perjantai 19. helmikuuta 2010

Yhden ajanjakson päättymien

Kurssien lisäksi myös pidempi ajanjakso on tullut peruuttamattomasti päätökseensä. Talvitreenaamisen suoja ja pelastus - pommarina tunnettu paikka - menee kuun lopussa alta. Pommari on ollut vuokrattuna jo ennen kuin Neron ja mun tiet oli kohdanneet. Tarkkaan en tiedä montako vuotta pommisuoja on kerännyt vesikoiraharrastajia maan alle treenaamaan. Sitä piti jotenkin itsestäänselvyytenä, kunnes matto vedettiin eräänä iltapäivänä alta, sähköpostin muodossa.



Ensimmäistä kertaa pommarissa en muista, mutta ilmeisesti varsin pian Neron saapumisen jälkeen. Yksi harvoista pommarista/pommarin läheltä otetuista kuvista todistaa sen, 21.4.2005.

21.4.2005 Annina ja Kauko. Huhtikuussa lunta, pommarin läheltä otettu kuva.

21.4.2005 Nero, hiukan yli vuoden vanhana pommarin viereisellä parkkiksella.


Pommarissa tuli käytyä silloin, aika harvakseltaan ja koiran omistajana olin todella vihreä. Jossain välissä taisi olla puolen vuoden taukokin. Matka pommarille piti taittaa joko jalan tai yhdistellä neuvokaasti bussia ja metroa. Julkisista en tykännyt yhtään, Nero piippasi niissä tauotta.
Pääasiassa tuli siis tallottua samaa reittiä kotoa pommarille, erityisesti on jäänyt mieleen sade, lumi ja etenkin loska. Liikuntamyllyn kello tuli myös tutuksi, eikä ollut kerta jos toinenkin, kun kello tikitti uhkaavasti kohti puolta seitsemää, jolloin ovi avautuisi - ja paukahtaisi kiinni. Matkan varrella oli koirapuisto. Sinne tuli joskus pysähdyttyä riehuttamaan koiria. Vuosien saatossa se katosi - ja tilalle viikkojen ja viikkojen jälkeen kohosi uusi kerrostalo. Samalla tiepätkällä oli myös talo, jonka katolta joku oli kuulemma hypännyt alas. Ostarin ohi kulkemisessa oli välillä myös jotain hiukan puistattavaa.

Silloin tällöin sai autokyydin perille, se oli aika luksusta. Etenkin kepeillä klenkkaamis -ajanjakson jälkeen oli mukavaa päästä autolla treenipaikalle ja takaisin kotiin, kävelemään musta ei olisi ollut, 11.11.08 blogaus valitteleekin pelkän treenaamisen tuomaa särkyä. Katjalle suuri kiitos kuskauksesta, olit korvaamaton apu! Oman vaaleanpunaisen läpyskän saaminen valtasi myös kävelymatkoilta sijan. Etenkin rally-tokon tullessa kuvioihin oli turha kuvitellakaan kävelevänsä koiran ja ison treenikassin kanssa treeneihin.

Pommarin parkkipaikka on myös ihan oma lukunsa. En enää edes muista montako kertaa olen kaivanut "opettajaääneni" esille ja kajauttanut pitkin pommarin käytäviä samaa virttä: "jätittehän autonne varsinaisille parkkipaikoille tai kauemmas, kääntöpaikka on pysäköintikieltoaluetta." ja tiedossa oli viereisten kerrostalojen asukkaiden sorminäppäryys, mitä tuli lappuliisalle soittelusta väärin pysäköityjen autojen suhteen.
Joskus parkkipaikka on ollut puoliksi tyhjä, välillä taas sai jättää autonsa aika pitkälle, kadunvarteen. Näistä täysistä tapauksista tulee mieleen pimeä vuodenaika, jolloin oli useampi kurssi samaan aikaan. Paikkalle taisi vaeltaa viikottain parikymmentä koirakkoa, ellei enemmänkin, siinä oli jo aikamoista tilanahtautta pidemmälläkin kadunvarressa. Toinen tapaus oli viimevuoden lopussa, kun viereisellä kirkolla oli tapahtuma, minne jatkuvana virtana kiiruhti vanhempia lapsineen. Lumi valtasi osaa ruuduista ja epämääräisesti parkeeratut autot osansa. Tämä neiti kuitenkin survaisi omansa pieneen rakoon, ja luikersi tiukasta raosta ulos. Treeneistä tultaessa juttelin kaikessa rauhassa treenikaverin kanssa, kun toinen treenikaveri huusi mua peruuttamaan oma autoni ensin pois, se ei uskaltanut lähteä omallansa mun vasemmalta puoleltani ennen.

Pommarissa on tullut tehtyä vähän kaikennäköistä. Treenattu tokoa monen tutun, tai tutuksi tulleen ihmisen johdolla. Vuosien takaa mieleen nousee ehdottomasti "natsi" Heidin ruoskaryhmä, tehokasta treenausta valvovan silmän alla. Omatoimitreenejä oli sykleittäin enemmän ja vähemmän. Näyttelytreenejä ja tempputuntejakin tuli, lähinnä omatoimisesti, pidettyä. Samoissa treeniryhmissä olleista tyypeistä alkoi pikkuhiljaa jäädä koiran lisäksi myös narun toisen pään nimi mieleen. Näisä ihmisistä moneen on tullut tutustuttua paremmin aikojen saatossa. Ilman yhteistä treenipaikkaa olisi varmasti jäänyt tutustumatta moniin mahtaviin ihmisiin ja koiriin.

Nevakin tuli ensimmäistä kertaa pommariin mukaan ollessaan n. 11vk ikäinen. Pommari on on monelle vanhemmallekin koiralle jännä paikka, ylhäällä, sisälle mentäessä kuuluu jonkin tuuletushärvelin surina. Lattia saattaa olla hiukan liukas, haukkukin kaikuu pitkissä käytävissä. Porraskammoisen koiran painajainen. Monesti on tullut sanottua, ettei kannata ihmetellä jos koira ei ensimmäisellä kerralla oikein tahdo tehdä mitään. Tykkäsin siitä, että pääsin viemään Nevan jo pienenä tutustumaan pommariin ja vielä iloisempi olin siitä, ettei pommarissa Nevan mielestä ollut mitään kummallista. Hyvä paikka treenata koiran häiriönsietokykyä.

Nero melkein 6v. ikäisenä, tammikuu 2010.


Mun kohdallani kävi vähän niin, että täysin vihreästä kasvoi satunnainen treenaaja, vakitreenari, satunnainen neuvoja, apukoutsi, ryhmän toinen vetäjä, ryhmän vetäjä, avaimenhaltija, vakio ovenavaaja.
Jotenkin hassua kuvitella tuota matkaa. Pommari on ollut läsnä omassa kehityksessä paremmaksi ohjaajaksi ja kouluttajanaluksi, pitkä matka on kuljettu - ja silti tässä ollaan vielä alkutaipaleella!

Neva pommarissa 6kk ikäisenä, helmikuussa 2010.


Pommari paikkana. Monta kerrosta ensin portaita maan alle, kaksi pitkää käytävää, jotka päättyvät paksuihin metallioviin. Sementtipohja. Reunoilla kivimurskaa. Hakattu peruskalliioon. Käytävien väliseinissä näkyy valamisen aikaiset rosoiset puukuviot - ja välillä voi löytääkin pienen puutikun tai -säleen. Kallioseinä on paikoitellen märkä ja katosta roikkuu pieniä tippukiviä. Paikkoja sitoa koira kiinni? - Huonosti. Kohtalaisen lämmintä siellä kuitenkin on. Talvella on mukava kuoriutua paksusta talvitakista, huppari ja treeniliivi riittävät hyvin.
Pitkät käytävät ja väliseinät antavat mukavasti omaa rauhaa treenata. Lukittu tila pitää huolen, ettei koira pääse karkaamaan. Pitkää käytävää on hyödynnetty, niin pitkään kuin muistan, pitkän luoksetulon harjoittelemisessa.

pommarin vasemmanpuolinen käytävä, valot sammutettu, oikeanpuoleisella käytävällä palaa vielä valot.


Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen pommari on vuodesta toiseen kerännyt vesikoiraihmisiä treenaamaan ja vaihtamaan ajatuksia ja kuulumisia. Ilman pommaria olisi jäänyt paljon kokematta, paljon oppimatta.
Vielä kaksi kertaa pommarin ovet avautuvat meille, sitten onkin aika sammuttaa käytävän, rappusten ja sisäänmenon valot, painaa ovi kiinni, niin että se kumahtaa vielä kerran metallisesti ja palauttaa avain.

Tahdon jo nyt kiittää kaikkia treenikavereita näistä viidestä vuodesta pommarin sisällä. Jatketaan taas lumien sulettua sahaajankadulla ja koitetaan löytää uusi paikka jossa treenata talvisin!

4 kommenttia:

Nunonen-Nenunen kirjoitti...

Olipas Anna mainio pommarijuttu. Tässähän "vähän" väsynyt lukija ihan herkistyy... ;) Pommari on kyllä treenipaikkana ihan oma lukunsa, onneksi päästiin Nunon kanssa sitäkin kokeilemaan useita kertoja.

Anna kirjoitti...

Niin herkistyy myös kirjoittelija, kun alkaa runoilemaan puolen yön jälkeen ja jatkaa sitä muun dataamisen yhteydessä niin pitkään, että pilkkuun asti bilettänyt kaverikin on ehtinyt tulla kotiin.
No, mikäs siinä vapaapäivää viettäessä.

Partasen emäntä kirjoitti...

Hehee, melkein tippa linssissä täälläkin muistellaan vanhaa kunnon pommaria! Inhosin sitä alkuun yli kaiken, mutta vuosien varrella paikkaan alkoi kiintyä. :)

Laita Anna tuo kirjoitus foorumillekin! Kaikki pommarissa aikaansa kuluttaneet yhtynevät virteen - ja eihän sitä tiedä, jos jollain olisi vaikka tietoa tai suhteita muihin sisätreenipaikkoihin?

Sahaajankadulle sitten seuraavaksi.

Katja kirjoitti...

Hyvä juttu pommarista Anna! Herkistyneenä täälläkin tätä foorumilta luin.. ei taida ollakaan paljoa kuvia pommarista, joten historiallisia nuo ovat sitten joskus.. Vaikkakin tuo on paikkana kolkko, niin ihan huippu talvella, tänäkin talvena olisi monet kurssit ja treenit jäänyt treenaamatta ilman tätä.. Kerran olen siellä yksinäni käynyt treenaamassa ja se on kyllä jäänyt hyvin mieleen, toista kertaa en yksin halunnut sinne mennä.. :)))