Putkia ja puremia

Viimeisimmät tekstit ovat olleet aika surumielisiä ja melankolisia. Silloin tuntui, ettei mikään mene eteenpäin ja maailma on kurja ja ikävä paikka, nyt onneksi viimeisen kuukauden musta putki näyttää loppuneen ja valoisampi kevätkausi näyttää alkavan.

Nero tutkii putken säilytyslaukkua.

Se on upouusi, ihastuttava kankaasta ja metallista tehty rinkula: putki. Ihmeellinen agilityeste oli pakko saada mukaan Hööksin hevosurheiluputiikista. Pääsyä agikurssille odotetaan yhä, mutta putken kanssa touhutaan välillä. Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainostvssä jaksetaan hokea, mukaan tarttui myös talvi-ale rompetta: Annalle uusia ratsastusvaatteita lahjakortin turvin: pitkähihainen paita, musta huppari ja harmaa liivi.Putki oli kieltämättä kallis, mutta ilman 20% alennusta ei olisi putki varmaan mukaan lähtenytkään. Putki ei ole vain Neron nuuhkittavana, vaan Anninalla on osuutensa tästä tyylikkäästä esineestä ja mikäs sen hauskempaa: 4 koiraa samaan aikaan tutkimassa uutta esinettä. Ja himskatti, se meinaa jo ruveta hajoamaan, vartokaamme tässä hetkeä jolloin pitäisi alkaa kaivelemaan ompeluvälineitä esiin.

Putki esiin ja olohuoneen kisat voivat alkaa. Nero testaa uuden putken.

Nero oli myös eilen tokoilemassa. Liikkeet meni tosi kivasti, meidän seuraaminen on parantunut aivan älyttömästi viimeisen puolen vuoden aikana, vau! Ehkä me sittenkin kehdataan startata tänä keväänä mölleissä ja vuoden loppuun mennessä virallisissa kisoissa.

Treeneihin mennessä sattui bussissa taas pieni välikohtaus, kun eräs nainen katsoi asiakseen vinkua vierustoverilleen, kuinka paha ja kauhia omistaja olin, kun en piipittävää koiraa yhtään rahoitellut ja kertoili mitä hän tekisi. Lähtiessämme sitten avasi suunsa suoraan meillekin "voitko pitää sen koiras hiljaa!?" ja aika äkkiä sieltä vilahti esiin se kaunis kansainvälinen käsimerkki, johon kohteliaasti tietenkin vastasin ja huikkasin takaisin, että haluaisiko hän koiran vinkuvan vielä kahden vuoden päästäkin?

Kyllä siinä alkoi sappi kiehua, ei ole mukavaa jos koira vinkuu, mutta tiedän ja tunnen oman koirani paremmin kuin tämä nainen esimerkiksi. Jep, olisi juu kannattanut rahoitella ja syöttää namia: koiran huomioinninhaku -tavoite saavutettu ja piippaus olisi kahta kovempaa. On se niin mukavaa, kun ihmiset luulevat tietävänsä paremmin.. ja sinappikoneet saavat itkeä, mutta koirat eivät saa päästää ääntäkään, silti molemmat ne ovat eläviä olentoja. On se elämä niin vaikeaa..

ja toissaviikollahan emme päässeet bussiin koirien kanssa kun kuljettaja vinkui jotain käsittämätöntä, tiedä häntä tarkoittiko, että koiria ei oteta bussiin, vai sitä että bussissa oli jo yksi koira, ennempää ei oteta. Ikävä ihminen kun olen, valitus lähti HKL:lle aika ripeästi..

Nerolle ongelmia tuottaa yksin kiinni jääminen: säikähtänyt pomppiminen ja riekkuminen alkaa heti, kun sivistynyt herramme tajuaa jäävänsä yksin kiinni aitaan. Voi kauhistus! Hakiessani Neron toisen kerran aidasta se aloitti taas shown, eikä mitään "jee, kiva kun tulit takaisin ihanaa" -liehakointia vaan "älä jätä mua enään ikinä" ja kirosanoja lenteli herralta. Suurin järkytys oli mulle se, että seisoessani suorassa äijä otti ja loikkasi päin (hyppii kyllä muutenkin, kaikki jotka Neron tuntevat allekirjoittavat varmasti koiran olevan jojo tai koripallo) ja näykkäsi mua nenästä, auh! ja nenäparka on vielä tänäänkin kipeä ja hyvin hyvin loukkaantunut.

Tämän pikku episodin jälkeen kuitenkin rahoituttii, kunhan durasell -koripallo saatiin ensin kiinni. Ohitus- ja luoksepäästävyysharjoitukset menivät tämän jälkeen ihan hyvin.