lauantai 23. huhtikuuta 2011

Aurinkoiset agilitytreenit

Ulkokentille on ihmisen mieli vetänyt - unohtamatta kahta mustaa remmissä tempovaa petoa. Niimpä agilityn kevätkausi on kaverien kanssa alkanut jo, vaikka ohjatut treenit alkavat vasta toukokuun alussa.

Tänäänkin suunnattiin Ojankoon treenaamaan. Molempien petojen kanssa tehtiin pääasiassa keppejä ja kontakteja. Nevan kanssa myös spurttailtiin matalia hyppyjä ja treenattiin saksalaista. Ehkä sekin alkaa löytää estehakuisuutta pikkuhiljaa.


Neron kanssa kepit ja kontaktit meni vähän miten sattui, saas nähä miten kisoissa menee. Oman mokailun osuutta tänään ja sitten kisoissa ei toki sovi unohtaa.. Neva teki kontakteja ihan kivasti. Kun irtosin sivusuunnassa alkoi pientä hiukan hämmentää ja hirvittää. Ihan kivasti tuo kuitenkin tekee. Treeniä me kuitenkin tarvitaan, siitä ei päästä mihinkään - ja tylsäksihän tää käviskin jos ei tarttis.

Neron kepit

Nevan&Neron puomitreeni

Nahkaturkki-Neva nauttii keväästä

Neva kävi jo lämppävaiheessa ojassa polskimassa, muut 6 matkassa ollutta perroa pääsivät jakomäen hiekkakuopille polskimaan. Oli myös hiukan hassu fiilis kävellä osittain lumisessa metsässä t-paidassa ja collegehousuissa. Kotona oli pieniä naatteja keräeläimiä kainalossa.

Ei kommentteja: