Elämä jatkuu. Välillä taas tuntuu, että kaikki pysähtyy. Arki alkaa kulkea jo suhteellisen rutiininomaisesti uutta uraansa. Eikä huominenkaan näytä niin kurjalta. Olen saanut asioita järjestykseen.
Soitettua autokouluun ja tallinpitäjälle pidentyneestä tauosta, ilmoittanut Neron erikoisnäyttelyyn, rämpinyt kirjoituksista hengissä ulos ja odottelen varsinaisen pentutoko -kurssin alkamista.
Piti muuten muuttaa blogin tietoa minusta -saraketta. Nero on saanut aika ahkerasti jakaa palstatilaa kanssani.
Koulu. Siinä ikävä pala, katsotaan miten se tästä muovautuu. Jo unohtunut kysymys pomppasi jälleen esiin, 3 vai 3,5 vuotta?
Elämä jalan kanssa alkaa tosiaan rutinisoitua, ahdistus hälvenee jonkin verran ja alan taas tekemään asioita yhä enemmän itse, mitä pystyn. Elämä helpottuu, kun kantaa jotain laukkua koko ajan mukana, tavarat mitä ennen kantoi sujuvasti käsissä, onkin yllättäen aika hankalia kuljetettavia.
Nero on ottanut tilanteen ihmeen rauhallisesti. Jonkinlaista aivotoimintaa yritän pitää yllä, mm. avaimia etsitään ahkerasti. Nero löytää ne jo helpoista piiloista, kuten lehtien välistä tai avonaisesta laukusta.
Vähemmän hauskoja asioita, koulupäivän kohokohta: mitenkä haet ruokaa, kun kummatkin kätesi ovat varattuja. Huonosti.
Mikä on päivän inhottavin tilanne tämän hetken arkielämässä, verenohennuslääke neulalla vatsanhakaan? Ei, vaan se hiivatin kouluruokailu.
No, moni asia kyllä menee sen ohi,
on syvältä, ettei saa/pysty
- lenkkeillä koiran kanssa
- harrastaa koiran kanssa
- ajokorttia
- ratsastaa
- juosta
- uida
- kuljettamaan tavaroita
Eikä Neron balettipukukaan edisty. Himskatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti