Kuljen suolla ja ihmettelen

Jokainen ihminen, koira, luontokappale on erilainen. Silti en muuta voi kuin ihailla ja ihmetellä mitä toi pentu tekee ja osaa. Eipä mun elämässäni ole ollut yhtään pentua näin lähellä kasvamassa, kuin Neva nyt. Nerokin oli 10kk meille tullessaan.

Nääin sujahdan namin perässä salamana maahan!

näin se käy, tie tähtiin, tottisvalioksi tieni käy!

Mä kuulen ne pienet rattaat mitkä hyvin öljyttyinä kiidättää viestejä ja ajatuksia eteenpäin ton pään sisällä.
Neva on tavallaan niin älyttömän helppo. Se ei pelkää juuri mitään, kulkee reippaasti mukana. Oivaltaa nopeasti mitä tahdon, on oma-aloitteinen. Sosiaalinen ja avoin. Ei ole moksiskaan vaikka jää painissa alimmaiseksi ja saadessaan ensimmäistä kertaa turpaansa aikuiselta nartulta, meni vain hetki, ennen kuin paini jatkui.
Tyttö on niin kovin pieni, mutta hämmästyttää mua päivittäin uro(tai tuho)teoillaan. Ehkä mun kokemattomuuteni paistaa yhtä kirkaasti kuin tietokoneruutu yöllä pimeässä huoneessa. Silti jaksan ihmetellä lapsenomaisella tavalla näitä uusia ja ihmeellisiä asioita.

Suolla on kuitenkin niin salakavalaa,
koskaan ei tiedä, milloin astuu pois polulta.