arkistoitu oppimateriaaliksi.

Varoitus: Saattaa herättää myötähäpeää. Ei heikkohermoisille tai kiivasluonteisille. 

tarp ->hyl

Täyttömäkeä valtaamassa

4 vesikoiraksi kutsuttua sankariamme valtasivat vuosaaren huipun, tai arkisemmin sanottuna täyttömäen.

Nro 1. Neva, joukon viehkeä, kauhistunut lady

 

Nro 2. Salskea ja seesteinen Kola, joka paljastaa demonista puoltaan

 

Nro 3. Joukon hömppä "vanhus", jota ei oteta tosissaan

 

Nro 4. Tehoviikari Noki, jolta ei ideat loppuneet

 

Kola ja seesteinen katse, joka särkyi, kun sivusta hyökkäsi musta peto

 

Long, long way to home.

 

Mutahoitoja ja juotavaa

 

Kola the peto

 

Kolan edessä lennähtää kyllä kenen tahansa korvat pystyyn

 

Rauha maassa

 

Parijonossa

 

Lokakuun lupiinit

 

nokikuono Multa - eikun siis

 

Lisää kuvia löytyy täältä.

Erkkarissa

Sieltähän se erkkari vihdoin tuli - ja meni. Paikalle tultiin tiimillä allekirjoittanut, Nunon Ulla, sekä Neva. Paikalle ehdittiin mukavasti ennen pentujen alkua ja loistava häkki- ja istumapaikkakin löytyi. Kameralliselle parempaa paikka ei oikeastaan ollut - suoraan pöydän vierestä, vähän tuomarin tuolin takaa. Allekirjoittanut majoittautui lymyilemään tuomarin tuolin takalaidalle. Ulla valitsi viereisen tuolin, joka lieni ehdottomasti mukavampi. Neva pääsi melkolailla samantien häkkiinsä asustelemaan, ainakin hyväksyi osansa, ellei sitten tykännytkin lymyillä siellä. Kuvat löytyvät täältä.

© Ulla Virtanen

kukas sää oot? © Ulla Virtanen

© Ulla Virtanen

Neva oli varsin hurmaava itsensä, vaikka olikin joutunut kököttämään melko pitkään häkissä. Käytiin ulkona ripeästi tarpeilla, tämän jalon taidon neiti on ilokseni oppinut, sisälle ja odottamaan junnuluokan alkua. Neiti esiintyi hienosti, tavalliseen tyyliinsä, mutta se seisominen on edelleen vähän tyhmää, etenkin takajalkojen paikasta ollaan hiukan eri mieltä. Tuomaria piti tietysti päästä nuuskimaan varsin innokkaasti. Ei tarttenut neitiä juuri kiinni pitää, vaan malttoi olla tutkittavana. ERI tuli, eikä se mikään suuri ihmetys enään urosten jälkeen ollut, mutta toki iloinen ja huojentunut olin, ettei ainakaan hullumpi tuo tyttö ollut. Kilpailuluokassa tuomari kävi vielä tutkimassa kaikkia muita, paitsi Nevaa, joten mielessä kävi, että "tää on joko tosi hyvä, tai tosi huono juttu". Asia selvisi hetkeä myöhemmin tuomarin osoittaessa Nevaa ja punaista kasvihökötystä. Paras junnunarttu. Toiveissa ennen näyttelyä oli eri ja miellään luokkasijoituskin, salaa luokkavoittoa, muu olis plussaa. Sieltäpähän ne tuli.

Pieni luokkavoittaja © Ulla Virtanen

 Takaisin hyökkäyspaikalle kameran luokse ja kuvaamaan. Vaikka paikka olikin melkolailla paras mahdollinen, koirat seisoivat usein niin, että pää jäi hiukan piiloon. Tuli naurskeltua, että ryömin tästä tuomarin pöydän alle lymyilemään - siitäkös olisi tuomari riemastunut ja koirat kauhistuneet.

PN kehässä jouduttiin odottelemaan muutamia koiria, joten Neva piti hauskaa. Ennen viimeisen koiran saapumista tuomari tuli kuitenkin komentamaan koirat - Nevan - seisomaan.

Neva sanoi PN kehässä pus, pus, PUS! © Ulla Virtanen

Kovatasoisia narttuja oli paljon, joten meidät tiputettiin pois. Hienosti kuitenkin meni kovassa kisassa. Hyvinkään ryhmiksessä toisiksi parhaaksi narttu meni nyt Nevan ohitse ja oli PN4 vara-sertin kera.

Näyttelystä meinasi loppua vaaleanpunaiset nauhat kesken ja meidän vieressä yksi työntekijä poltteli vaaleanpunaisten vara kangasnauhojen päitä umpeen, etteivät lähtisi purkautumaan. Myös puna-valkoisia luokkavoittajaruusukkeita ei tänä vuonna ollut, vaan vissiin luokkavoittajille ja rop veteraaneille oli tarjolla kp ruusuke.

Ei sentään jaksettu jäädä katsomaan loppuskaboja, vaan jälkeläisryhmän loputtua vähän vaille neljä käytiin vielä eväiden kimppuun, jonka jälkeen muuteman poseerauskuvan kautta kotimatkalle. Kiitos Ullalle seurasta ja kuvista! 

© Ulla Virtanen

tuomari José R. Guillamón

Bitch of excellent size & proportions. Nicely headed correct neck & shoulder. Straight front, deep chest. Level topline. Powerful hindquarters. Moves easily.

ERI, JUK1